1 Laulunjohtajalle. Korahilaisten psalmi. (H49:2)Kuulkaa tämä, kaikki kansat, kuunnelkaa, maan asukkaat,2 (H49:3)niin alhaiset kuin ylhäiset, rikas ja köyhä yhtä lailla!3 (H49:4)Suuni puhuu tiedon sanoja, sydämeni pohtii viisautta.4 (H49:5)Minä tahdon tutkistella mietelauseita, ratkoa arvoituksia lyyraa soittaen.5 (H49:6)Miksi pelkäisin pahana päivänä, kun petturien kavaluus saartaa minut?6 (H49:7)He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan.7 (H49:8)Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.8 (H49:9)Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta.9 (H49:10)Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.10 (H49:11)Viisaatkin kuolevat, se on nähty, yhtä lailla kuin tyhmät ja typerät. Heidän omaisuutensa jää muille.11 (H49:12)Hauta on ikuisesti heidän kotinsa, heidän asuntonsa ajasta aikaan, vaikka he eläessään omistivat maat ja mannut.12 (H49:13)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.13 (H49:14)Tämä on heidän tiensä, mielettömien tie, ja yhä uudet ihmiset mieltyvät heidän puheisiinsa. (sela)14 (H49:15)Kuin lammaslauma he vaipuvat tuonelaan, kuolema paimentaa heitä siellä. Jo seuraavana päivänä oikeamieliset kulkevat heidän ylitseen. Tuonela on heidän asuinsijansa, se kuihduttaa heidät.15 (H49:16)Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. (sela)16 (H49:17)Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.17 (H49:18)Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.18 (H49:19)Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa ja toiset kiittävät hänen menestystään,19 (H49:20)hänen täytyy mennä isiensä luo, paikkaan, jossa ei valoa nähdä.20 (H49:21)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.

1 Salmo, dato al capo de’ Musici, de’ figliuoli di Core. UDITE questo, popoli tutti; Porgete gli orecchi, voi tutti gli abitanti del mondo;2 E plebei, e nobili, E ricchi, e bisognosi tutti insieme.3 La mia bocca proferirà cose di gran sapienza; E il ragionamento del mio cuore sarà di cose di grande intendimento.4 Io inchinerò il mio orecchio alle sentenze; Io spiegherò sopra la cetera i miei detti notevoli.5 Perchè temerò ne’ giorni dell’avversità Quando l’iniquità che mi è alle calcagna m’intornierà? 6 Ve ne son molti che si confidano ne’ lor beni, E si gloriano della grandezza delle lor ricchezze.7 Niuno però può riscuotere il suo fratello, Nè dare a Dio il prezzo del suo riscatto.8 E il riscatto della lor propria anima non può trovarsi, E il modo ne mancherà in perpetuo;9 Per fare che continuino a vivere in perpetuo, E che non veggano la fossa;10 Conciossiachè veggano che i savi muoiono, E che parimente i pazzi, e gli stolti periscono, E lasciano i lor beni ad altri.11 Il loro intimo pensiero è che le lor case dimoreranno in eterno, E che le loro abitazioni dureranno per ogni età; Impongono i nomi loro a delle terre.12 E pur l’uomo che è in onore non vi dimora sempre; Anzi è renduto simile alle bestie che periscono.13 Questa lor via è loro una pazzia; E pure i lor discendenti si compiacciono a seguire i lor precetti. Sela.14 Saranno posti sotterra, come pecore; La morte li pasturerà; E gli uomini diritti signoreggeranno sopra loro in quella mattina; E il sepolcro consumerà la lor bella apparenza, Che sarà portata via dal suo abitacolo15 Ma Iddio riscuoterà l’anima mia dal sepolcro;16 Non temere, quando alcuno sarà arricchito, Quando la gloria della sua casa sarà accresciuta.17 Perciocchè, quando egli morrà non torrà seco nulla; La sua gloria non gli scenderà dietro.18 Benchè egli abbia benedetta l’anima sua in vita sua; E tali ti lodino, se tu ti dài piacere, e buon tempo;19 Quella verrà là ove è la generazion de’ suoi padri; Giammai in eterno non vedranno la luce.20 L’uomo che è in istato onorevole, e non ha intelletto, È simile alle bestie che periscono