1 Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;
2 Job lausui ja sanoi:
4 Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
5 Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
6 Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
7 Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
8 Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
9 Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
10 koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
11 Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
12 Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
13 Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä
14 kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,
15 päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;
16 tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.
17 Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;
18 kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.
19 Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.
20 Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,
21 jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,
22 jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan-
23 miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?
24 Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.
25 Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.
1 Depois disto, começou Jó a falar, e amaldiçoou o seu dia.
2 E Jó disse:
3 Pereça o dia em que nasci, E a noite que disse: Foi concebido um homem.
4 Converta-se aquele dia em trevas; Não olhe Deus para ele lá de cima, Nem sobre ele resplandeça a luz.
5 Reclamem-no para si as trevas e a sombra da morte; Sobre ele façam as nuvens a sua habitação; Espante-o tudo o que escurece o dia.
6 Aquela noite! dela se apoderem densas trevas; Não se regozije entre os dias do ano; Não entre em o número dos meses.
7 Seja estéril aquela noite, Nela não se ouçam vozes de regozijo.
8 Amaldiçoem-na os que amaldiçoam o dia, E são peritos em suscitar a leviatã.
9 Escureçam-se as estrelas da sua alva; Espere ela a luz, e a luz não venha, E não veja as pálpebras da manhã,
10 Porque não fechou as portas do ventre de minha mãe, Nem escondeu dos meus olhos a aflição.
11 Por que não morri ao sair da madre? Por que não expirei ao deixar as entranhas?
12 Por que me receberam os joelhos? Ou por que os peitos me amamentaram?
13 Pois agora eu estaria deitado e quieto; Eu dormiria e assim teria estado em descanso,
14 Juntamente com os reis e conselheiros da terra, Que edificaram para si mausoléus;
15 Ou como os príncipes que possuíram ouro, Os quais encheram as suas casas de prata:
16 Ou como aborto oculto eu não teria existido, Como infantes que nunca viram a luz.
17 Ali os ímpios cessam de inquietar, E ali descansam os cansados.
18 Ali os encarcerados juntos repousam: Não ouvem a voz do encantador.
19 O pequeno e o grande ali estão, E o servo está livre do seu senhor.
20 Porque se concede luz ao aflito, E vida aos amargurados de alma,
21 Que esperam a morte, sem que ela venha, E cavam em procura dela mais do que de tesouros escondidos;
22 Que se regozijam em extremo, E exultam quando podem achar a sepultura?
23 Ao homem cujo caminho está escondido, E a quem Deus cercou de todos os lados?
24 Como a minha comida vêm os meus suspiros E como águas se derramam os meus gemidos.
25 Pois aquilo que temo me sobrevém, E o de que tenho medo me acontece.
26 Não tenho repouso, nem estou quieto, nem tenho descanso, Mas vem inquietação.