1 Hopealla on lähteensä, kullalla huuhdontapaikkansa.
2 Rauta otetaan maan kamarasta, kupari sulatetaan esiin kivestä.
3 Ihminen lannistaa pimeyden, hän tutkii kaiken pohjia myöten, tutkii kallion pimeät uumenet.
4 Kaukana asutuilta seuduilta hän louhii kaivoskuilun. Missä ei ihmisaskel kulje, siellä miehet ahkeroivat köyden varassa riippuen.
5 Maasta kasvaa leipä, maan uumenissa myllertää voima kuin tuli.
6 Kallioissa on lasuurikiveä, maan hiekassa kultaa.
7 On tie, jota ei korppikotka näe eikä haarahaukan silmä erota.
8 Sitä eivät astele vuorten pedot eivätkä leijonat kulje sitä pitkin.
9 Ihminen käy käsiksi kovaan kallioon ja kääntää nurin vuoret, perustuksia myöten,
10 hän louhii tunneleita kallioon, ja niin tulevat maan aarteet ihmissilmien iloksi.
11 Virtojen lähteetkin ihminen patoaa, tuo päivänvaloon sen, mitä ei silmä ole nähnyt.
12 Mutta viisaus -- missä se on? Missä asuu ymmärrys?
13 Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää.
15 Puhtaalla kullallakaan sitä ei voi ostaa, hopeaa ei punnita sen hinnaksi.
16 Sitä ei voi ostaa Ofirin kullalla, ei kalliilla onykskivillä eikä safiireilla,
17 ei kulta, ei kirkkain lasi vedä sille vertaa, kalleimpiinkaan kultamaljoihin sitä ei voi vaihtaa.
18 Koralleista tai kristalleista on turha puhuakaan. Pussillinen viisautta on enemmän kuin kaikki helmet.
19 Nubian topaasit eivät vedä viisaudelle vertaa, puhtain kulta ei riitä sen maksuksi.
20 Mistä viisaus on lähtöisin? Missä asuu ymmärrys?
21 Se on kätkössä, kukaan ei voi sitä nähdä, se on piilossa taivaan linnuiltakin.
23 Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää, missä se asuu.
24 Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla.
25 Kun hän antoi tuulelle voiman, kun hän osoitti vesille rajat,
26 kun hän sääti määräajat sateelle ja avasi ukkosen jylinälle tien,
27 silloin hän näki viisauden, punnitsi sen, otti sen palvelukseensa, piti sen kanssa neuvoa.
1 CIERTAMENTE la plata tiene sus veneros, Y el oro lugar donde se forma.
2 El hierro se saca del polvo, Y de la piedra es fundido el metal.
3 A las tinieblas puso término, Y examina todo á la perfección, Las piedras que hay en la oscuridad y en la sombra de muerte.
4 Brota el torrente de junto al morador, Aguas que el pie había olvidado: Sécanse luego, vanse del hombre.
5 De la tierra nace el pan, Y debajo de ella estará como convertida en fuego.
6 Lugar hay cuyas piedras son zafiro, Y sus polvos de oro.
7 Senda que nunca la conoció ave, Ni ojo de buitre la vió:
8 Nunca la pisaron animales fieros, Ni león pasó por ella.
9 En el pedernal puso su mano, Y trastornó los montes de raíz.
10 De los peñascos cortó ríos, Y sus ojos vieron todo lo preciado.
11 Detuvo los ríos en su nacimiento, E hizo salir á luz lo escondido.
12 Empero ¿dónde se hallará la sabiduría? ¿Y dónde está el lugar de la prudencia?
13 No conoce su valor el hombre, Ni se halla en la tierra de los vivientes.
14 El abismo dice: No está en mí: Y la mar dijo: Ni conmigo.
15 No se dará por oro, Ni su precio será á peso de plata.
16 No puede ser apreciada con oro de Ophir, Ni con onique precioso, ni con zafiro.
17 El oro no se le igualará, ni el diamante; Ni se trocará por vaso de oro fino.
18 De coral ni de perlas no se hará mención: La sabiduría es mejor que piedras preciosas.
19 No se igualará con ella esmeralda de Ethiopía; No se podrá apreciar con oro fino.
20 ¿De dónde pues vendrá la sabiduría? ¿Y dónde está el lugar de la inteligencia?
21 Porque encubierta está á los ojos de todo viviente, y á toda ave del cielo es oculta.
22 El infierno y la muerte dijeron: Su fama hemos oído con nuestros oídos.
23 Dios entiende el camino de ella, Y él conoce su lugar.
24 Porque él mira hasta los fines de la tierra, Y ve debajo de todo el cielo.
25 Al dar peso al viento, Y poner las aguas por medida;
26 Cuando él hizo ley á la lluvia, Y camino al relámpago de los truenos:
27 Entonces la veía él, y la manifestaba: Preparóla y descubrióla también.
28 Y dijo al hombre: He aquí que el temor del Señor es la sabiduría, Y el apartarse del mal la inteligencia.