1 Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

3 Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.

4 Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?

5 Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.

6 Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,

7 katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?

8 Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.

9 Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.

10 Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.

11 Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.

12 Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,

13 säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,

14 niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.

15 Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.

16 Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.

17 Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.

18 Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.

19 Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.

20 Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.

21 Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.

22 Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.

23 Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.

24 Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;

25 kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,

26 kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.

27 Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.

28 Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.

1 Then answered Zophar the Naamathite, and said,

2 Therefore do my thoughts give answer to me,

Even by reason of my haste that is in me.

3 I have heard the reproof which putteth me to shame;

And the spirit of my understanding answereth me.

4 Knowest thou not this of old time,

Since man was placed upon earth,

5 That the triumphing of the wicked is short,

And the joy of the godless but for a moment?

6 Though his height mount up to the heavens,

And his head reach unto the clouds;

7 Yet he shall perish for ever like his own dung:

They that have seen him shall say, Where is he?

8 He shall fly away as a dream, and shall not be found:

Yea, he shall be chased away as a vision of the night.

9 The eye which saw him shall see him no more;

Neither shall his place any more behold him.

10 His children shall seek the favor of the poor,

And his hands shall give back his wealth.

11 His bones are full of his youth,

But it shall lie down with him in the dust.

12 Though wickedness be sweet in his mouth,

Though he hide it under his tongue,

13 Though he spare it, and will not let it go,

But keep it still within his mouth;

14 Yet his food in his bowels is turned,

It is the gall of asps within him.

15 He hath swallowed down riches, and he shall vomit them up again;

God will cast them out of his belly.

16 He shall suck the poison of asps:

The viper’s tongue shall slay him.

17 He shall not look upon the rivers,

The flowing streams of honey and butter.

18 That which he labored for shall he restore, and shall not swallow it down;

According to the substance that he hath gotten, he shall not rejoice.

19 For he hath oppressed and forsaken the poor;

He hath violently taken away a house, and he shall not build it up.

20 Because he knew no quietness within him,

He shall not save aught of that wherein he delighteth.

21 There was nothing left that he devoured not;

Therefore his prosperity shall not endure.

22 In the fulness of his sufficiency he shall be in straits:

The hand of every one that is in misery shall come upon him.

23 When he is about to fill his belly, God will cast the fierceness of his wrath upon him,

And will rain it upon him while he is eating.

24 He shall flee from the iron weapon,

And the bow of brass shall strike him through.

25 He draweth it forth, and it cometh out of his body;

Yea, the glittering point cometh out of his gall:

Terrors are upon him.

26 All darkness is laid up for his treasures:

A fire not blown by man shall devour him;

It shall consume that which is left in his tent.

27 The heavens shall reveal his iniquity,

And the earth shall rise up against him.

28 The increase of his house shall depart;

His goods shall flow away in the day of his wrath.

29 This is the portion of a wicked man from God,

And the heritage appointed unto him by God.