1 Job puhui:
2 -- Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!
3 Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?
4 Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.
5 Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?
6 Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?
7 Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.
8 Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,
9 ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.
10 En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.
11 Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?
12 Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?
13 Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.
14 Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.
15 Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.
16 Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.
17 Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.
18 Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.
19 Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.
20 Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.
21 Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.
22 Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?
23 Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?
24 Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.
25 Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?
26 Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.
27 Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.
28 Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?
29 Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!
30 Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?
1 Y RESPONDIO Job y dijo:
2 Oh si pesasen al justo mi queja y mi tormento, Y se alzasen igualmente en balanza!
3 Porque pesaría aquél más que la arena del mar: Y por tanto mis palabras son cortadas.
4 Porque las saetas del Todopoderoso están en mí, Cuyo veneno bebe mi espíritu; Y terrores de Dios me combaten.
5 ¿Acaso gime el asno montés junto á la hierba? ¿Muge el buey junto á su pasto?
6 ¿Comeráse lo desabrido sin sal? ¿O habrá gusto en la clara del huevo?
7 Las cosas que mi alma no quería tocar, Por los dolores son mi comida.
8 Quién me diera que viniese mi petición, Y que Dios me otorgase lo que espero;
9 Y que pluguiera á Dios quebrantarme; Que soltara su mano, y me deshiciera!
10 Y sería aún mi consuelo, Si me asaltase con dolor sin dar más tregua, Que yo no he escondido las palabras del Santo.
11 ¿Cuál es mi fortaleza para esperar aún? ¿Y cuál mi fin para dilatar mi vida?
12 ¿Es mi fortaleza la de las piedras? ¿O mi carne, es de acero?
13 ¿No me ayudo cuanto puedo, Y el poder me falta del todo?
14 El atribulado es consolado de su compañero: Mas hase abandonado el temor del Omnipotente.
15 Mis hermanos han mentido cual arroyo: Pasáronse como corrientes impetuosas,
16 Que están escondidas por la helada, Y encubiertas con nieve;
17 Que al tiempo del calor son deshechas, Y en calentándose, desaparecen de su lugar;
18 Apártanse de la senda de su rumbo, Van menguando y piérdense.
19 Miraron los caminantes de Temán, Los caminantes de Saba esperaron en ellas:
20 Mas fueron avergonzados por su esperanza; Porque vinieron hasta ellas, y halláronse confusos.
21 Ahora ciertamente como ellas sois vosotros: Que habéis visto el tormento, y teméis.
22 ¿Os he dicho yo: Traedme, Y pagad por mí de vuestra hacienda;
23 Y libradme de la mano del opresor, Y redimidme del poder de los violentos?
24 Enseñadme, y yo callaré: Y hacedme entender en qué he errado.
25 Cuán fuertes son las palabras de rectitud! Mas ¿qué reprende el que reprende de vosotros?
26 ¿Pensáis censurar palabras, Y los discursos de un desesperado, que son como el viento?
27 También os arrojáis sobre el huérfano, Y hacéis hoyo delante de vuestro amigo.
28 Ahora pues, si queréis, mirad en mí, Y ved si miento delante de vosotros.
29 Tornad ahora, y no haya iniquidad; Volved aún á considerar mi justicia en esto.
30 ¿Hay iniquidad en mi lengua? ¿No puede mi paladar discernir las cosas depravadas?