2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!

14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.

1 Man, that is born of a woman,

Is of few days, and full of trouble.

2 He cometh forth like a flower, and is cut down:

He fleeth also as a shadow, and continueth not.

3 And dost thou open thine eyes upon such a one,

And bringest me into judgment with thee?

4 Who can bring a clean thing out of an unclean? not one.

5 Seeing his days are determined,

The number of his months is with thee,

And thou hast appointed his bounds that he cannot pass;

6 Look away from him, that he may rest,

Till he shall accomplish, as a hireling, his day.

7 For there is hope of a tree,

If it be cut down, that it will sprout again,

And that the tender branch thereof will not cease.

8 Though the root thereof wax old in the earth,

And the stock thereof die in the ground;

9 Yet through the scent of water it will bud,

And put forth boughs like a plant.

10 But man dieth, and is laid low:

Yea, man giveth up the ghost, and where is he?

11 As the waters fail from the sea,

And the river wasteth and drieth up;

12 So man lieth down and riseth not:

Till the heavens be no more, they shall not awake,

Nor be roused out of their sleep.

13 Oh that thou wouldest hide me in Sheol,

That thou wouldest keep me secret, until thy wrath be past,

That thou wouldest appoint me a set time, and remember me!

14 If a man die, shall he live again?

All the days of my warfare would I wait,

Till my release should come.

15 Thou wouldest call, and I would answer thee:

Thou wouldest have a desire to the work of thy hands.

16 But now thou numberest my steps:

Dost thou not watch over my sin?

17 My transgression is sealed up in a bag,

And thou fastenest up mine iniquity.

18 But the mountain falling cometh to nought;

And the rock is removed out of its place;

19 The waters wear the stones;

The overflowings thereof wash away the dust of the earth:

So thou destroyest the hope of man.

20 Thou prevailest for ever against him, and he passeth;

Thou changest his countenance, and sendest him away.

21 His sons come to honor, and he knoweth it not;

And they are brought low, but he perceiveth it not of them.

22 But his flesh upon him hath pain,

And his soul within him mourneth.