Hiob 27

1 Und Hiob setzte seine Rede fort und sprach: 2 So wahr Gott lebt, der mir mein Recht entzogen, und der Allmächtige, der meine Seele betrübt hat: 3 Solange noch mein Odem in mir ist und der Hauch Gottes in meiner Nase, 4 sollen meine Lippen nichts Verkehrtes reden und meine Zunge keine Lüge aussprechen. 5 Ferne sei es von mir, daß ich euch Recht gebe, ich werde mir meine Unschuld nicht nehmen lassen bis an mein Ende! 6 Ich habe an meiner Gerechtigkeit festgehalten und werde sie nicht loslassen, mein Gewissen straft mich über keinen meiner Tage; 7 mein Feind aber müsse verurteilt werden und meine Widersacher Unrecht haben. 8 Denn was für eine Hoffnung hat der Frevler, wenn Gott [ihn] abschneidet, wenn er ihm seine Seele entzieht? 9 Wird Gott sein Geschrei erhören, wenn Not über ihn kommt? 10 Hätte er seine Lust an dem Allmächtigen, so würde er Gott allezeit anrufen. 11 Ich will euch über Gottes Hand belehren und, was es mit dem Allmächtigen für eine Bewandtnis hat, euch nicht verhehlen. 12 Siehe, ihr alle habt es ja gesehen (warum redet ihr so unnütze Worte)? 13 Das ist das Teil, das der gottlose Mensch von Gott, und dies das Erbe, das die Tyrannen vom Allmächtigen erhalten: 14 Wenn seine Kinder sich mehren, so ist’s für das Schwert, und seine Nachkommenschaft hat nicht Brot genug. 15 Seine Entronnenen sinken durch die Pest ins Grab, und ihre Witwen beweinen sie nicht. 16 Wenn er schon Geld zusammenscharrt wie Staub und Kleider zusammenhäuft wie Kot, 17 so bringt er sie zwar zusammen, aber der Gerechte wird sie anziehen, und in das Geld werden sich die Unschuldigen teilen. 18 Er baut sein Haus wie die Motte und wie ein Hüttlein, das der Hüter macht. 19 Reich legt er sich hin und tut es nicht wieder; in einem Augenblick ist er dahin: 20 Schrecken ergreift ihn wie eine Wasserflut, der Sturmwind führt ihn über Nacht davon. 21 Ein Ostwind ergreift ihn, und er fährt dahin, er rafft ihn von seiner Stätte hinweg. 22 Schonungslos schleudert Er Geschosse nach ihm, eiligst muß er fliehen vor seiner Hand. 23 Man klatscht mit den Händen über ihn und zischt ihn aus an seinem Ort.

Jobin puheen jatkoa: Puhtaalla omallatunnolla hän pitää kiinni vanhurskaudestaan; ystäviä, jotka ovat tulleet vihollisikseen, odottaa jumalattoman kohtalo.

1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

2 "Niin totta kuin Jumala elää,

joka on ottanut minulta oikeuteni,

ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on

ja Jumalan henkäystä sieramissani,

4 eivät minun huuleni puhu petosta,

eikä kieleni vilppiä lausu.

5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan.

Siihen asti kunnes henkeni heitän,

en luovu hurskaudestani.

6 *1. Kor. 4:4Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä;

yhdestäkään elämäni päivästä

omatuntoni ei minua soimaa.

7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman

ja vastustajani niinkuin väärän.

8 *Luuk. 12:20Mitä toivoa on riettaalla,

kun Jumala katkaisee hänen elämänsä,

kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

9 *Sananl. 28:9; Miika 3:4; Joh. 9:31Kuuleeko Jumala hänen huutonsa,

kun ahdistus häntä kohtaa?

10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta,

huutaa Jumalaa joka aika?

11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi;

en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet;

miksi te turhia kuvittelette?

13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa,

Jumalan varaama,

tämä on perintöosa,

jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

14 *2. Kun. 10:7; Job 18:19Jos hänellä on paljonkin lapsia,

ovat ne miekan omia;

eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

15 Jotka häneltä jäävät,

ne saattaa rutto hautaan,

eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa

ja kasaa vaatteita kuin savea,

17 *Sananl. 13:22; Sananl. 28:8; Saarn. 2:26kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä,

ja viaton perii hopean.

18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka,

se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

19 Rikkaana hän menee levolle:

'Ei häviä mitään';

hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet,

yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

21 Itätuuli vie hänet,

niin että hän menee menojaan,

ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

22 Jumala ampuu häneen nuolensa

säälimättä;

hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

23 *Valit. 2:15Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä

ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."