Jó 3

1 Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän Then, opening his mouth, and cursing the day of his birth,
2 ja sanoi: Job made answer and said,
3 -- Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt. Let destruction take the day of my birth, and the night on which it was said, A man child has come into the world.
4 Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako. That day--let it be dark; let not God take note of it from on high, and let not the light be shining on it;
5 Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois. Let the dark and the black night take it for themselves; let it be covered with a cloud; let the dark shades of day send fear on it.
6 Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta. That night--let the thick dark take it; let it not have joy among the days of the year; let it not come into the number of the months.
7 Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä. As for that night, let it have no fruit; let no voice of joy be sounded in it;
8 Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin. Let it be cursed by those who put a curse on the day; who are ready to make Leviathan awake.
9 Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta. Let its morning stars be dark; let it be looking for light, but may it not have any; let it not see the eyes of the dawn.
10 Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä. Because it did not keep the doors of my mother's body shut, so that trouble might be veiled from my eyes.
11 Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta? Why did death not take me when I came out of my mother's body, why did I not, when I came out, give up my last breath?
12 Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon? Why did the knees take me, or why the breasts that they might give me milk?
13 Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha. For then I might have gone to my rest in quiet, and in sleep have been in peace,
14 Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita. With kings and the wise ones of the earth, who put up great houses for themselves;
15 Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla. Or with rulers who had gold, and whose houses were full of silver;
16 Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt. Or as a child dead at birth I might never have come into existence; like young children who have not seen the light.
17 Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon, There the passions of the evil are over, and those whose strength has come to an end have rest.
18 siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista. There the prisoners are at peace together; the voice of the overseer comes not again to their ears.
19 Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa. The small and the great are there, and the servant is free from his master.
20 Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta? Why does he give light to him who is in trouble, and life to the bitter in soul;
21 He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta. To those whose desire is for death, but it comes not; who are searching for it more than for secret wealth;
22 Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta. Who are glad with great joy, and full of delight when they come to their last resting-place;
23 Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut? To a man whose way is veiled, and who is shut in by God?
24 Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni. In place of my food I have grief, and cries of sorrow come from me like water.
25 Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut. For I have a fear and it comes on me, and my heart is greatly troubled.
26 Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni. I have no peace, no quiet, and no rest; nothing but pain comes on me.