1 Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.

2 Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,

3 ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.

4 Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.

5 Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.

6 Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: -- Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän.

8 Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.

9 Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.

10 Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.

11 Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja.

12 Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä.

14 Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te.

15 Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.

16 Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan?

17 Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.

18 Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua,

19 olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.

20 Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.

21 En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi,

22 en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois.

1 Alors ces trois hommes cessèrent de répondre à Job, parce qu'il se croyait un homme juste.

2 Et Elihu fils de Barakéel, Buzite, de la famille de Ram, fut embrasé de colère contre Job, parce qu'il se justifiait plus qu'il [ne justifiait] Dieu.

3 Sa colère fut aussi embrasée contre ses trois amis, parce qu'ils n'avaient pas trouvé de quoi répondre, et toutefois ils avaient condamné Job.

4 Or Elihu avait attendu que Job eût parlé, à cause qu'ils étaient tous plus âgés que lui.

5 Mais Elihu voyant qu'il n'y avait aucune réponse dans la bouche de ces trois hommes, il fut embrasé de colère.

6 C'est pourquoi Elihu fils de Barakéel Buzite prit la parole, et dit : Je suis moins âgé que vous, et vous êtes fort vieux; c'est pourquoi j'ai eu peur et j'ai craint de vous dire mon avis.

7 Je disais [en moi-même]; les jours parleront, et le grand nombre des années fera connaître la sagesse.

8 L'esprit est bien en l'homme, mais c'est l'inspiration du Tout-puissant qui les rend intelligents.

9 Les grands ne sont pas [toujours] sages, et les anciens n'entendent pas [toujours] le droit.

10 C'est pourquoi je dis : Ecoute-moi, et je dirai aussi mon avis.

11 Voici, j'ai attendu que vous eussiez parlé; j'ai prêté l'oreille à tout ce que vous avez voulu faire entendre, jusqu'à ce que vous avez eu examiné les discours.

12 Je vous ai, dis-je, bien considérés, et voilà, il n'y a pas un de vous qui ait convaincu Job, et qui ait répondu à ses discours.

13 Afin qu'il ne vous arrive pas de dire : Nous avons trouvé la sagesse; [savoir], que c'est le [Dieu] Fort qui le poursuit, et non point un homme.

14 Or [comme] ce n'est pas contre moi qu'il a arrangé ses discours, ce ne sera pas aussi selon vos paroles, que je lui répondrai.

15 Ils ont été étonnés, ils n'ont plus rien répondu, on leur a fait perdre la parole.

16 Et j'ai attendu jusqu'à ce qu'ils n'ont plus rien dit; car ils sont demeurés muets, et ils n'ont plus répliqué;

17 Je répondrai [donc] pour moi et je dirai mon avis.

18 Car je suis gros de parler, et l'esprit dont je me sens rempli, me presse.

19 Voici, mon ventre est comme [un vaisseau] de vin qui n'a point d'air; et il crèverait comme des vaisseaux neufs.

20 Je parlerai donc, et je me mettrai au large; j'ouvrirai mes lèvres, et je répondrai.

21 A Dieu ne plaise que j'aie acception des personnes, je n'userai point de mots couverts en parlant à un homme.

22 Car je ne sais point user de mots couverts; celui qui m'a fait m'enlèverait tout aussitôt.