1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,

6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,

8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.

10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.

20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.

23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

1 And Job again took up his parable, and said,

2 Oh that I were as in the months of old,

As in the days when God watched over me;

3 When his lamp shined upon my head,

And by his light I walked through darkness;

4 As I was in the ripeness of my days,

When the friendship of God was upon my tent;

5 When the Almighty was yet with me,

And my children were about me;

6 When my steps were washed with butter,

And the rock poured me out streams of oil!

7 When I went forth to the gate unto the city,

When I prepared my seat in the street,

8 The young men saw me and hid themselves,

And the aged rose up and stood;

9 The princes refrained from talking,

And laid their hand on their mouth;

10 The voice of the nobles was hushed,

And their tongue cleaved to the roof of their mouth.

11 For when the ear heard me, then it blessed me;

And when the eye saw me, it gave witness unto me:

12 Because I delivered the poor that cried,

The fatherless also, that had none to help him.

13 The blessing of him that was ready to perish came upon me;

And I caused the widow’s heart to sing for joy.

14 I put on righteousness, and it clothed me:

My justice was as a robe and a diadem.

15 I was eyes to the blind,

And feet was I to the lame.

16 I was a father to the needy:

And the cause of him that I knew not I searched out.

17 And I brake the jaws of the unrighteous,

And plucked the prey out of his teeth.

18 Then I said, I shall die in my nest,

And I shall multiply my days as the sand:

19 My root is spread out to the waters,

And the dew lieth all night upon my branch:

20 My glory is fresh in me,

And my bow is renewed in my hand.

21 Unto me men gave ear, and waited,

And kept silence for my counsel.

22 After my words they spake not again;

And my speech distilled upon them.

23 And they waited for me as for the rain;

And they opened their mouth wide as for the latter rain.

24 I smiled on them, when they had no confidence;

And the light of my countenance they cast not down.

25 I chose out their way, and sat as chief,

And dwelt as a king in the army,

As one that comforteth the mourners.