1 Quando Israel era uma criança, amei-o, e do Egipto chamei o meu filho.

2 Mas quanto mais chamava por ele, mais rebelde se tornava, sacrificando a Baal e queimando incenso a ídolos.

3 Eduquei-o desde a infância, ensinei-o a andar, segurei-o com os meus braços. Mas ele não se deu conta de que era eu quem cuidava dele.

4 Conduzi-o com laços de amor, com laços de muita humanidade. Fui como o dono de um animal que lhe tira o jugo, para que possa comer à vontade. Eu mesmo lhe dei de comer. Mas o meu povo acabará por voltar para o Egipto e para a Assíria porque recusaram voltar para mim.

6 A guerra rondará as suas cidades; os seus inimigos acabarão por cair em peso sobre os portões de entrada e fechá-los-ão nas suas próprias fortalezas.

7 Porque o meu povo está decidido a deixar-me. Essa a razão por que determinei condená-los à escravidão, e ninguém conseguirá libertá-los.

8 Oh, mas como te poderia eu deixar, Efraim? Como poderei eu deixar-te ir embora? Como te poderia eu abandonar, como Admá e Zeboim ? O meu coração chora dentro de mim. Como eu desejo socorrer-te!

9 Não. Não te castigarei tanto quanto a minha ira me pede. Esta é a última vez que destruirei Efraim. Porque eu sou Deus e não um homem. Eu sou o Deus santo, que vive no meio de ti; não vim para te destruir.

10 O povo seguirá o Senhor. Rugirei como um leão sobre os seus inimigos, e o meu povo regressará, tremendo, das bandas do poente. Semelhante a um bando de aves, virão do Egipto - como pombas voando desde a Assíria. Instalá-los-ei de novo na sua pátria. Esta é uma promessa do Senhor.

12 Israel cerca-me com mentiras e com engano; e Judá mantém-se insubordinado contra Deus, mesmo contra o Deus santo e fiel.

1 Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.

2 Aina kun kutsujat heitä kutsuivat, he menivät pois heidän kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja epäjumalille.

3 Minä opetin Efraimin kävelemään. -Hän otti heidät käsivarsillensa. -Mutta he eivät ymmärtäneet, että minä heidät paransin.

4 Ihmissiteillä minä heitä vedin, rakkauden köysillä; minä ikäänkuin nostin ikeen heidän leukapieliltänsä, kumarruin heidän puoleensa ja syötin.

5 Eivätkö he joutuisi jälleen Egyptin maahan, eikö Assur tulisi heille kuninkaaksi, koska he eivät ole tahtoneet kääntyä?

6 Miekka on riehuva hänen kaupungeissansa, on hävittävä hänen salpansa, on syövä syötävänsä, heidän neuvonpiteittensä takia.

7 Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois; ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei kenkään heistä ylenny.

8 Kuinka minä jättäisin sinut, Efraim, heittäisin sinut, Israel? Kuinka jättäisin sinut niinkuin Adman, tekisin sinulle niinkuin Seboimille? Minun sydämeni kääntyy, minun säälini herää.

9 En minä pane täytäntöön vihani hehkua, en enää hävitä Efraimia. Sillä minä olen Jumala enkä ihminen, olen Pyhä sinun keskelläsi; en tule minä vihan tuimuudessa.

10 Ja he vaeltavat Herran jäljessä. Hän ärjyy kuin leijona-niin, hän ärjyy, ja vavisten tulevat lapset mereltä päin.

11 Vavisten he tulevat Egyptistä kuin linnut, Assurin maasta kuin kyyhkyset, ja minä saatan heidät asumaan kodeissansa, sanoo Herra.

12 (H12:1) Efraim on ympäröinyt minut valheella ja Israelin huone vilpillä. Juuda juoksee yhä valtoimena, välittämättä Jumalasta, Pyhästä, Totisesta.