1 Siehe, die Hoffnung auf dasselbe wird getäuscht; fällt man nicht schon bei seinem Anblick dahin?
2 Niemand ist so kühn, daß er es reizen möchte; wer kann aber vor Mir bestehen?
3 Wer ist mir zuvorgekommen, daß ich es ihm vergelte? Unter dem ganzen Himmel ist alles mein!
4 Ich will von seinen Gliedern nicht schweigen, sondern reden von seiner großen und schönen Gestalt.
5 Wer entblößt es von seinem Schuppenpanzer und greift ihm in sein doppeltes Gebiß?
6 Wer öffnet die Türen seines Rachens? Seine Zähne verbreiten Schrecken.
7 Prächtig sind seine starken Schilder, fest zusammengeschlossen und versiegelt;
8 einer fügt sich an den andern, daß kein Luftzug dazwischen kommt;
9 sie hängen fest zusammen, sind geschlossen und trennen sich nicht.
10 Sein Niesen strahlt wie Licht, und seine Augen sind wie die Wimpern der Morgenröte.
11 Aus seinem Rachen schießen Fackeln, Feuerfunken entsprühen ihm.
12 Dampf geht auf von seinen Nüstern, und der Sumpf wird wie ein siedender Topf.
13 Sein Atem facht Kohlen an, eine Flamme schießt aus seinem Munde.
14 Stärke wohnt auf seinem Nacken und Schrecken zieht vor ihm her.
15 Die Wampen seines Fleisches sitzen fest wie angegossen und bewegen sich nicht.
16 Sein Herz ist hart wie Stein und so fest wie der untere Mühlstein.
17 Die Helden erbeben, wenn es auffährt; vor Zittern geht ihr Bogen fehl.
18 Greift man es mit dem Schwerte an, so haftet dieses nicht, kein Speer, kein Wurfspieß und kein Pfeil.
19 Es achtet Eisen für einen Strohhalm, und Erz für faules Holz.
20 Kein Pfeil vermag es in die Flucht zu schlagen, und Schleudersteine fallen wie Spreu von ihm ab.
21 Es achtet die Keule für einen Halm und verlacht das Sausen der Spieße.
22 Unter ihm sind spitze Scherben, es zieht wie ein Dreschschlitten über den Schlamm dahin.
23 Es macht die Tiefe sieden wie einen Kessel, macht das Meer zu einem Salbentopf.
24 Hinter ihm her leuchtet der Pfad, es macht die Flut den Silberhaaren gleich.
25 Auf Erden ist nicht seinesgleichen; es ist gemacht, um ohne Furcht zu sein.
26 Es schaut alle Hohen furchtlos an, es ist ein König über alle Stolzen.
1 (H40:25)Voitko sinä koukullasi pyydystää krokotiilin? Pitääkö siimasi sen kielen aloillaan,
2 (H40:26)sitooko ruokoköytesi sen kidan, lävistääkö atraimesi sen leuan?
3 (H40:27)Rukoileeko se sinulta armoa, yrittääkö se lepytellä sinua?
4 (H40:28)Suostuuko se sinun ehtoihisi, antautuuko se orjaksesi ikiajoiksi?
5 (H40:29)Leikitkö sen kanssa niin kuin linnun kanssa leikitään, annatko sen tyttärillesi narusta talutettavaksi?
6 (H40:30)Käytkö siitä kauppaa toisten pyyntimiesten kanssa, meneekö se paloiteltuna myyntiin kauppiaille?
7 (H40:31)Isketkö sen kyljen täyteen väkärautoja, lävistätkö harppuunalla sen pään?
8 (H40:32)Jos mielesi tekee käydä siihen käsiksi, ajattele, millainen kamppailu siitä nousee, ja jätä se rauhaan!
9 (H41:1)Älä kuvittele turhia: sen pelkkä näkeminen paiskaa maahan kenet tahansa.
10 (H41:2)Ei pahinkaan hurjapää ryhdy sitä ärsyttämään. Kuka voisi mitellä sen kanssa voimiaan!
11 (H41:3)Kuka siis voisi astua minun eteeni vaatimaan palvelusta palveluksesta? Eikö kaikki taivaan alla ole minun?
12 (H41:4)Puhun vielä sen jäsenistä, sen voimasta, sen ihmeellisestä rakenteesta.
13 (H41:5)Kuka on murtanut sen kaksoispanssarin, kuka on viiltänyt siltä puvun auki?
14 (H41:6)Kuka on avannut ammolleen sen kidan? Sen hampaat herättävät kaikissa kauhua.
15 (H41:7)Sen selkää kattavat panssarikilvet kuin piinkovat sinettirivit.
16 (H41:8)Ne ovat tiiviisti kiinni toinen toisessaan, edes tuuli ei pääse niiden väliin.
17 (H41:9)Ne niveltyvät toisiinsa kuin liimattuina, koskaan irtoamatta.
18 (H41:10)Kun se aivastaa, näkyy leimahdus. Sen silmät hehkuvat kuin aamuruskon säteet.
19 (H41:11)Sen kidasta lyövät lieskat, tulikipunat sinkoilevat ilmaan.
20 (H41:12)Savu suitsuaa sen sieraimista niin kuin tulella kiehuvan padan alta, kun tulta lietsotaan.
21 (H41:13)Sen henkäys sytyttää hiilloksen liekkeihin, tulenlieska iskee sen suusta.
22 (H41:14)Sen kaula uhkuu voimaa, sen edellä leviää kauhu.
23 (H41:15)Jäntevät ovat sen vatsan lihakset, kovat kuin metalli, eivät ne anna myöten.
24 (H41:16)Kiveä on sen sydän, kuin myllyn pohjakivi, liikkumaton ja kova.
25 (H41:17)Kun se nousee esiin, rohkeimmatkin kauhistuvat ja pakenevat kuohuvasta vedestä.
26 (H41:18)Jos siihen osuu miekka, terä murtuu. Ei siihen pysty keihäs, ei nuolenkärki eikä kivi.
27 (H41:19)Pelkkää olkea on sille rauta, kuin lahoa puuta on sille pronssi.
28 (H41:20)Nuoli ei aja sitä pakosalle, olkipalloja ovat sille lingon kivet,
29 (H41:21)kuin heinänkorsi on sille nuija, miekan kalskeelle se vain nauraa.
30 (H41:22)Sen vatsapuoli on täynnä teräviä nystyjä, jäljet rannan liejussa ovat kuin äkeen jäljet.
31 (H41:23)Se panee syvyydet kiehumaan niin kuin pata kiehuu, virta pärskyy sen ympärillä kuin tulikuuma rasva.
32 (H41:24)Sen perässä kimaltaa vaahto hopeisena kuin vanhuksen hiukset.
33 (H41:25)Ei ole sille vertaa maan päällä! Luoja jätti sen pelkoa vaille.
34 (H41:26)Vahvimpiakin se ylväänä katsoo. Se on kaikkien petojen kuningas.