Job 27

Jobin puheen jatkoa: Puhtaalla omallatunnolla hän pitää kiinni vanhurskaudestaan; ystäviä, jotka ovat tulleet vihollisikseen, odottaa jumalattoman kohtalo.

1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

2 "Niin totta kuin Jumala elää,

joka on ottanut minulta oikeuteni,

ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on

ja Jumalan henkäystä sieramissani,

4 eivät minun huuleni puhu petosta,

eikä kieleni vilppiä lausu.

5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan.

Siihen asti kunnes henkeni heitän,

en luovu hurskaudestani.

6 *1. Kor. 4:4Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä;

yhdestäkään elämäni päivästä

omatuntoni ei minua soimaa.

7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman

ja vastustajani niinkuin väärän.

8 *Luuk. 12:20Mitä toivoa on riettaalla,

kun Jumala katkaisee hänen elämänsä,

kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

9 *Sananl. 28:9; Miika 3:4; Joh. 9:31Kuuleeko Jumala hänen huutonsa,

kun ahdistus häntä kohtaa?

10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta,

huutaa Jumalaa joka aika?

11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi;

en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet;

miksi te turhia kuvittelette?

13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa,

Jumalan varaama,

tämä on perintöosa,

jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

14 *2. Kun. 10:7; Job 18:19Jos hänellä on paljonkin lapsia,

ovat ne miekan omia;

eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

15 Jotka häneltä jäävät,

ne saattaa rutto hautaan,

eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa

ja kasaa vaatteita kuin savea,

17 *Sananl. 13:22; Sananl. 28:8; Saarn. 2:26kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä,

ja viaton perii hopean.

18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka,

se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

19 Rikkaana hän menee levolle:

'Ei häviä mitään';

hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet,

yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

21 Itätuuli vie hänet,

niin että hän menee menojaan,

ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

22 Jumala ampuu häneen nuolensa

säälimättä;

hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

23 *Valit. 2:15Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä

ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."

1 Und Hiob fuhr fort, seinen Spruch anzuheben, und sprach: 2 So wahr Gott *El lebt, der mir mein Recht entzogen, und der Allmächtige, der meine Seele bitter gemacht hat, - 3 so lange mein Odem in mir ist, *O. denn mein Odem ist noch ganz in mir und der Hauch Gottes in meiner Nase: - 4 wenn meine Lippen Unrecht reden werden, und wenn meine Zunge Trug aussprechen wird! 5 Fern sei es von mir, daß ich euch recht geben sollte; bis ich verscheide, werde ich meine Unsträflichkeit nicht von mir weichen lassen. 6 An meiner Gerechtigkeit halte ich fest und werde sie nicht fahren lassen: mein Herz schmäht nicht einen von meinen Tagen.

7 Mein Feind sei wie der Gesetzlose, und der wider mich auftritt wie der Ungerechte. 8 Denn was ist des Ruchlosen Hoffnung, wenn Gott abschneidet, wenn er seine Seele herauszieht? 9 Wird Gott *El sein Geschrei hören, wenn Bedrängnis über ihn kommt? 10 Oder wird er sich an dem Allmächtigen ergötzen, Gott anrufen zu aller Zeit?

11 Ich will euch belehren über die Hand Gottes; *El was bei dem Allmächtigen ist, will ich nicht verhehlen. 12 Siehe, ihr selbst habt es alle erschaut, und warum denn schwatzet ihr so eitel? 13 Dies ist das Teil des gesetzlosen Menschen bei Gott, *El und das Erbe der Gewalttätigen, welches sie von dem Allmächtigen empfangen: 14 Wenn seine Kinder sich mehren, so ist es für das Schwert, und seine Sprößlinge, -sie haben nicht satt Brot. 15 Seine Übriggebliebenen werden begraben durch den Tod, *d. h. werden eingescharrt ohne Trauerfeierlichkeit und seine Witwen weinen nicht. *d. h. halten keine Totenklage. Vergl. Ps. 78,6416 Wenn er Silber aufhäuft wie Staub, und Kleider bereitet wie Lehm: 17 er bereitet sie, aber der Gerechte bekleidet sich damit; und Schuldlose teilen sich in das Silber. 18 Er hat sein Haus gebaut wie die Motte, und der Hütte gleich, die ein Wächter sich macht. 19 Reich legt er sich ihn, und er tut es nicht wieder; er schlägt die Augen auf, und ist nicht mehr. 20 Schrecken ereilen ihn wie Wasser, des Nachts entführt ihn ein Sturmwind. 21 Der Ostwind hebt ihn empor, daß er dahinfährt, und stürmt ihn fort von seiner Stätte. 22 Und Gott *W. er schleudert auf ihn ohne Schonung; seiner Hand möchte er flüchtend entfliehen. 23 Man klatscht über ihn in die Hände, und zischt ihm nach von seiner Stätte aus.