1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. (H49:2) Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,

2 (H49:3) sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.

3 (H49:4) Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.

4 (H49:5) Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.

5 (H49:6) Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?

6 (H49:7) He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.

7 (H49:8) Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.

8 (H49:9) Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,

9 (H49:10) että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.

10 (H49:11) Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.

11 (H49:12) He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.

12 (H49:13) Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

13 (H49:14) Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.

14 (H49:15) Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.

15 (H49:16) Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.

16 (H49:17) Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.

17 (H49:18) Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.

18 (H49:19) Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,

19 (H49:20) täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.

20 (H49:21) Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

1 Au maître-chantre. Psaume des enfants de Coré.

2 Écoutez ceci, vous tous les peuples; prêtez l'oreille, vous tous les habitants du monde!

3 Enfants du peuple et enfants des grands, le riche aussi bien que le pauvre.

4 Ma bouche prononcera des paroles sages, et les pensées de mon cœur sont pleines de sens.

5 Je vais prêter l'oreille aux discours sentencieux; j'expose mon énigme au son de la harpe.

6 Pourquoi craindrais-je aux jours du malheur, quand l'iniquité de mes adversaires m'environne?

7 Ils se confient en leurs biens, ils se glorifient de l'abondance de leurs richesses.

8 Mais l'homme ne saurait racheter son frère, ni payer à Dieu sa rançon.

9 Car le rachat de leur âme est trop cher, et il ne se fera jamais,

10 Pour qu'ils continuent de vivre à perpétuité, et qu'ils ne voient point le tombeau.

11 Car on voit que les sages meurent; le fou et l'insensé périssent également, et laissent leurs biens à d'autres.

12 Ils pensent que leurs maisons dureront éternellement, et leurs demeures d'âge en âge; ils ont donné leurs noms à leurs terres.

13 Mais l'homme ne peut demeurer dans son éclat; il est rendu semblable aux bêtes qui périssent.

14 Telle est la voie sur laquelle ils se fient; et leurs successeurs se plaisent à leurs discours.

15 Ils sont poussés au Sépulcre comme un troupeau; la mort se repaîtra d'eux; les justes domineront sur eux au matin; leur beauté sera consumée dans le Sépulcre, loin de leurs habitations.

16 Mais Dieu rachètera mon âme de la main du Sépulcre, quand il me prendra à lui. (Sélah.)

17 Ne crains point, quand un homme s'enrichit, quand la gloire de sa maison s'accroît.

18 Car, en mourant, il n'emportera rien; sa gloire ne descendra pas après lui.

19 Que dans sa vie il rende son âme heureuse, qu'on te loue parce que tu te fais du bien,

20 Tu iras pourtant vers la génération de tes pères, qui ne reverront jamais la lumière.

21 L'homme qui est en honneur et qui n'a pas d'intelligence, devient semblable aux bêtes qui périssent.