2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.

3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.

4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.

5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.

6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.

7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.

8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.

9 Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.

10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.

11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.

12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?

13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,

14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.

15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.

16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.

17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,

18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?

19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?

20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?

1 Is there not a warfare to man upon earth?

And are not his days like the days of a hireling?

2 As a servant that earnestly desireth the shadow,

And as a hireling that looketh for his wages:

3 So am I made to possess months of misery,

And wearisome nights are appointed to me.

4 When I lie down, I say,

When shall I arise, and the night be gone?

And I am full of tossings to and fro unto the dawning of the day.

5 My flesh is clothed with worms and clods of dust;

My skin closeth up, and breaketh out afresh.

6 My days are swifter than a weaver’s shuttle,

And are spent without hope.

7 Oh remember that my life is a breath:

Mine eye shall no more see good.

8 The eye of him that seeth me shall behold me no more;

Thine eyes shall be upon me, but I shall not be.

9 As the cloud is consumed and vanisheth away,

So he that goeth down to Sheol shall come up no more.

10 He shall return no more to his house,

Neither shall his place know him any more.

11 Therefore I will not refrain my mouth;

I will speak in the anguish of my spirit;

I will complain in the bitterness of my soul.

12 Am I a sea, or a sea-monster,

That thou settest a watch over me?

13 When I say, My bed shall comfort me,

My couch shall ease my complaint;

14 Then thou scarest me with dreams,

And terrifiest me through visions:

15 So that my soul chooseth strangling,

And death rather than these my bones.

16 I loathe my life; I would not live alway:

Let me alone; for my days are vanity.

17 What is man, that thou shouldest magnify him,

And that thou shouldest set thy mind upon him,

18 And that thou shouldest visit him every morning,

And try him every moment?

19 How long wilt thou not look away from me,

Nor let me alone till I swallow down my spittle?

20 If I have sinned, what do I unto thee, O thou watcher of men?

Why hast thou set me as a mark for thee,

So that I am a burden to myself?

21 And why dost thou not pardon my transgression, and take away mine iniquity?

For now shall I lie down in the dust;

And thou wilt seek me diligently, but I shall not be.