1 Tiedätkö sinä, milloin vuorikauris vasoo, hoivaatko sinä synnyttävää peuraa?
2 Tiedätkö sinä niiden oikean hetken, lasketko sinä, milloin kuukausien määrä täyttyy?
3 Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät poikasensa, ja kohta niiden tuskat ovat ohi.
4 Vasat kasvavat ja varttuvat, lähtevät omille teilleen eivätkä palaa.
5 Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan, kuka sen pelasti juhdan ikeeltä?
6 Minä annoin sille asuttavaksi aron, olinpaikaksi suolaisen aavikon.
7 Se halveksii kaupungin hälinää, ei se tottele ajajan huutoja.
8 Vuorille se tähyää, siellä ovat sen laitumet! Sieltä se etsii kaikkea vihreää.
9 Suostuuko villihärkä sinua palvelemaan tai yöpymään sinun syöttöruuhesi ääressä?
10 Ohjaatko sinä sitä köydellä pellon vaolle, äestääkö se laakson peltoja sinun talutusnuorassasi?
11 Sen voimat ovat suuret, mutta voitko luottaa siihen, voitko panna sen tekemään työt puolestasi?
12 Uskotko, että sen avulla saat satosi talteen, sekö tuo viljasi puimatantereelle?
13 Rajusti lyö strutsi siivillään, mutta eivät ne ole niin kuin haukan tai haikaran siivet:
14 maahan se laskee munansa ja antaa niiden hautua hiekan lämmössä.
15 Se ei ajattele, että ne voivat murskautua askelen alla, että jokin eläin voi ne tallata.
16 Se on poikasilleen tyly, aivan kuin ne eivät sen omia olisikaan, se ei tunnu välittävän, vaikka kaikki sen vaiva olisi ollut turhaa.
17 Jumala epäsi siltä viisauden, ei suonut sille ymmärrystä.
18 Mutta kun se kiitää kaula ojossa, se saattaa häpeään niin ratsun kuin ratsastajan.
19 Sinäkö annoit hevoselle sen voiman, sinäkö annoit sille hulmuavan harjan?
20 Sinäkö opetit sen hyppimään kuin heinäsirkka? Mahtavasti, pelottavasti se korskuu,
21 innoissaan se kuopii maata tasangolla, uljaana se ryntää taisteluun.
22 Se pitää pelkoa pilkkanaan, se ei säiky eikä se pakene miekan tieltä.
23 Sen yläpuolella rämisee nuoliviini, välkkyy keihäs ja sotakirves.
24 Kiihtymyksestä vavahdellen se ahmii taivalta, mikään ei sitä pidättele, kun sotatorvi soi.
26 Sinunko viisautesi nostaa taivaalle haukan, kun se levittää siipensä etelätuuleen?
27 Sinunko käskystäsi kotka nousee korkeuksiin ja rakentaa pesänsä tavoittamattomiin?
28 Kalliolla se asustaa, viettää yönsä siellä, kielekkeellä, jonne ei pääsyä ole.
29 Sieltä se tähystää syötävää, kaukaa sen silmät tavoittavat saaliin.
30 Kiihkeästi sen poikaset ahmivat verta! Missä on ruumiita, sinne se rientää.
1 ¿Sabes tú el tiempo en que paren las cabras monteses? ¿O miraste tú las ciervas cuando están pariendo?
2 ¿Contaste tú los meses de su preñez, Y sabes el tiempo cuando han de parir?
3 Encórvanse, hacen salir sus hijos, Pasan sus dolores.
4 Sus hijos están sanos, crecen con el pasto: Salen y no vuelven á ellas.
5 ¿Quién echó libre al asno montés, y quién soltó sus ataduras?
6 Al cual yo puse casa en la soledad, Y sus moradas en lugares estériles.
7 Búrlase de la multitud de la ciudad: No oye las voces del arriero.
8 Lo oculto de los montes es su pasto, Y anda buscando todo lo que está verde.
9 ¿Querrá el unicornio servirte á ti, Ni quedar á tu pesebre?
10 ¿Atarás tú al unicornio con su coyunda para el surco? ¿Labrará los valles en pos de ti?
11 ¿Confiarás tú en él, por ser grande su fortaleza, Y le fiarás tu labor?
12 ¿Fiarás de él que te tornará tu simiente, Y que la allegará en tu era?
13 ¿Diste tú hermosas alas al pavo real, O alas y plumas al avestruz?
14 El cual desampara en la tierra sus huevos, Y sobre el polvo los calienta,
15 Y olvídase de que los pisará el pie, Y que los quebrará bestia del campo.
16 Endurécese para con sus hijos, como si no fuesen suyos, No temiendo que su trabajo haya sido en vano:
17 Porque le privó Dios de sabiduría, Y no le dió inteligencia.
18 Luego que se levanta en alto, Búrlase del caballo y de su jinete.
19 ¿Diste tú al caballo la fortaleza? ¿Vestiste tú su cerviz de relincho?
20 ¿Le intimidarás tú como á alguna langosta? El resoplido de su nariz es formidable:
21 Escarba la tierra, alégrase en su fuerza, Sale al encuentro de las armas:
22 Hace burla del espanto, y no teme, Ni vuelve el rostro delante de la espada.
23 Contra él suena la aljaba, El hierro de la lanza y de la pica:
24 Y él con ímpetu y furor escarba la tierra, Sin importarle el sonido de la bocina;
25 Antes como que dice entre los clarines: Ea! Y desde lejos huele la batalla, el grito de los capitanes, y la vocería.
26 ¿Vuela el gavilán por tu industria, Y extiende hacia el mediodía sus alas?
27 ¿Se remonta el águila por tu mandamiento, Y pone en alto su nido?
28 Ella habita y está en la piedra, En la cumbre del peñasco y de la roca.
29 Desde allí acecha la comida: Sus ojos observan de muy lejos.
30 Sus pollos chupan la sangre: Y donde hubiere cadáveres, allí está.