1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,

4 eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.

5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.

6 Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.

7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.

8 Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

9 Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?

10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?

11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?

13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

14 Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

15 Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,

17 kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.

18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

19 Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

21 Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

22 Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

1 Et Job continua son discours sentencieux, et dit:

2 Par le Dieu qui a mis mon droit de côté, par le Tout-Puissant qui a rempli mon âme d'amertume,

3 Tant qu'un souffle me restera, tant que l'esprit de Dieu sera dans mes narines,

4 Mes lèvres ne prononceront rien d'injuste, et ma langue ne dira rien de faux.

5 Loin de moi la pensée de vous donner raison! Jusqu'à mon dernier soupir, je ne me dépouillerai pas de mon intégrité.

6 J'ai maintenu ma justice, et je ne faiblirai pas; ma conscience ne me reproche aucun de mes jours.

7 Que mon ennemi soit comme le méchant, et mon adversaire comme l'injuste!

8 Car quel sera l'espoir de l'impie, quand Dieu retranchera, quand Dieu arrachera son âme?

9 Dieu entendra-t-il ses cris, quand la détresse viendra sur lui?

10 Trouvera-t-il son plaisir dans le Tout-Puissant? Invoquera-t-il Dieu en tout temps?

11 Je vous enseignerai comment Dieu agit, et je ne vous cacherai pas la pensée du Tout-Puissant.

12 Voici, vous-mêmes, vous avez tous vu ces choses, et pourquoi donc vous laissez-vous aller à ces vaines pensées

13 Voici la part que Dieu réserve au méchant, et l'héritage que les violents reçoivent du Tout-Puissant.

14 Si ses enfants se multiplient, c'est pour l'épée; et ses rejetons ne seront pas rassasiés de pain.

15 Ses survivants seront ensevelis par la peste, et leurs veuves ne les pleureront pas.

16 Qu'il amasse de l'argent comme la poussière, qu'il entasse des vêtements comme de la boue,

17 Il entassera, et le juste s'en revêtira, et l'innocent se partagera son argent.

18 Il se bâtit une maison comme celle de la teigne, comme la cabane du gardien des vignes.

19 Il se couche riche, et c'est pour la dernière fois; il ouvre ses yeux, et il n'est plus;

20 Les frayeurs l'atteignent comme des eaux débordées; la tempête le ravit dans la nuit.

21 Le vent d'Orient l'emporte, et il s'en va; il l'arrache de sa place comme un tourbillon.

22 Le Seigneur jette sur lui ses traits, et ne l'épargne pas; il fuit de toute sa force devant sa main.

23 On bat des mains contre lui; on le chasse à coups de sifflets.