1 Virsi, jonka Daavid lauloi ollessaan luolassa. Rukous. (H142:2)Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa. Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta.2 (H142:3)Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa.3 (H142:4)Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni. Tielle, jota kuljen, on viritetty ansa minua varten.4 (H142:5)Katso minua, niin näet, että olen vailla puoltajaa. Minulla ei ole turvapaikkaa, kukaan ei välitä siitä miten minun käy.5 (H142:6)Herra, sinua minä huudan avukseni. Minä sanon: sinä olet turvani, minun perintöosani elävien maassa.6 (H142:7)Kuule, kuinka vaikeroin, en jaksa enää! Vapauta minut vainoojieni käsistä! He ovat minua vahvempia.7 (H142:8)Olen satimessa -- pelasta minut, niin saan kiittää sinun nimeäsi. Ystävät kokoontuvat ympärilleni, kun pidät minusta huolen.

1 Maschil di Davide; orazione ch’egli fece quando era nella spelonca. IO grido colla mia voce al Signore; Io supplico al Signore colla mia voce.2 Io spando la mia orazione davanti a lui; Io racconto davanti a lui la mia tribolazione,3 Mentre lo spirito mio spasima in me. Or tu, Signore, conosci il mio sentiero. Essi mi hanno nascosto un laccio In su la via, per la quale ho da camminare4 Io riguardo a destra, e miro; E non vi è alcuno che mi riconosca; Ogni rifugio è perduto per me; Non vi è alcuno che abbia cura dell’anima mia.5 O Signore, io grido a te; Io dico: Tu sei il mio ricetto, La mia parte nella terra de’ viventi.6 Attendi al mio gridare; Perciocchè io son ridotto in molto misero stato; Riscuotimi da quelli che mi perseguitano; Perciocchè son più possenti di me.7 Tira fuor di carcere l’anima mia, Acciocchè io celebri il tuo Nome; I giusti m’intonieranno, Quando tu mi avrai fatta la mia retribuzione