1 Nyt Job sanoi:
2 -- Tänäkin päivänä ajatukseni nousevat kapinaan. Murehtiminen vie minulta voimat.
3 Kunpa tietäisin, mistä hänet voin löytää ja miten pääsen sinne, missä hän asuu!
4 Minä esittäisin hänelle asiani ja toisin julki kaikki todisteeni.
5 Niin saisin kuulla, mitä hän minulle vastaa, ja saisin tietää, mitä hän tahtoo minulle sanoa.
6 Käräjöisikö hän kanssani valtiaan voimalla? Ei, hän kuuntelisi minua.
7 Hänen vastapuolenaan seisoisi nuhteeton mies, ja tuomarini vapauttaisi minut syytteestä lopullisesti.
8 Jos minä menen itään, ei hän ole siellä, jos länteen -- ei merkkiäkään hänestä!
9 Jos menen pohjoiseen, en saa häntä silmiini, jos etelään -- en näe häntä!
10 Hän tietää kyllä, millainen on ollut minun vaellukseni. Koetelkoon minua niin kuin tulessa kultaa -- minä kestän.
11 Hänen jalanjälkiinsä olen sovittanut askeleni, hänen tietään olen seurannut. En ole siltä poikennut.
12 Hänen sanansa käskyjä minä tottelen, minä pidän ne aina silmieni edessä.
13 Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.
14 Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt, eikä sitä ole vähän.
15 Siksi minä pelästyn, kun hänet näen, kun ajattelenkin häntä, minä vapisen kauhusta.
16 Jumala on lannistanut rohkeuteni, minä kauhistun Kaikkivaltiasta.
17 Mutta pimeyskään ei saa minua vaikenemaan, ei, vaikka se peittää edestäni kaiken.
1 Y RESPONDIO Job, y dijo:
2 Hoy también hablaré con amargura; Que es más grave mi llaga que mi gemido.
3 Quién me diera el saber dónde hallar á Dios! Yo iría hasta su silla.
4 Ordenaría juicio delante de él, Y henchiría mi boca de argumentos.
5 Yo sabría lo que él me respondería, Y entendería lo que me dijese.
6 ¿Pleitearía conmigo con grandeza de fuerza? No: antes él la pondría en mí.
7 Allí el justo razonaría con él: Y escaparía para siempre de mi juez.
8 He aquí yo iré al oriente, y no lo hallaré; Y al occidente, y no lo percibiré:
9 Si al norte él obrare, yo no lo veré; Al mediodía se esconderá, y no lo veré.
10 Mas él conoció mi camino: Probaráme, y saldré como oro.
11 Mis pies tomaron su rastro; Guardé su camino, y no me aparté.
12 Del mandamiento de sus labios nunca me separé; Guardé las palabras de su boca más que mi comida.
13 Empero si él se determina en una cosa, ¿quién lo apartará? Su alma deseó, é hizo.
14 El pues acabará lo que ha determinado de mí: Y muchas cosas como estas hay en él.
15 Por lo cual yo me espanto en su presencia: Consideraré, y temerélo.
16 Dios ha enervado mi corazón, Y hame turbado el Omnipotente.
17 ¿Por qué no fuí yo cortado delante de las tinieblas, Y cubrió con oscuridad mi rostro?