1 Da antwortete Eliphas, der Temaniter, und sprach:

2 Soll ein Weiser mit windigem Wissen antworten und seinen Leib mit Ostwind füllen?

3 Zurechtweisung mit Worten nützt nichts, und mit Reden richtet man nichts aus.

4 Doch du hebst die Gottesfurcht auf und schwächst die Andacht vor Gott.

5 Denn deine Missetat lehrt deinen Mund, und du wählst die Sprache der Schlauen.

6 Dein eigener Mund soll dich verurteilen und nicht ich, deine Lippen sollen zeugen wider dich!

7 Bist du der Erstgeborene der Menschen, und warest du vor den Hügeln da?

8 Hast du Gottes Rat belauscht und alle Weisheit aufgesogen?

9 Was weißt du, das wir nicht wüßten? Verstehst du mehr als wir?

10 Ergraute Häupter sind auch unter uns, Greise, die älter sind als dein Vater!

11 Sind dir zu gering die Tröstungen Gottes, der so sanft mit dir geredet hat?

12 Was hat dir die Besinnung geraubt, und wie übermütig wirst du,

13 daß du deinen Zorn gegen Gott auslässest und solche Worte ausstößt aus deinem Mund?

14 Wie kann der Sterbliche denn rein, der vom Weibe Geborene gerecht sein?

15 Siehe, seinen Heiligen traut er nicht, die Himmel sind nicht rein vor ihm.

16 Wie sollte es denn der Abscheuliche, der Verdorbene, der Mensch sein, der Unrecht wie Wasser säuft?

17 Ich will dich unterweisen, höre mir zu, und was ich gesehen habe, will ich dir erzählen;

18 was Weise verkündigten und nicht verhehlt haben von ihren Vätern her,

19 als noch ihnen allein das Land gehörte und noch kein Fremder zu ihnen herübergekommen war:

20 Der Gottlose quält sich sein Leben lang, all die Jahre, die dem Tyrannen bestimmt sind;

21 ein Schreckensgetön ist in seinen Ohren, und der Verderber überfällt ihn in seinem Glück.

22 Er soll nicht glauben, daß er aus der Finsternis wiederkehren wird; ausersehen ist er für das Schwert!

23 Er irrt umher nach Brot: wo findet er es? Er weiß, daß ein finsterer Tag ihm nahe bevorsteht.

24 Not und Bedrängnis überfallen ihn, sie überwältigen ihn, wie ein König, der zum Streit gerüstet ist.

25 Denn er hat seine Hand gegen Gott ausgestreckt und sich gegen den Allmächtigen aufgelehnt;

26 er ist gegen ihn angelaufen mit erhobenem Haupt, unter dem dicken Buckel seiner Schilde;

27 sein Angesicht bedeckte sich mit Fett, und Schmer umhüllte seine Lenden;

28 er schlug seine Wohnung in zerstörten Städten auf, in Häusern, die unbewohnt bleiben sollten, zu Trümmerhaufen bestimmt.

29 Er wird nicht reich, sein Vermögen hat keinen Bestand, und sein Besitz breitet sich nicht aus im Land.

30 Der Finsternis entgeht er nicht, die Flamme versengt seine Sprößlinge, vor dem Hauch Seines Mundes flieht er dahin.

31 Er verlasse sich nicht auf Lügen, er ist betrogen; und Betrug wird seine Vergeltung sein.

32 Ehe sein Tag kommt, ist sie reif; sein Zweig grünt nicht mehr.

33 Wie ein Weinstock, der seine Herlinge abstößt, und wie ein Ölbaum ist er, der seine Blüten abwirft.

34 Denn die Rotte der Ruchlosen ist unfruchtbar, und Feuer frißt die Zelte der Bestechung.

35 Mit Mühsal schwanger, gebären sie Eitles, und ihr Schoß bereitet Enttäuschung.

1 Nyt temanilainen Elifas alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2 -- Onko tuulenpieksäntä viisaan puhetta? Onko suuntäysi ilmaa viisaan vastaus?

3 Puolustaisiko hän asiaansa turhin sanoin, puheilla, jotka eivät ketään hyödytä?

4 Sinä teet tyhjäksi jumalanpelon, estät hiljentymästä Jumalan edessä.

5 Oma syntisi sanelee sen minkä sanot, sinä otat omaksesi viekkaiden kielen.

6 Oma suusi sinut tuomitsee, en minä, omat huulesi todistavat sinua vastaan.

7 Oletko sinä syntynyt ihmisistä ensimmäisenä? Onko sinut synnytetty ennen kuin vuoret luotiin?

8 Olitko mukana kuulemassa Jumalan neuvonpitoa, sieltäkö olet siepannut viisauden?

9 Mitä sinä muka tiedät, mitä me emme tiedä, ymmärtäisitkö jotakin, mitä me emme ymmärrä?

10 Tässä on viisaita harmaapäitä, vanhempia kuin sinun isäsi.

11 Eikö Jumalan lohdutus sinulle riitä, sana, joka hiljaisena tuli luoksesi?

12 Mikä saa sydämesi noin kiihdyksiin, miksi silmät noin pyörivät päässäsi?

13 Miksi mielesi kääntyy Jumalaa vastaan, miksi annat sanojen ryöpytä suustasi?

14 Kuinka ihminen voisi olla puhdas, naisesta syntynyt nuhteeton?

15 Eihän Jumala luota edes enkeleihinsä, taivaskaan ei ole hänen silmissään puhdas!

16 Kuinka sitten kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä?

17 Minä puhun sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt,

18 kerron, mitä olen oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa.

19 Näille yksin oli maa annettu, muukalaista ei heidän keskellään nähty.

20 Jumalaton viettää kaikki päivänsä ahdistuksen alla, sortajan vuodet jäävät vähiin.

21 Hänen korvissaan kaikuvat uhkaavat äänet, keskelle rauhaa iskee tuho.

22 Enää hän ei kuvittele, että voisi paeta pimeyttä, hän tietää, että miekka jo odottaa.

23 Hän harhailee ruokaa etsien mutta ei löydä, hän tietää, että pimeyden päivä saapuu.

24 Hätä ja ahdinko valtaavat hänen mielensä, ne hyökkäävät kuin sotaan valmiit kuninkaat.

25 Hän kohotti kätensä Jumalaa vastaan! Uhmaten hän kävi itseään Kaikkivaltiasta vastaan,

26 hyökkäsi niska köyryssä paksu kilvenkupu suojanaan.

27 Jyhkeät olivat hänen kasvonsa, muhkeat hänen reitensä!

28 Hän asettui autioiksi tuomittuihin kaupunkeihin, taloihin, joissa kukaan ei saa asua, jotka on määrätty pysymään raunioina.

29 Enää hän ei rikastu, hänen mahtinsa ei kestä, hänen menestyksensä ei ole pysyvää.

30 Ei hän vältä pimeyttä. Tuli korventaa hänen versonsa, Jumalan henkäys pyyhkäisee hänet pois.

31 Ei hänen kannata luottaa olemattomiin, hän vain pettyy. Pelkkää tyhjää hän voittaa kaupoissaan.

32 Se mies kuihtuu ennen aikaansa, hänen lehvänsä eivät koskaan puhkea kukoistukseen.

33 Hän on kuin viiniköynnös, joka varistaa raakileina rypäleensä, kuin oliivipuu, joka karistaa äsken auenneet kukkansa.

34 Hedelmätön on jumalattomien joukko, lahjuksilla rakennetut talot syö liekki.

35 Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta.