Jesaja 17

1 Weissagung wider Damaskus: Siehe, Damaskus wird keine Stadt mehr sein, sondern eine verfallene Ruine werden. 2 Verlassen sind die Städte Aroer, den Herden werden sie zuteil, die lagern sich daselbst ungestört. 3 Aus ist’s mit der Wehrhaftigkeit Ephraims, und die Damascenerherrschaft ist zu Ende; was aber noch übrigbleibt von Syrien, wird der Herrlichkeit der Kinder Israels gleich sein, spricht der HERR der Heerscharen. 4 Zu jener Zeit wird die Herrlichkeit Jakobs gering sein und das Fett seines Fleisches hinschwinden. 5 Es wird gehen, wie wenn der Schnitter Halme faßt und sein Arm Ähren abmäht, ja, wie wenn einer im Tale Rephaim Ähren liest. 6 Es wird nur eine Nachlese von ihnen übrigbleiben, wie beim Abschlagen der Oliven: zwei oder drei Beeren im Wipfel des Baumes bleiben hängen, höchstens vier oder fünf in den Zweigen des Fruchtbaums, spricht der HERR, der Gott Israels. 7 Alsdann wird der Mensch nach seinem Schöpfer schauen und seine Augen auf den Heiligen Israels richten. 8 Und er wird nicht mehr nach den Altären sehen, welche ein Werk seiner Hände sind, und wird nicht mehr nach dem blicken, was seine Finger gemacht haben, nach den Ascheren und Sonnensäulen. 9 Zu jener Zeit werden ihre festen Städte sein wie die verlassenen Waldeshöhen und Berggipfel, welche man einst vor den Kindern Israel verließ; zu Ruinen sollen sie werden! 10 Denn du hast vergessen des Gottes deines Heils und nicht gedacht an den Felsen deiner Stärke; darum hast du dir liebliche Pflanzungen angelegt und sie mit fremden Reben besetzt. 11 Am Tage, da du sie pflanztest, hast du sie eingezäunt, und frühe wirst du deine Saat sprießen sehen; die Ernte aber wird dahin sein am Tage der Krankheit und des unheilbaren Schmerzes. 12 Wehe, ein Toben vieler Völker, welche toben wie das Meer, und ein Rauschen von Völkern, welche wie mächtige Wasser rauschen! 13 Die Völker rauschen gleich den großen Wassern; wenn er sie aber schilt, so fliehen sie weit davon und werden dahingejagt wie Spreu auf den Bergen vor dem Wind und wie wirbelnder Staub vor dem Sturm. 14 Siehe, zur Abendzeit ist Schrecken da; ehe es aber Morgen wird, sind sie nicht mehr vorhanden! Das ist das Teil derer, die uns berauben, und das Los derer, die uns plündern.

Damaskon ja Efraimin perikato. Kansojen pauhina.

1 *Jer. 49:23; Aam. 1:3Ennustus Damaskosta.

Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta

ja luhistuu raunioiksi.

2 Autioiksi jäävät Aroerin kaupungit,

karjalaumojen haltuun;

ne lepäävät siellä,

kenenkään peloittelematta.

3 *Jes. 7:8Efraimilta menee suojavarustus

ja Damaskolta kuninkuus

ja Aramista jäännöskin:

niiden käy niinkuin israelilaisten kunnian,

sanoo Herra Sebaot.

4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy,

ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.

5 *Jes. 24:13Ja käy niinkuin leikkaajan kouraistessa viljaa

ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä,

käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa

Refaimin tasangolla.

6 Se siinä jää jälkikorjuuta,

mikä öljypuuta karistettaessa:

pari, kolme marjaa korkealle latvaan,

neljä, viisi hedelmäpuun oksiin,

sanoo Herra, Israelin Jumala.

7 Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa,

ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään,

8 eikä hän luo katsettaan alttareihin,

omain kättensä tekoon,

eikä katso niihin, mitä hänen sormensa ovat tehneet,

ei asera-karsikkoihin, ei auringonpatsaisiin.

9 Sinä päivänä ovat hänen linnakaupunkinsa

niinkuin autiopaikat metsissä ja kukkuloilla,

jotka jätettiin autioiksi israelilaisten tullessa,

ja maa muuttuu erämaaksi.

10 Sillä sinä unhotit pelastuksesi Jumalan

etkä muistanut suojakalliotasi.

Sentähden sinä istutat ihania istutuksia

ja kylvät vieraita viiniköynnöksiä;

11 istuttamispäivänä sinä saat ne isonemaan,

ja aamulla saat kylvösi kukoistamaan —

mutta poissa on sato sairauden päivänä,

ja parantumaton on kipu.

12 *2. Kun. 18:13; Jes. 36:1Voi paljojen kansojen pauhua —

ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa,

ja kansakuntien kohinaa —

ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!

13 *Ps. 65:8; Ps. 93:3Kansakunnat kohisevat,

niinkuin suuret vedet kohisevat,

mutta hän nuhtelee niitä,

ja ne pakenevat kauas;

ne karkoitetaan

niinkuin akanat tuulessa vuorilla,

niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa.

14 *2. Kun. 19:35; Jes. 14:25; Jes. 37:36Katso, ehtoolla on oleva kauhu,

aamun tullen ei heitä enää ole.

Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa.