1 Job vastasi ja sanoi:

3 Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.

4 Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?

5 Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;

6 hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;

7 hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;

8 hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;

9 hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

10 hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.

11 Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

12 Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'

13 Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.

14 Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?

15 Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.

16 Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,

17 hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,

18 joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

19 Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'

20 Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.

21 Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.

22 Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.

23 Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.

24 Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot-ellei hän, kuka sitten?

25 Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,

26 ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.

27 Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,

28 niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.

29 Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?

30 Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,

31 silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.

32 Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.

33 Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle

34 ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;

1 Then Job answered and said,

2 Of a truth I know that it is so:

But how can man be just with God?

3 If he be pleased to contend with him,

He cannot answer him one of a thousand.

4 He is wise in heart, and mighty in strength:

Who hath hardened himself against him, and prospered?—

5 Him that removeth the mountains, and they know it not,

When he overturneth them in his anger;

6 That shaketh the earth out of its place,

And the pillars thereof tremble;

7 That commandeth the sun, and it riseth not,

And sealeth up the stars;

8 That alone stretcheth out the heavens,

And treadeth upon the waves of the sea;

9 That maketh the Bear, Orion, and the Pleiades,

And the chambers of the south;

10 That doeth great things past finding out,

Yea, marvellous things without number.

11 Lo, he goeth by me, and I see him not:

He passeth on also, but I perceive him not.

12 Behold, he seizeth the prey, who can hinder him?

Who will say unto him, What doest thou?

13 God will not withdraw his anger;

The helpers of Rahab do stoop under him.

14 How much less shall I answer him,

And choose out my words to reason with him?

15 Whom, though I were righteous, yet would I not answer;

I would make supplication to my judge.

16 If I had called, and he had answered me,

Yet would I not believe that he hearkened unto my voice.

17 For he breaketh me with a tempest,

And multiplieth my wounds without cause.

18 He will not suffer me to take my breath,

But filleth me with bitterness.

19 If we speak of strength, lo, he is mighty!

And if of justice, Who, saith he, will summon me?

20 Though I be righteous, mine own mouth shall condemn me:

Though I be perfect, it shall prove me perverse.

21 I am perfect; I regard not myself;

I despise my life.

22 It is all one; therefore I say,

He destroyeth the perfect and the wicked.

23 If the scourge slay suddenly,

He will mock at the trial of the innocent.

24 The earth is given into the hand of the wicked;

He covereth the faces of the judges thereof:

If it be not he, who then is it?

25 Now my days are swifter than a post:

They flee away, they see no good.

26 They are passed away as the swift ships;

As the eagle that swoopeth on the prey.

27 If I say, I will forget my complaint,

I will put off my sad countenance, and be of good cheer;

28 I am afraid of all my sorrows,

I know that thou wilt not hold me innocent.

29 I shall be condemned;

Why then do I labor in vain?

30 If I wash myself with snow water,

And make my hands never so clean;

31 Yet wilt thou plunge me in the ditch,

And mine own clothes shall abhor me.

32 For he is not a man, as I am, that I should answer him,

That we should come together in judgment.

33 There is no umpire betwixt us,

That might lay his hand upon us both.

34 Let him take his rod away from me,

And let not his terror make me afraid:

35 Then would I speak, and not fear him;

For I am not so in myself.