1 Job jatkoi puhettaan:

2 -- Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni:

3 niin kauan kuin henkeni on tallella, niin kauan kuin sieraimissani liikkuu Jumalan henkäys,

4 minun suuni ei totisesti puhu vääryyttä eivätkä huuleni kuiskaile petosta!

5 Ei! Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa! Puolustan syyttömyyttäni vaikka kuolemaan saakka.

6 Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt.

7 Käyköön vihollisilleni niin kuin käy pahantekijöille, käyköön vastustajilleni niin kuin käy rikollisille!

8 Mitä toivoa on Jumalasta luopuneella, kun hänen elämänsä päättyy, kun Jumala ottaa hänen elämänsä pois?

9 Ei Jumala kuule hänen huutoaan, kun hän on ahdingossa.

10 Ei hän voi riemuita Kaikkivaltiaasta, ei vapaasti kääntyä Jumalan puoleen!

11 Minä kerron teille, miten mahtava on Jumalan voima, kerron, miten Kaikkivaltias toimii.

12 Olettehan kyllä jo kaiken nähneet. Miksi siis puhutte joutavia?

13 Tällainen on Jumalasta luopuneen osa, tällaisen palkan Kaikkivaltias maksaa armottomalle miehelle:

14 Olipa hänellä lapsia miten paljon tahansa, heidän kohtalokseen tulee miekka, hänen lapsenlapsensa näkevät nälkää.

15 Eloon jääneet surmaa rutto, lesket eivät saa viettää valittajaisia.

16 Jumalattomalla on hopeaa kuin maan tomua ja vaatteita kuin meren mutaa --

17 hän hankkii ne itselleen, mutta vanhurskas ne pukee ylleen, ja hopean jakavat viattomat keskenään.

18 Talo, jonka hän rakentaa, on hatara, kuin seitti tai kuin vartijan maja pellolla.

19 Rikkaana miehenä hän menee nukkumaan -- kun hän avaa silmänsä, kaikki on mennyttä.

20 Kauhu tavoittaa hänet kuin tulva-aalto, myrskynpyörre tempaa hänet mukaansa yöllä.

21 Itätuuli riuhtaisee hänet ilmaan, vie hänet pois, sinkoaa hänet oudolle seudulle.

22 Säälimättä se riepottelee häntä, turhaan hän pyrkii pakoon.

23 Pilkaten se paukuttaa hänelle käsiään ja viheltää viedessään hänet pois.

1 And Job again took up his parable, and said,

2 As God liveth, who hath taken away my right,

And the Almighty, who hath vexed my soul

3 (For my life is yet whole in me,

And the spirit of God is in my nostrils);

4 Surely my lips shall not speak unrighteousness,

Neither shall my tongue utter deceit.

5 Far be it from me that I should justify you:

Till I die I will not put away mine integrity from me.

6 My righteousness I hold fast, and will not let it go:

My heart shall not reproach me so long as I live.

7 Let mine enemy be as the wicked,

And let him that riseth up against me be as the unrighteous.

8 For what is the hope of the godless, though he get him gain,

When God taketh away his soul?

9 Will God hear his cry,

When trouble cometh upon him?

10 Will he delight himself in the Almighty,

And call upon God at all times?

11 I will teach you concerning the hand of God;

That which is with the Almighty will I not conceal.

12 Behold, all ye yourselves have seen it;

Why then are ye become altogether vain?

13 This is the portion of a wicked man with God,

And the heritage of oppressors, which they receive from the Almighty:

14 If his children be multiplied, it is for the sword;

And his offspring shall not be satisfied with bread.

15 Those that remain of him shall be buried in death,

And his widows shall make no lamentation.

16 Though he heap up silver as the dust,

And prepare raiment as the clay;

17 He may prepare it, but the just shall put it on,

And the innocent shall divide the silver.

18 He buildeth his house as the moth,

And as a booth which the keeper maketh.

19 He lieth down rich, but he shall not be gathered to his fathers;

He openeth his eyes, and he is not.

20 Terrors overtake him like waters;

A tempest stealeth him away in the night.

21 The east wind carrieth him away, and he departeth;

And it sweepeth him out of his place.

22 For God shall hurl at him, and not spare:

He would fain flee out of his hand.

23 Men shall clap their hands at him,

And shall hiss him out of his place.