Job 17

Jobin puheen jatkoa: Hän odottaa puolustajakseen Jumalaa, joka ei voi sallia, että ymmärtämättömät ja sydämettömät ystävät pääsisivät voitolle hänestä, jonka tappio masentaisi oikeamieliset. Ystäväin on turha puhua hänelle toivosta: Kuolema on hänen ainoa toivonsa.

1 "Minun henkeni on rikki raastettu,

minun päiväni sammuvat,

kalmisto on minun osani.

2 Totisesti, pilkka piirittää minua

ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

3 *Sananl. 6:1Aseta puolestani pantti talteesi;

kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä

heidän sydämensä;

sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

5 Ystäviä kutsutaan osajaolle,

mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

6 *Job 30:9; Ps. 44:15; Valit. 3:14Minut on pantu kansoille sananlaskuksi;

silmille syljettäväksi minä olen tullut.

7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta,

ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät,

ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä,

ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne;

en löydä minä viisasta joukostanne.

11 Päiväni ovat menneet,

rauenneet ovat aivoitukseni,

mitä sydämeni ikävöitsi.

12 Yön he tekevät päiväksi;

valo muka lähenee pimeydestä.

13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni;

minä levitän vuoteeni pimeyteen,

14 *Job 25:6minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni',

ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

15 Missä on silloin minun toivoni,

ja kuka saa minun toivoani katsella?

16 Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa,

kun yhdessä lepäämme tomussa."

1 Mein Geist ist verstört, meine Tage erlöschen, die Gräber sind für mich. 2 Sind nicht Spöttereien um mich her, und muß nicht mein Auge weilen auf ihren Beleidigungen? 3 Setze doch ein, leiste Bürgschaft für mich bei dir selbst! wer ist es sonst, der in meine Hand einschlagen wird? 4 Denn ihre Herzen hast du der Einsicht verschlossen; darum wirst du ihnen nicht die Oberhand geben. 5 Wenn einer die Freunde zur Beute ausbietet, so werden die Augen seiner Kinder verschmachten. 6 Und er hat mich hingestellt zum Sprichwort der Völker, *O. der Leute; wie Kap. 12,2 und ich bin zum Anspeien ins Angesicht. 7 Und mein Auge ist trübe geworden vor Gram, und wie der Schatten sind alle meine Glieder. 8 Die Aufrichtigen werden sich hierüber entsetzen, und der Schuldlose wird aufgebracht werden über *O. wird sich erheben wider den Ruchlosen. 9 Doch der Gerechte wird an seinem Wege festhalten, und der an Händen Reine wird an Stärke zunehmen.

10 Aber ihr alle, kommet nur wieder heran! und einen Weisen werde ich nicht unter euch finden. 11 Meine Tage sind vorüber, zerrissen sind meine Pläne, das Eigentum meines Herzens. 12 Die Nacht machen sie *d. h. die Freunde Hiobs zum Tage, das Licht nahe vor lauter Finsternis. 13 Wenn ich hoffe, so ist der Scheol mein Haus, in der Finsternis bette ich mein Lager. 14 Zur Verwesung rufe ich: Du bist mein Vater! zu dem Gewürm: Meine Mutter und meine Schwester! 15 Wo denn also ist meine Hoffnung? ja, meine Hoffnung, wer wird sie schauen? 16 Sie fährt hinab zu den Riegeln des Scheols, wenn wir miteinander im Staube Ruhe haben. *W. wenn allzumal (od. zugleich) im Staube Ruhe