1 Job jatkoi vielä puhettaan ja sanoi:

2 -- Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti minusta huolen!

3 Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen valossaan.

4 Kunpa palaisi kukoistukseni aika, jolloin Jumala suojeli majaani

5 ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani, aika, jolloin oma väkeni vielä oli ympärilläni!

6 Noina päivinä minä kahlasin kermassa ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.

7 Kun menin kaupunginportille kokoukseen ja asetuin paikalleni aukion äärelle,

8 nuoret miehet väistyivät syrjään ja vanhukset nousivat seisomaan.

9 Kaupungin johtomiehet vaikenivat kesken puheen ja panivat käden suunsa eteen.

10 Ruhtinaatkin hiljenivät, kuin kieli olisi jäänyt kitalakeen kiinni.

11 Ken sanani kuuli, ylisti onneani, ken minut näki, vahvisti todeksi kaiken tämän:

12 Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua, ja orvon, jota kukaan ei auttanut.

13 Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua, lesken sydämessä minä herätin ilon.

14 Minä pukeuduin vanhurskauteen, oikeudentunto oli viittani ja päähineeni.

15 Olin sokealle silmä, rammalle sauva.

16 Köyhille minä olin isä ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta.

17 Minä murskasin pahantekijän leuan ja tempasin saaliin hänen hampaistaan.

19 Minun juureni ovat vedelle avoimet, yön kaste viipyy minun oksillani.

21 Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa.

22 Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen.

23 He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa.

24 Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä.

25 Minä valitsin heille tien, olin heidän johtajansa, minä olin heidän keskellään kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä. Niin kuin hän lohduttaa surevia, niin minä lohdutin heitä.

1 Y VOLVIO Job á tomar su propósito, y dijo:

2 Quién me tornase como en los meses pasados, Como en los días que Dios me guardaba,

3 Cuando hacía resplandecer su candela sobre mi cabeza, A la luz de la cual yo caminaba en la oscuridad;

4 Como fué en los días de mi mocedad, Cuando el secreto de Dios estaba en mi tienda;

5 Cuando aún el Omnipotente estaba conmigo, Y mis hijos alrededor de mi;

6 Cuando lavaba yo mis caminos con manteca, Y la piedra me derramaba ríos de aceite!

7 Cuando salía á la puerta á juicio, Y en la plaza hacía preparar mi asiento,

8 Los mozos me veían, y se escondían; Y los viejos se levantaban, y estaban en pie;

9 Los príncipes detenían sus palabras, Ponían la mano sobre su boca;

10 La voz de los principales se ocultaba, Y su lengua se pegaba á su paladar:

11 Cuando los oídos que me oían, me llamaban bienaventurado, Y los ojos que me veían, me daban testimonio:

12 Porque libraba al pobre que gritaba, Y al huérfano que carecía de ayudador.

13 La bendición del que se iba á perder venía sobre mí; Y al corazón de la viuda daba alegría.

14 Vestíame de justicia, y ella me vestía como un manto; Y mi toca era juicio.

15 Yo era ojos al ciego, Y pies al cojo.

16 A los menesterosos era padre; Y de la causa que no entendía, me informaba con diligencia:

17 Y quebraba los colmillos del inicuo, Y de sus dientes hacía soltar la presa.

18 Y decía yo: En mi nido moriré, Y como arena multiplicaré días.

19 Mi raíz estaba abierta junto á las aguas, Y en mis ramas permanecía el rocío.

20 Mi honra se renovaba en mí, Y mi arco se corroboraba en mi mano.

21 Oíanme, y esperaban; Y callaban á mi consejo.

22 Tras mi palabra no replicaban, Y mi razón destilaba sobre ellos.

23 Y esperábanme como á la lluvia, Y abrían su boca como á la lluvia tardía.

24 Si me reía con ellos, no lo creían: Y no abatían la luz de mi rostro.

25 Calificaba yo el camino de ellos, y sentábame en cabecera; Y moraba como rey en el ejército, Como el que consuela llorosos.