Jó 30

Job décrit le grand changement de sa condition.

1 Mais maintenant ceux qui sont plus jeunes que moi, se moquent de moi ; ceux-là même dont je n’aurais pas daigné mettre les pères avec les chiens de mon troupeau. 2 Et en effet, de quoi m’eût servi la force de leurs mains ? la vieillesse était périe en eux. 3 De disette et de faim ils se tenaient à l’écart, fuyant dans les lieux arides, ténébreux, désolés, et déserts. 4 Ils coupaient des herbes sauvages auprès des arbrisseaux, et la racine des genévriers pour se chauffer. 5 Ils étaient chassés d’entre les hommes, et on criait après eux comme après un larron. 6 Ils habitaient dans les creux des torrents, dans les trous de la terre et des rochers. 7 Ils faisaient du bruit entre les arbrisseaux, et ils s’attroupaient entre les chardons. 8 Ce sont des hommes de néant, et sans nom, qui ont été abaissés plus bas que la terre. 9 Et maintenant je suis le sujet de leur chanson, et la matière de leur entretien. 10 Ils m’ont en abomination ; ils se tiennent loin de moi ; et ils ne craignent pas de me cracher au visage. 11 Parce que Dieu a détendu ma corde, et m’a affligé, ils ont secoué le frein devant moi. 12 De jeunes gens, nouvellement nés, se placent à ma droite ; ils poussent mes pieds, et je suis en butte à leur malice. 13 Ils ruinent mon sentier, ils augmentent mon affliction, sans qu’ils aient besoin que personne les aide. 14 Ils viennent contre moi comme par une brèche large, et ils se sont jetés sur moi à cause de ma désolation. 15 Les frayeurs se sont tournées vers moi, et comme un vent elles poursuivent mon âme ; et ma délivrance s’est dissipée comme une nuée. 16 C’est pourquoi maintenant mon âme se fond en moi ; les jours d’affliction m’ont atteint. 17 Il m’a percé de nuit les os, et mes artères n’ont point de relâche. 18 Il a changé mon vêtement par la grandeur de sa force, et il me serre de près, comme fait l’ouverture de ma tunique. 19 Il m’a jeté dans la boue, et je ressemble à la poussière et à la cendre. 20 Je crie à toi, et tu ne m’exauces point ; je me tiens debout, et tu ne me regardes point. 21 Tu es pour moi sans compassion, tu me traites en ennemi par la force de ta main. 22 Tu m’as élevé comme sur le vent, et tu m’y as fait monter comme sur un chariot, et puis tu fais fondre toute ma substance. 23 Je sais donc que tu m’amèneras à la mort et dans la maison assignée à tous les vivants. 24 Mais il n’étendra pas sa main jusqu’au sépulcre. Quand il les aura tués, crieront-ils ? 25 Ne pleurais-je pas pour l’amour de celui qui passait de mauvais jours ; et mon âme n’était-elle pas affligée à cause du pauvre ? 26 Cependant lorsque j’attendais le bien, le mal m’est arrivé ; et quand j’espérais la clarté, les ténèbres sont venues. 27 Mes entrailles sont dans une grande agitation, et ne peuvent se calmer ; les jours d’affliction m’ont prévenu. 28 Je marche tout noirci, mais non pas du soleil ; je me lève, je crie en pleine assemblée. 29 Je suis devenu le frère des dragons, et le compagnon des hiboux. 30 Ma peau est devenue noire sur moi, et mes os sont desséchés par l’ardeur qui me consume. 31 C’est pourquoi ma harpe s’est changée en lamentations, et mes orgues en des sons lugubres.

Jobin puheen jatkoa: Kadonnut on entinen onni, kurjuuteen joutuneena hän on kaikkien, yhteiskunnan hylkiöidenkin, pilkkana; tuskiensa vallassa ja Jumalan vainoamana hän ei saata olla valittamatta.

1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat,

joiden isiä minä pidin liian halpoina

pantaviksi paimenkoiraini pariin.

2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua

heidän kättensä voima,

koska heidän nuoruutensa tarmon on

vienyt 3 puute ja kova nälänhätä!

He kaluavat kuivaa maata,

jo ennestään autiota erämaata;

4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä,

ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista;

heitä vastaan nostetaan hälytys

niinkuin varasta vastaan.

6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa,

maakoloissa ja kallioluolissa.

7 Pensaiden keskellä he ulisevat,

nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat —

8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt,

jotka on hosuttu maasta pois.

9 *Job 17:6; Ps. 69:12; Valit. 3:14,63Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi,

olen heidän jutuksensa joutunut;

10 *Job 19:19he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas

eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen

ja nöyryyttänyt minut,

eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi;

he lyövät jalat altani

ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

13 He hävittävät minun polkuni,

ovat apuna minua tuhottaessa,

vaikka itse ovat ilman auttajaa;

14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat,

raunioiden alta he vyöryvät esiin.

15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan;

niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni,

ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

16 *Ps. 42:5Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin,

kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani,

ja kalvavat tuskani eivät lepää.

18 Kaikkivallan voimasta

on minun verhoni muodottomaksi muuttunut:

se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

19 *Ps. 7:6Hän on heittänyt minut lokaan,

ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

20 *Ps. 13:2; Ps. 22:3Minä huudan sinua,

mutta sinä et vastaa minulle;

minä seison tässä,

mutta sinä vain tuijotat minuun.

21 Sinä muutut tylyksi minulle,

vainoat minua väkevällä kädelläsi.

22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen,

kiidätät minut menemään

ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

23 *Ps. 90:3Niin, minä tiedän:

sinä viet minua kohti kuolemaa,

majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa

tahi onnettomuudessa apua huutaa?

25 *Ps. 35:13; Room. 12:15Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa,

eikö sieluni säälinyt köyhää?

26 *Jer. 14:19Niin, minä odotin onnea,

mutta tuli onnettomuus;

minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta,

kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta;

minä nousen ja huudan väkijoukossa.

29 *Ps. 102:7; Miika 1:8Minusta on tullut aavikkosutten veli

ja kamelikurkien kumppani.

30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni,

ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi

ja huiluni sävel itkun ääneksi."