Jó 7

Job continue à se plaindre de sa misère, et prie Dieu d’avoir pitié de son état.

1 N’y a-t-il pas un temps de guerre limité à l’homme sur la terre ? et ses jours ne sont-ils pas comme les jours d’un mercenaire ? 2 Comme le serviteur soupire après l’ombre, et comme l’ouvrier attend son salaire ; 3 Ainsi il m’a été donné pour mon partage des mois qui ne m’apportent rien ; et il m’a été assigné des nuits de travail. 4 Si je suis couché, je dis, quand me lèverai-je ? et quand est-ce que la nuit aura achevé sa mesure ? et je suis plein d’inquiétudes jusqu’au point du jour. 5 Ma chair est couverte de vers et de monceaux de poussière ; ma peau se crevasse, et se dissout. 6 Mes jours ont passé plus légèrement que la navette d’un tisserand, et ils se consument sans espérance. 7 Souviens-toi, ô Eternel ! que ma vie n’est qu’un vent, et que mon oeil ne reviendra plus voir le bien. 8 L’oeil de ceux qui me regardent ne me verra plus ; tes yeux seront sur moi, et je ne serai plus. 9 Comme la nuée se dissipe et s’en va, ainsi celui qui descend au sépulcre ne remontera plus. 10 Il ne reviendra plus en sa maison, et son lieu ne le reconnaîtra plus. 11 C’est pourquoi je ne retiendrai point ma bouche, je parlerai dans l’angoisse de mon esprit, je discourrai dans l’amertume de mon âme. 12 Suis-je une mer, ou une baleine, que tu mettes des gardes autour de moi ? 13 Quand je dis : Mon lit me soulagera ; le repos diminuera quelque chose de ma plainte ; 14 Alors tu m’étonnes par des songes, et tu me troubles par des visions. 15 C’est pourquoi je choisirais d’être étranglé, et de mourir, plutôt que de conserver mes os. 16 Je suis ennuyé de la vie, aussi ne vivrai-je pas toujours. Retire-toi de moi, car mes jours ne sont que vanité. 17 Qu’est-ce que de l’homme mortel que tu le regardes comme quelque chose de grand ? et que tu l’affectionnes ? 18 Et que tu le visites chaque matin ; que tu l’éprouves à tout moment ? 19 Jusqu’à quand ne te retireras-tu point de moi ? Ne me permettras-tu point d’avaler ma salive ? 20 J’ai péché ; que te ferai-je, Conservateur des hommes ? pourquoi m’as-tu mis pour t’être en butte ; et pourquoi suis-je à charge à moi-même ? 21 Et pourquoi n’ôtes-tu point mon péché, et ne fais-tu point passer mon iniquité ? car bientôt je dormirai dans la poussière ; et si tu me cherches le matin, je ne serai plus.

Jobin puheen jatkoa: Ihmisen elämä on katoavainen ja vaivaa täynnä; Jumala armahtakoon häntä ja päästäköön hänet rauhaan.

1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta,

eivätkö hänen päivänsä ole

niinkuin palkkalaisen päivät?

2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon,

ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.

3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet,

ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.

4 Maata mennessäni minä ajattelen:

Milloinka saan nousta?

Ilta venyy, ja minä kyllästyn

kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.

5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin

ja tomukamaraan,

minun ihoni kovettuu ja märkii.

6 *Job 17:11; Ps. 102:12Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula,

ne katoavat toivottomuudessa.

7 *Job 8:9; Ps. 78:39; Ps. 90:9; Jaak. 4:14Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys;

minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.

8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe;

sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.

9 Pilvi häipyy ja menee menojaan;

niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.

10 *Ps. 103:16Ei hän enää palaja taloonsa,

eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.

11 Niin en minäkään hillitse suutani,

minä puhun henkeni ahdistuksessa,

minä valitan sieluni murheessa.

12 Olenko minä meri tai lohikäärme,

että asetat vartioston minua vastaan?

13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua,

vuoteeni huojentaa minun tuskaani,

14 niin sinä kauhistutat minua unilla

ja peljästytät minua näyillä.

15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen,

kuin näin luurankona kidun.

16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken;

anna minun olla rauhassa,

sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.

17 *Ps. 8:5; Hebr. 2:6Mikä on ihminen,

että hänestä niin suurta lukua pidät

ja että kiinnität häneen huomiosi,

18 tarkastat häntä joka aamu,

tutkit häntä joka hetki?

19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta,

etkö hellitä minusta sen vertaa,

että saan sylkeni nielaistuksi?

20 Jos olenkin syntiä tehnyt,

niin mitä olen sillä sinulle tehnyt,

sinä ihmisten vartioitsija?

Minkätähden asetit minut maalitauluksesi,

ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?

21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi

etkä poista pahaa tekoani?

Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun,

ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."