1 (H39:4) Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?2 (H39:5) Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?3 (H39:6) Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.4 (H39:7) Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.5 (H39:8) Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,6 (H39:9) sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?7 (H39:10) Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;8 (H39:11) se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.9 (H39:12) Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?10 (H39:13) Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?11 (H39:14) Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?12 (H39:15) Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?13 (H39:16) Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?14 (H39:17) Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.15 (H39:18) Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.16 (H39:19) Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.17 (H39:20) Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.18 (H39:21) Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.19 (H39:22) Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?20 (H39:23) Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.21 (H39:24) Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.22 (H39:25) Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.23 (H39:26) Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.24 (H39:27) Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.25 (H39:28) Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.26 (H39:29) Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?27 (H39:30) Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?28 (H39:31) Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.29 (H39:32) Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.

1 Sabes, porventura, o tempo do parto das cabras monteses? Ou podes observar quando parem as corças?2 Podes contar os meses que cumprem? Ou sabes o tempo do seu parto?3 Encurvam-se, dão à luz as suas crias, Lançam de si as suas dores.4 Seus filhos são robustos, crescem no campo; Saem e não tornam a voltar.5 Quem enviou livre o asno montês? Ou quem soltou as prisões ao onagro,6 Ao qual dei por casa o deserto, E por morada a terra salgada?7 Ele despreza o tumulto da cidade, E não ouve os gritos do guia.8 O circuito das montanhas é o seu pasto, E anda buscando tudo o que está verde.9 Acaso quererá o boi bravio servir-te? Ou ficará ele junto da tua manjedoura?10 Porventura podes prendê-lo ao arado com cordas? Ou estorroará ele os vales após ti?11 Confiarás nele, por ser grande a sua força? Ou deixarás a seu cargo o teu trabalho?12 Fiarás dele que colha o que semeaste, E ajunte o trigo da tua eira?13 As asas do avestruz se movem de regozijo; Porém são benignas as suas asas e penas?14 Pois ela deixa os seus ovos na terra, Os aquenta no pó,15 E se esquece de que o pé os pode pisar, Ou de que a fera os pode calcar.16 Endurece-se contra seus filhos, como se não fossem seus: Embora se perca o seu trabalho, ela não receia,17 Porque Deus lhe negou sabedoria, E não lhe deu entendimento.18 Quando ela se levanta para fuga, Zomba do cavalo e do cavaleiro.19 Acaso deste ao cavalo a sua força? Ou vestiste o seu pescoço com crinas flutuantes?20 Fizeste-o pular como o gafanhoto? Terrível é o fogoso respirar das suas ventas.21 Escarva no vale e regozija-se na sua força: Sai ao encontro dos armados.22 Zomba do medo, e não se espanta; E não se desvia da espada.23 Sobre ele rangem a aljava, A lança cintilante e o dardo.24 De fúria e ira devora a terra, E não se contém ao som da trombeta.25 Toda a vez que soa a trombeta, diz: Eia! Cheira de longe a batalha, O trovão dos capitães e os gritos.26 Acaso se eleva o falcão pela tua sabedoria, E estende as suas asas para o sul?27 Porventura se remonta a águia ao teu mandado, E põe no alto o seu ninho?28 No penhasco mora, e ali tem a sua pousada, Sobre o cume do penhasco, e sobre o lugar seguro.29 Dali espia a presa, Os seus olhos a avistam de longe.30 Seus filhos chupam sangue: Onde há mortos, ali está ela.