1 Doch höre nun, Hiob, meine Rede, und fasse alle meine Worte!

2 Siehe doch, ich öffne meinen Mund, es redet die Zunge an meinem Gaumen;

3 Meine Reden kommen aus aufrichtigem Herzen, und meine Lippen sprechen lautere Wahrheit aus.

4 Der Geist Gottes hat mich gemacht, und der Odem des Allmächtigen belebt mich.

5 Kannst du es, so widerlege mich; rüste dich, tritt vor mich hin!

6 Siehe, ich stehe zu Gott, gleich wie du; auch ich bin vom Lehm genommen.

7 Siehe, Furcht vor mir soll dich nicht schrecken, und ich will dir nicht lästig sein.

8 Nun hast du vor meinen Ohren gesagt, und ich habe deine eigenen Worte gehört:

9 »Rein bin ich, ohne Vergehen, unbefleckt und ohne Schuld!

10 Siehe, er erfindet Beschuldigungen gegen mich, er hält mich für seinen Feind;

11 er legt meine Füße in den Stock und lauert auf alle meine Schritte.«

12 Siehe, das sagst du nicht mit Recht, darauf muß ich dir antworten; denn Gott ist größer als der Mensch.

13 Warum haderst du denn mit ihm, da er doch keine seiner Taten zu verantworten hat?

14 Sondern Gott redet einmal und zum zweitenmal, aber man beachtet es nicht.

15 Im Traum, im Nachtgesicht, wenn tiefer Schlaf die Menschen befällt und sie in ihren Betten schlafen,

16 da öffnet er das Ohr der Menschen und besiegelt seine Warnung an sie,

17 damit der Mensch von seinem Tun abstehe und er den Mann vor Übermut beschütze,

18 daß er seine Seele von der Grube zurückhalte, und sein Leben, daß er nicht renne ins Geschoß.

19 Er züchtigt ihn mit Schmerzen auf seinem Lager, ein hartes Gericht geht über seinen Leib,

20 daß ihm das Brot zum Ekel wird, seiner Seele die Lieblingsspeise;

21 sein Fleisch schwindet dahin, man sieht es nicht mehr, und seine Gebeine, die man sonst nicht sah, werden bloß;

22 seine Seele naht sich der Grube und sein Leben den Todesmächten.

23 Wenn es dann für ihn einen Engel gibt, einen Mittler, einen aus Tausenden, der dem Menschen verkündigt seine Gerechtigkeit;

24 wenn er sich über ihn erbarmt und spricht: »Erlöse ihn, daß er nicht zur Grube hinabfahre; ich habe ein Lösegeld gefunden!«

25 Alsdann wird sein Fleisch wieder grünen von Jugendfrische, er wird wiederkehren zu den Tagen seiner Jugend;

26 er wird zu Gott bitten, der wird ihm gnädig sein, ihn sein Angesicht mit Jauchzen sehen lassen und dem Menschen seine Gerechtigkeit wiedergeben.

27 Er wird singen vor den Menschen und sagen: Ich hatte gesündigt und das Recht verkehrt; aber er hat mir nicht vergolten nach Verdienst;

28 er hat meine Seele erlöst, daß sie nicht in die Grube gefahren ist, so daß mein Leben das Licht wieder sieht!

29 Siehe, dies alles tut Gott zwei oder dreimal mit dem Menschen,

30 daß er seine Seele vom Verderben herumhole und ihn erleuchte mit dem Lichte der Lebendigen.

31 Merke auf, Hiob, höre mir zu, schweige, und ich will reden!

32 Hast du aber Worte, so antworte mir, sage her, denn ich wünsche deine Rechtfertigung;

33 wo aber nicht, so höre mir zu, schweige, und ich will dich Weisheit lehren!

1 Ja nyt, Job, kuuntele minun sanojani, kuuntele tarkoin, mitä minä puhun.

2 Nyt minä avaan suuni, kieleni liikkuu ja muovaa sanoja.

3 Minun sanani tulevat rehellisestä sydämestä, minun huuleni puhuvat kirkasta tietoa.

4 Jumalan henki on minut tehnyt, Kaikkivaltiaan henkäys antaa minulle elämän.

5 Vastaa minulle, jos voit, esitä perustelusi, asetu sanojesi taakse.

6 Minä olen Jumalalle saman arvoinen kuin sinä, samasta savesta meidät on tehty.

7 Miksi siis pelkäisit minua? Minun käteni ei sinua maahan paina.

8 Minä kuulin sinun puheesi, omin korvin kuulin, kuinka sanoit:

10 Hän tässä sepittää syytöksiä minua vastaan ja kohtelee minua vihollisenaan.

12 Minun on pakko sanoa: sinä olet väärässä. Onhan Jumala suurempi kuin ihminen.

13 Miksi sinä yhä käräjöit hänen kanssaan? Miksi väität, että hän ei vastaa ihmisen sanoihin?

14 Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä huomaa.

15 Unessa, öisessä näyssä hän puhuu. Kun ihminen vaipuu uneen, kun hän nukkuu vuoteellaan,

16 silloin Jumala avaa hänen korvansa ja varoittaa ja uhkaa

17 saadakseen hänet luopumaan pahoista teoista ja karsiakseen hänestä ylpeyden,

18 sillä Jumala tahtoo pelastaa hänet joutumasta hautaan tai juoksemasta keihäiden saaliiksi.

19 Tautivuoteen tuskat puhuttelevat nekin ihmistä, kun kipu repii hänen luitaan hellittämättä.

20 Leipää hän ei huoli, hän inhoaa sitä, edes mieliruoka ei hänelle kelpaa.

21 Hänen ruumiinsa kuihtuu olemattomiin, kaikki hänen luunsa erottuvat nahkan alta.

22 Hänen tiensä käy hautaa kohden, tuonelan mahdit odottavat häntä.

23 Ehkä hänen vierellään on silloin enkeli, puolestapuhuja, yksi tuhansista, niistä, jotka ilmoittavat ihmisille, mikä on oikein.

25 Silloin hänen ruumiinsa elpyy, hänestä tulee yhtä uljas kuin hän oli nuoruutensa päivinä.

26 Hän rukoilee, ja Jumala on hänelle suosiollinen, hän saa riemuiten katsella Jumalan kasvoja. Jumala on hänet pelastanut.

29 Näin Jumala tekee ihmiselle. Kerran toisensa jälkeen

30 Jumala pelastaa hänet kuoleman kidasta. Hän saa yhä katsella elämän valoa.

31 Tarkkaa sanojani, Job, kuuntele minua, ole sinä nyt hiljaa ja anna minun puhua.

32 Jos sinulla kuitenkin on jotakin sanottavaa, sano toki -- mielelläni minä soisin sinun olevan oikeassa!

33 Mutta jos sinulla ei ole sanottavaa, kuuntele sinä minua ja ole hiljaa, kun minä opetan sinulle, mitä viisaus on.