1 MAS ahora los más mozos de días que yo, se ríen de mí; Cuyos padres yo desdeñara ponerlos con los perros de mi ganado. 2 Porque ¿para qué yo habría menester la fuerza de sus manos, En los cuales había perecido con el tiempo? 3 Por causa de la pobreza y del hambre andaban solos; Huían á la soledad, á lugar tenebroso, asolado y desierto. 4 Que cogían malvas entre los arbustos, Y raíces de enebro para calentarse. 5 Eran echados de entre las gentes, Y todos les daban grita como al ladrón. 6 Habitaban en las barrancas de los arroyos, En las cavernas de la tierra, y en las rocas. 7 Bramaban entre las matas, Y se reunían debajo de las espinas. 8 Hijos de viles, y hombres sin nombre, Más bajos que la misma tierra. 9 Y ahora yo soy su canción, Y he sido hecho su refrán. 10 Abomínanme, aléjanse de mí, Y aun de mi rostro no detuvieron su saliva. 11 Porque Dios desató mi cuerda, y me afligió, Por eso se desenfrenaron delante de mi rostro. 12 A la mano derecha se levantaron los jóvenes; Empujaron mis pies, Y sentaron contra mí las vías de su ruina. 13 Mi senda desbarataron, Aprovecháronse de mi quebrantamiento, Contra los cuales no hubo ayudador. 14 Vinieron como por portillo ancho, Revolviéronse á mi calamidad. 15 Hanse revuelto turbaciones sobre mí; Combatieron como viento mi alma, Y mi salud pasó como nube

16 Y ahora mi alma está derramada en mí; Días de aflicción me han aprehendido.

17 De noche taladra sobre mí mis huesos, Y mis pulsos no reposan.

18 Con la grande copia de materia mi vestidura está demudada; Cíñeme como el cuello de mi túnica.

19 Derribóme en el lodo, Y soy semejante al polvo y á la ceniza.

20 Clamo á ti, y no me oyes; Preséntome, y no me atiendes.

21 Haste tornado cruel para mí: Con la fortaleza de tu mano me amenazas.

22 Levantásteme, é hicísteme cabalgar sobre el viento, Y disolviste mi sustancia.

23 Porque yo conozco que me reduces á la muerte; Y á la casa determinada á todo viviente.

24 Mas él no extenderá la mano contra el sepulcro; ¿Clamarán los sepultados cuando él los quebrantare?

25 ¿No lloré yo al afligido? Y mi alma ¿no se entristeció sobre el menesteroso?

26 Cuando esperaba yo el bien, entonces vino el mal; Y cuando esperaba luz, la oscuridad vino.

27 Mis entrañas hierven, y no reposan; Días de aflicción me han sobrecogido.

28 Denegrido ando, y no por el sol: Levantádome he en la congregación, y clamado.

29 He venido á ser hermano de los dragones, Y compañero de los buhos.

30 Mi piel está denegrida sobre mí, Y mis huesos se secaron con ardentía.

31 Y hase tornado mi arpa en luto, Y mi órgano en voz de lamentadores.

1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat,

joiden isiä minä pidin liian halpoina

pantaviksi paimenkoiraini pariin.

2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua

heidän kättensä voima,

koska heidän nuoruutensa tarmon on

vienyt 3 puute ja kova nälänhätä!

He kaluavat kuivaa maata,

jo ennestään autiota erämaata;

4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä,

ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista;

heitä vastaan nostetaan hälytys

niinkuin varasta vastaan.

6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa,

maakoloissa ja kallioluolissa.

7 Pensaiden keskellä he ulisevat,

nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat —

8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt,

jotka on hosuttu maasta pois.

9 *Job 17:6; Ps. 69:12; Valit. 3:14,63Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi,

olen heidän jutuksensa joutunut;

10 *Job 19:19he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas

eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen

ja nöyryyttänyt minut,

eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi;

he lyövät jalat altani

ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

13 He hävittävät minun polkuni,

ovat apuna minua tuhottaessa,

vaikka itse ovat ilman auttajaa;

14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat,

raunioiden alta he vyöryvät esiin.

15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan;

niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni,

ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

16 *Ps. 42:5Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin,

kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani,

ja kalvavat tuskani eivät lepää.

18 Kaikkivallan voimasta

on minun verhoni muodottomaksi muuttunut:

se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

19 *Ps. 7:6Hän on heittänyt minut lokaan,

ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

20 *Ps. 13:2; Ps. 22:3Minä huudan sinua,

mutta sinä et vastaa minulle;

minä seison tässä,

mutta sinä vain tuijotat minuun.

21 Sinä muutut tylyksi minulle,

vainoat minua väkevällä kädelläsi.

22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen,

kiidätät minut menemään

ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

23 *Ps. 90:3Niin, minä tiedän:

sinä viet minua kohti kuolemaa,

majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa

tahi onnettomuudessa apua huutaa?

25 *Ps. 35:13; Room. 12:15Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa,

eikö sieluni säälinyt köyhää?

26 *Jer. 14:19Niin, minä odotin onnea,

mutta tuli onnettomuus;

minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta,

kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta;

minä nousen ja huudan väkijoukossa.

29 *Ps. 102:7; Miika 1:8Minusta on tullut aavikkosutten veli

ja kamelikurkien kumppani.

30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni,

ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi

ja huiluni sävel itkun ääneksi."