Hiob 16

1 Und Hiob antwortete und sprach: 2 Dergleichen habe ich oft gehört; ihr seid allzumal leidige Tröster. 3 Haben die geistreichen Worte ein Ende? Oder was reizt dich zu antworten? 4 Auch ich könnte reden wie ihr, befände sich nur eure Seele an meiner Statt; da wollte ich Reden halten gegen euch und den Kopf schütteln über euch! 5 Ich wollte euch stärken mit meinem Munde und mit dem Trost meiner Lippen lindern euren Schmerz! 6 Wenn ich rede, so wird mein Schmerz nicht gelindert, unterlasse ich es aber, was geht mir dann ab? 7 Doch jetzt hat Er mich erschöpft. Du hast all meinen Hausstand verwüstet 8 und hast mich zusammenschrumpfen lassen; zum Zeugen ist das geworden, und meine Magerkeit antwortet gegen mich. 9 Sein Zorn hat mich zerrissen und verfolgt; er knirscht mit den Zähnen über mich, mein Feind blickt mich mit scharfem Auge an. 10 Sie haben ihr Maul gegen mich aufgesperrt, unter Schimpfreden schlagen sie mich auf meine Backen, sie rüsten sich allesamt wider mich. 11 Gott hat mich den Buben preisgegeben und den Händen der Gottlosen überliefert. 12 Sorglos war ich; da hat er mich überfallen, er hat mich beim Nacken ergriffen und zerschmettert und mich zu seiner Zielscheibe aufgestellt. 13 Seine Schützen haben mich umringt, er hat meine Nieren durchbohrt ohne Erbarmen und meine Galle auf die Erde ausgeschüttet. 14 Er hat mir eine Wunde um die andere zugefügt, ist gegen mich angelaufen wie ein Held. 15 Ich habe einen Sack um meine Haut genäht und mein Horn in den Staub gesenkt. 16 Mein Angesicht ist gerötet vom Weinen, und auf meinen Augenlidern liegt Todesschatten 17 dafür, daß kein Unrecht an meinen Händen klebt und mein Gebet lauter ist! 18 O Erde, decke mein Blut nicht zu, und mein Geschrei komme nicht zur Ruhe! 19 Aber auch jetzt noch, siehe, ist mein Zeuge im Himmel und mein Verteidiger in der Höhe! 20 Meine Freunde spotten meiner; aber mein Auge tränt zu Gott, 21 daß er dem Manne Recht schaffe vor Gott und entscheide zwischen dem Menschen und seinem Nächsten. 22 Denn meine Jahre sind gezählt, und auf dem Pfad, den ich nun wandle, komme ich nicht mehr zurück.

Jobin vastaus: Ystävät ovat kurjia lohduttajia, he eivät käsitä hänen kärsimyksiään; hänellä, armottomain ystäväin hylkäämällä, on puolustaja korkeudessa.

1 Job vastasi ja sanoi:

2 *Job 13:4; Job 21:34"Tuonkaltaista olen kuullut paljon;

kurjia lohduttajia olette kaikki.

3 Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä,

vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?

4 Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin,

jos te olisitte minun sijassani;

voisin sommitella sanoja teitä vastaan

ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,

5 rohkaista teitä suullani

ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.

6 Jos puhun, ei tuskani helpota,

ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?

7 Mutta nyt hän on minut uuvuttanut.

Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni

8 ja olet minut kukistanut —

siitä muka tuli todistaja —

ja raihnauteni nousi minua vastaan,

syyttäen minua vasten silmiä.

9 Hänen vihansa raateli ja vainosi minua,

hän kiristeli minulle hampaitansa.

Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,

10 *Job 12:4he avaavat minulle kitansa

ja lyövät häväisten minua poskille;

kaikki he yhtyvät minua vastaan.

11 Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan

ja syöksee minut jumalattomain käsiin.

12 *Valit. 3:12Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut,

hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut.

Hän asetti minut maalitaulukseen;

13 hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni.

Hän halkaisee munuaiseni säälimättä,

vuodattaa maahan minun sappeni.

14 Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen

ja ryntää kimppuuni kuin soturi.

15 Minä ompelin säkin iholleni

ja painoin sarveni tomuun.

16 Minun kasvoni punoittavat itkusta,

ja silmäluomillani on pimeys,

17 *Job 33:9vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni

ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.

18 Maa, älä peitä minun vertani,

ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!

19 Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa

ja puolustajani korkeudessa.

20 Ystäväni pitävät minua pilkkanansa —

Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,

21 että hän hankkisi

miehelle oikeuden Jumalaa vastaan

ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.

22 Sillä vähän on vuosia edessäni enää,

ja sitten menen tietä, jota en palaja."