1 Y RESPONDIO Job, y dijo: 2 ¿Hasta cuándo angustiaréis mi alma, Y me moleréis con palabras? 3 Ya me habéis vituperado diez veces: ¿No os avergonzáis de descomediros delante de mí? 4 Sea así que realmente haya yo errado, Conmigo se quedará mi yerro. 5 Mas si vosotros os engrandeciereis contra mí, Y adujereis contra mí mi oprobio, 6 Sabed ahora que Dios me ha trastornado, Y traído en derredor su red sobre mí. 7 He aquí yo clamaré agravio, y no seré oído: Daré voces, y no habrá juicio. 8 Cercó de vallado mi camino, y no pasaré; Y sobre mis veredas puso tinieblas.

9 Hame despojado de mi gloria, Y quitado la corona de mi cabeza.

10 Arruinóme por todos lados, y perezco; Y ha hecho pasar mi esperanza como árbol arrancado.

11 E hizo inflamar contra mí su furor, Y contóme para sí entre sus enemigos.

12 Vinieron sus ejércitos á una, y trillaron sobre mí su camino, Y asentaron campo en derredor de mi tienda.

13 Hizo alejar de mí mis hermanos, Y positivamente se extrañaron de mí mis conocidos.

14 Mis parientes se detuvieron, Y mis conocidos se olvidaron de mí.

15 Los moradores de mi casa y mis criadas me tuvieron por extraño; Forastero fuí yo en sus ojos.

16 Llamé á mi siervo, y no respondió; De mi propia boca le suplicaba.

17 Mi aliento vino á ser extraño á mi mujer, Aunque por los hijos de mis entrañas le rogaba.

18 Aun los muchachos me menospreciaron: En levantándome, hablaban contra mí.

19 Todos mis confidentes me aborrecieron; Y los que yo amaba, se tornaron contra mí.

20 Mi cuero y mi carne se pegaron á mis huesos; Y he escapado con la piel de mis dientes.

21 Oh vosotros mis amigos, tened compasión de mí, tened compasión de mí; Porque la mano de Dios me ha tocado.

22 ¿Por qué me perseguís como Dios, Y no os hartáis de mis carnes?

23 Quién diese ahora que mis palabras fuesen escritas! ­Quién diese que se escribieran en un libro!

24 Que con cincel de hierro y con plomo Fuesen en piedra esculpidas para siempre!

25 Yo sé que mi Redentor vive, Y al fin se levantará sobre el polvo:

26 Y después de deshecha esta mi piel, Aun he de ver en mi carne á Dios;

27 Al cual yo tengo de ver por mí, Y mis ojos lo verán, y no otro, Aunque mis riñones se consuman dentro de mí.

28 Mas debierais decir: ¿Por qué lo perseguimos? Ya que la raíz del negocio en mí se halla.

29 Temed vosotros delante de la espada; Porque sobreviene el furor de la espada á causa de las injusticias, Para que sepáis que hay un juicio.

1 Job vastasi ja sanoi:

2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani

ja runtelette minua sanoillanne?

3 *Job 16:20Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet,

häpeämättä te minua rääkkäätte.

4 Olenko todella hairahtunut,

yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan

ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6 Tietäkää siis,

että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä

ja on kietonut minut verkkoonsa.

7 *Job 30:20Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!'

enkä saa vastausta;

huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8 *Job 3:23; Valit. 3:5Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse,

ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9 Hän on riisunut minulta kunniani

ja ottanut kruunun minun päästäni.

10 Hän repi minut maahan joka puolelta,

niin että olen mennyttä,

ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11 *Job 13:24; Job 16:9; Job 33:10; Valit. 2:5Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan

ja piti minua vihollisenansa.

12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä

ja tekivät tiensä minua vastaan

ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13 *Ps. 31:12; Ps. 38:12; Ps. 88:9,19Veljeni hän on minusta loitontanut;

tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14 Läheiseni ovat minusta luopuneet,

ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni

pitävät minua muukalaisena,

minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa;

minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni,

hajuni on äitini pojista ilkeä.

18 *Job 30:1Poikasetkin halveksivat minua;

kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19 *Ps. 41:10; Ps. 55:13; Ps. 88:9Kaikki seuratoverini inhoavat minua,

ja ne, joita minä rakastin,

ovat kääntyneet minua vastaan.

20 *Job 30:30; Ps. 102:6Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni,

eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni,

sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala,

ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,

jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24 rautataltalla ja lyijyllä

hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25 *Jes. 41:14; Hoos. 13:14Mutta minä tiedän lunastajani elävän,

ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26 *1. Kor. 13:12Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu

ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27 *Ps. 17:15; 1. Joh. 3:2Hänet olen minä näkevä apunani;

minun silmäni saavat nähdä hänet — eikä vieraana.

Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!'

— minusta muka löydetään asian juuri —

29 *Matt. 5:22niin peljätkää miekkaa,

sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä,

tietääksenne, että tuomari on."