1 Und Hiob antwortete und sprach:
2 Wahrlich, ihr seit Leute, und mit euch wird die Weisheit aussterben!
3 Auch ich habe Verstand wie ihr und bin nicht weniger als ihr, und wer wüßte solches nicht!
4 Zum Gespött bin ich meinem Freunde, der ich zu Gott rief und von ihm erhört wurde; der unschuldige Gerechte wird zum Gespött.
5 Dem Unglück Verachtung! das ist die Ansicht des Sicheren; sie ist bereit für die, deren Fuß ins Wanken kommt.
6 Den Räubern werden die Zelte in Ruhe gelassen; sie reizen Gott, und es geht ihnen wohl; sie führen ihren Gott in ihrer Faust.
7 Aber frage doch das Vieh, es wird dich belehren, und die Vögel des Himmels tun dir's kund.
8 Das Kraut des Feldes lehrt dich, und die Fische im Meer erzählen es.
9 Wer unter allen diesen wüßte nicht, daß die Hand des HERRN solches gemacht hat,
10 daß in seiner Hand die Seele alles Lebendigen und der Geist jedes menschlichen Fleisches ist?
11 Prüft nicht das Ohr die Rede, wie der Gaumen die Speise schmeckt?
12 Wohnt bei den Greisen die Weisheit und bei den Betagten der Verstand?
13 Bei Ihm ist Weisheit und Stärke, Sein ist Rat und Verstand!
14 Siehe, was er niederreißt, wird nicht aufgebaut; wen er einsperrt, der wird nicht frei.
15 Stellt er die Gewässer ab, so vertrocknen sie; läßt er sie los, so verwüsten sie das Land.
16 Bei ihm ist Macht und Verstand; sein ist, der irrt und der irreführt.
17 Er führt die Räte beraubt hinweg und macht die Richter zu Narren.
18 Die Herrschaft der Könige löst er auf und schlingt eine Fessel um ihre Lenden.
19 Er führt die Priester beraubt hinweg und stürzt die Festgegründeten um.
20 Er nimmt den Wohlbewährten die Sprache weg und raubt den Alten den Verstand.
21 Er schüttet Verachtung über die Edeln und löst den Gürtel der Starken auf.
22 Er enthüllt, was im Finstern verborgen liegt, und zieht den Todesschatten ans Licht.
23 Er vermehrt Völker, und er vernichtet sie; er breitet sie aus, und er führt sie weg.
24 Den Häuptern des Volkes im Lande nimmt er den Verstand und läßt sie irren in pfadloser Wüste;
25 sie tappen in Finsternis ohne Licht, er macht sie schwanken wie Trunkene.
1 Nyt Job sanoi:
2 -- No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!
3 Mutta on minullakin ymmärrystä, en häviä teille yhtään. Kuka hyvänsä voi tuollaista puhua!
4 Minä olen nyt ihmisille naurun aihe, minä, joka käännyin Jumalan puoleen ja aina sain vastauksen! Olen viaton ja nuhteeton, ja silti naurun aihe.
5 Onnen hylkäämä ansaitsee halveksuntaa, sanovat ne, joilla ei ole huolia, ja töytäisevät vielä kerran sitä, joka jo horjuu.
6 Mutta rosvojen teltat, ne saavat olla rauhassa. Jotka Jumalaa uhmaavat, elävät hyvin, he ovat kääntäneet Jumalan puolelleen.
7 Kysy sinä eläimiltä, ne kertovat sen sinulle, kysy taivaan linnuilta, ne sen sinulle ilmoittavat.
8 Katso maata, se on valmis opettamaan, meren kalatkin sen sinulle kertovat.
9 Kaikki ne tietävät tämän: Herra itse on kaiken tehnyt,
10 hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki.
11 Eikö korva tunnustele sanoja niin kuin suu maistelee ruokaa?
12 Vanhuksillako vain on viisaus, pitkä ikäkö yksin antaa ymmärryksen?
13 Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää.
14 Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene.
15 Kun hän pidättää vedet taivaassa, tulee kuivuus, kun hän päästää ne irti, ne myllertävät maan.
16 Hänen on voima ja taito -- eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet.
17 Hän ajaa neuvonantajat alastomina pois ja riistää tuomareilta järjen.
18 Hän katkoo kuninkaiden sitomat köydet, kuninkaiden vyötäisille hän sitoo lannevaatteen.
19 Papit hän ajaa alastomina pois, hän kukistaa vanhat valtasuvut.
20 Parhaankin puhujan huulilta hän vie sanat, kansan vanhimmilta hän vie ymmärryksen.
21 Hän kaataa ylenkatseen jalosukuisten ylle, hän irrottaa sankareilta vyön.
22 Hän paljastaa synkimmät kuilut, mustimman pimeyden hän valaisee.
23 Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois.
24 Hän vie kansojen johtajilta järjen ja jättää heidät harhailemaan tiettömässä autiomaassa --
25 pimeässä he hapuilevat, valoa vailla, hoipertelevat sinne tänne kuin juopuneet.