1 Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2 -- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.

3 Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

4 Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

5 jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.

6 Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

8 Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

9 Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

10 Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

11 Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

12 Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

13 nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

14 Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

15 Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

16 Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.

17 Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.

18 Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

19 koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

20 Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

21 Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

22 Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

23 Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

24 Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:

25 se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.

26 Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

27 Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.

28 Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

29 Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.

1 Then answered Zophar the Naamathite, and said,

2 Therefore do my thoughts give answer to me,

Even by reason of my haste that is in me.

3 I have heard the reproof which putteth me to shame;

And the spirit of my understanding answereth me.

4 Knowest thou not this of old time,

Since man was placed upon earth,

5 That the triumphing of the wicked is short,

And the joy of the godless but for a moment?

6 Though his height mount up to the heavens,

And his head reach unto the clouds;

7 Yet he shall perish for ever like his own dung:

They that have seen him shall say, Where is he?

8 He shall fly away as a dream, and shall not be found:

Yea, he shall be chased away as a vision of the night.

9 The eye which saw him shall see him no more;

Neither shall his place any more behold him.

10 His children shall seek the favor of the poor,

And his hands shall give back his wealth.

11 His bones are full of his youth,

But it shall lie down with him in the dust.

12 Though wickedness be sweet in his mouth,

Though he hide it under his tongue,

13 Though he spare it, and will not let it go,

But keep it still within his mouth;

14 Yet his food in his bowels is turned,

It is the gall of asps within him.

15 He hath swallowed down riches, and he shall vomit them up again;

God will cast them out of his belly.

16 He shall suck the poison of asps:

The viper’s tongue shall slay him.

17 He shall not look upon the rivers,

The flowing streams of honey and butter.

18 That which he labored for shall he restore, and shall not swallow it down;

According to the substance that he hath gotten, he shall not rejoice.

19 For he hath oppressed and forsaken the poor;

He hath violently taken away a house, and he shall not build it up.

20 Because he knew no quietness within him,

He shall not save aught of that wherein he delighteth.

21 There was nothing left that he devoured not;

Therefore his prosperity shall not endure.

22 In the fulness of his sufficiency he shall be in straits:

The hand of every one that is in misery shall come upon him.

23 When he is about to fill his belly, God will cast the fierceness of his wrath upon him,

And will rain it upon him while he is eating.

24 He shall flee from the iron weapon,

And the bow of brass shall strike him through.

25 He draweth it forth, and it cometh out of his body;

Yea, the glittering point cometh out of his gall:

Terrors are upon him.

26 All darkness is laid up for his treasures:

A fire not blown by man shall devour him;

It shall consume that which is left in his tent.

27 The heavens shall reveal his iniquity,

And the earth shall rise up against him.

28 The increase of his house shall depart;

His goods shall flow away in the day of his wrath.

29 This is the portion of a wicked man from God,

And the heritage appointed unto him by God.