Hiob 19

1 Und Hiob antwortete und sprach: 2 Wie lange wollt ihr doch meine Seele betrüben und mich mit euren Reden niederdrücken? 3 Ihr habt mich nun zehnmal geschmäht; schämt ihr euch nicht, mich so zu mißhandeln? 4 Habe ich aber gefehlt, so trifft doch wahrlich mein Vergehen mich selbst! 5 Wollt ihr aber wirklich großtun gegen mich und mir meine Schmach vorwerfen, 6 so erkennet doch, daß Gott mich gebeugt und sein Netz über mich geworfen hat. 7 Klage ich über Gewalttätigkeit, so erhalte ich keine Antwort, und schreie ich um Hilfe, so finde ich kein Recht. 8 Undurchdringlich hat er mir den Weg verzäunt und über meine Pfade Finsternis gebreitet. 9 Er hat mich meiner Herrlichkeit entkleidet und mir die Krone vom Haupte weggenommen. 10 Er hat mich gänzlich niedergerissen, so daß ich vergehe, und hat meine Hoffnung entwurzelt wie einen Baum. 11 Sein Zorn ist wider mich entbrannt, und er sieht mich an als seinen Feind. 12 Seine Scharen rücken allzumal aus und bahnen sich einen Weg gegen mich und lagern sich um meine Hütte her. 13 Meine Brüder hat er von mir verscheucht, und die mich kennen, tun fremd gegen mich. 14 Meine Verwandten bleiben aus, und meine Bekannten verlassen mich. 15 Meine Hausgenossen und meine Mägde halten mich für einen Fremden, sie sehen mich als einen Unbekannten an. 16 Rufe ich meinen Knecht, so antwortet er mir nicht, ich muß ihn mit meinem Munde anflehen. 17 Mein Atem ist meinem Weibe zuwider und mein Gestank den Söhnen meiner Mutter. 18 Sogar Buben verachten mich; stehe ich auf, so reden sie wider mich. 19 Alle meine Vertrauten verabscheuen mich, und die ich liebte, haben sich gegen mich gewandt. 20 An meiner Haut und meinem Fleisch klebt mein Gebein, und ich habe kaum noch Haut, um meine Zähne zu behalten. 21 Erbarmt, erbarmt euch meiner, ihr, meine Freunde, denn die Hand Gottes hat mich getroffen! 22 Warum verfolgt ihr mich wie Gott und werdet nicht satt, mich zu zerfleischen? 23 O daß doch meine Worte aufgezeichnet und daß sie in ein Buch eingetragen, 24 daß sie mit eisernem Griffel in Blei oder auf ewig in einen Felsen gegraben würden: 25 Ich weiß, daß mein Erlöser lebt, und er wird zuletzt über dem Staube stehen. 26 Und nachdem diese meine Hülle zerbrochen ist, alsdann werde ich, von meinem Fleische los, Gott schauen. 27 Den werde ich mir ansehen, meine Augen werden ihn schauen, ohne [Ihm] fremd zu sein. Es schmachten meine Nieren in mir! 28 Denn ihr sprechet: «Wie wollen wir ihn verfolgen!» und die Wurzel der Sache sei in mir zu finden! 29 Nehmet euch in acht vor dem Schwert! denn das Schwert wird die Sünden rächen, damit ihr wisset, daß ein Gericht ist.

Jobin vastaus: Hän torjuu ystäväin häväistyksen ja uudistaa väitteensä, että Jumala on tehnyt hänelle vääryyttä; hän on kurjassa tilassaan kaikkien hylkäämä, mutta tietää, että hänen lunastajansa elää.

1 Job vastasi ja sanoi:

2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani

ja runtelette minua sanoillanne?

3 *Job 16:20Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet,

häpeämättä te minua rääkkäätte.

4 Olenko todella hairahtunut,

yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan

ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6 Tietäkää siis,

että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä

ja on kietonut minut verkkoonsa.

7 *Job 30:20Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!'

enkä saa vastausta;

huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8 *Job 3:23; Valit. 3:5Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse,

ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9 Hän on riisunut minulta kunniani

ja ottanut kruunun minun päästäni.

10 Hän repi minut maahan joka puolelta,

niin että olen mennyttä,

ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11 *Job 13:24; Job 16:9; Job 33:10; Valit. 2:5Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan

ja piti minua vihollisenansa.

12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä

ja tekivät tiensä minua vastaan

ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13 *Ps. 31:12; Ps. 38:12; Ps. 88:9,19Veljeni hän on minusta loitontanut;

tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14 Läheiseni ovat minusta luopuneet,

ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni

pitävät minua muukalaisena,

minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa;

minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni,

hajuni on äitini pojista ilkeä.

18 *Job 30:1Poikasetkin halveksivat minua;

kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19 *Ps. 41:10; Ps. 55:13; Ps. 88:9Kaikki seuratoverini inhoavat minua,

ja ne, joita minä rakastin,

ovat kääntyneet minua vastaan.

20 *Job 30:30; Ps. 102:6Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni,

eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni,

sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala,

ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,

jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24 rautataltalla ja lyijyllä

hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25 *Jes. 41:14; Hoos. 13:14Mutta minä tiedän lunastajani elävän,

ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26 *1. Kor. 13:12Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu

ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27 *Ps. 17:15; 1. Joh. 3:2Hänet olen minä näkevä apunani;

minun silmäni saavat nähdä hänet — eikä vieraana.

Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!'

— minusta muka löydetään asian juuri —

29 *Matt. 5:22niin peljätkää miekkaa,

sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä,

tietääksenne, että tuomari on."