1 Job jatkoi puhettaan:
2 -- Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni:
3 niin kauan kuin henkeni on tallella, niin kauan kuin sieraimissani liikkuu Jumalan henkäys,
4 minun suuni ei totisesti puhu vääryyttä eivätkä huuleni kuiskaile petosta!
5 Ei! Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa! Puolustan syyttömyyttäni vaikka kuolemaan saakka.
6 Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt.
7 Käyköön vihollisilleni niin kuin käy pahantekijöille, käyköön vastustajilleni niin kuin käy rikollisille!
8 Mitä toivoa on Jumalasta luopuneella, kun hänen elämänsä päättyy, kun Jumala ottaa hänen elämänsä pois?
9 Ei Jumala kuule hänen huutoaan, kun hän on ahdingossa.
10 Ei hän voi riemuita Kaikkivaltiaasta, ei vapaasti kääntyä Jumalan puoleen!
11 Minä kerron teille, miten mahtava on Jumalan voima, kerron, miten Kaikkivaltias toimii.
12 Olettehan kyllä jo kaiken nähneet. Miksi siis puhutte joutavia?
13 Tällainen on Jumalasta luopuneen osa, tällaisen palkan Kaikkivaltias maksaa armottomalle miehelle:
14 Olipa hänellä lapsia miten paljon tahansa, heidän kohtalokseen tulee miekka, hänen lapsenlapsensa näkevät nälkää.
15 Eloon jääneet surmaa rutto, lesket eivät saa viettää valittajaisia.
16 Jumalattomalla on hopeaa kuin maan tomua ja vaatteita kuin meren mutaa --
17 hän hankkii ne itselleen, mutta vanhurskas ne pukee ylleen, ja hopean jakavat viattomat keskenään.
18 Talo, jonka hän rakentaa, on hatara, kuin seitti tai kuin vartijan maja pellolla.
19 Rikkaana miehenä hän menee nukkumaan -- kun hän avaa silmänsä, kaikki on mennyttä.
20 Kauhu tavoittaa hänet kuin tulva-aalto, myrskynpyörre tempaa hänet mukaansa yöllä.
21 Itätuuli riuhtaisee hänet ilmaan, vie hänet pois, sinkoaa hänet oudolle seudulle.
22 Säälimättä se riepottelee häntä, turhaan hän pyrkii pakoon.
23 Pilkaten se paukuttaa hänelle käsiään ja viheltää viedessään hänet pois.
1 Y REASUMIO Job su discurso, y dijo:
2 Vive Dios, el cual ha apartado mi causa, Y el Omnipotente, que amargó el alma mía,
3 Que todo el tiempo que mi alma estuviere en mí, Y hubiere hálito de Dios en mis narices,
4 Mis labios no hablarán iniquidad, Ni mi lengua pronunciará engaño.
5 Nunca tal acontezca que yo os justifique: Hasta morir no quitaré de mí mi integridad.
6 Mi justicia tengo asida, y no la cederé: No me reprochará mi corazón en el tiempo de mi vida.
7 Sea como el impío mi enemigo, Y como el inicuo mi adversario.
8 Porque ¿cuál es la esperanza del hipócrita, por mucho que hubiere robado, Cuando Dios arrebatare su alma?
9 ¿Oirá Dios su clamor Cuando la tribulación sobre él viniere?
10 ¿Deleitaráse en el Omnipotente? ¿Invocará á Dios en todo tiempo?
11 Yo os enseñaré en orden á la mano de Dios: No esconderé lo que hay para con el Omnipotente.
12 He aquí que todos vosotros lo habéis visto: ¿Por qué pues os desvanecéis con fantasía?
13 Esta es para con Dios la suerte del hombre impío, Y la herencia que los violentos han de recibir del Omnipotente.
14 Si sus hijos fueren multiplicados, serán para el cuchillo; Y sus pequeños no se hartarán de pan;
15 Los que le quedaren, en muerte serán sepultados; Y no llorarán sus viudas.
16 Si amontonare plata como polvo, Y si preparare ropa como lodo;
17 Habrála él preparado, mas el justo se vestirá, Y el inocente repartirá la plata.
18 Edificó su casa como la polilla, Y cual cabaña que el guarda hizo.
19 El rico dormirá, mas no será recogido: Abrirá sus ojos, mas él no será.
20 Asirán de él terrores como aguas: Torbellino lo arrebatará de noche.
21 Lo antecogerá el solano, y partirá; Y tempestad lo arrebatará del lugar suyo.
22 Dios pues descargará sobre él, y no perdonará: Hará él por huir de su mano.
23 Batirán sus manos sobre él, Y desde su lugar le silbarán.