1 Job vastasi ja sanoi:

3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.

4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.

7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.

10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.

12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.

18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.

20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-

1 Alors Job prit la parole, et dit:

2 Jusques à quand affligerez-vous mon âme, et m'accablerez-vous de paroles?

3 Voilà déjà dix fois que vous m'outragez: vous n'avez pas honte de me maltraiter?

4 Vraiment si j'ai failli, ma faute demeure avec moi.

5 Si vraiment vous vous élevez contre moi, si vous me reprochez l'opprobre où je me trouve,

6 Sachez donc que c'est Dieu qui m'a fait tort, et qui a tendu ses filets autour de moi.

7 Voici, je crie à la violence, et on ne me répond pas; je crie au secours, et il n'y a point de justice!

8 Il a fermé mon chemin, et je ne puis passer; il a mis des ténèbres sur mes sentiers.

9 Il m'a dépouillé de ma gloire; il a ôté la couronne de ma tête.

10 Il m'a détruit de tous côtés, et je m'en vais; il a arraché, comme un arbre, mon espérance.

11 Il a allumé sa colère contre moi, et il m'a tenu pour l'un de ses ennemis.

12 Ses troupes sont venues en-semble; elles ont dressé contre moi leurs chaussées, et se sont campées autour de ma tente.

13 Il a éloigné de moi mes frères, et ceux qui me connaissaient se sont écartés comme des étrangers;

14 Mes proches m'ont abandonné, et mes connaissances m'ont oublié.

15 Les hôtes de ma maison et mes servantes m'ont traité comme un étranger; je suis devenu un inconnu pour eux.

16 J'ai appelé mon serviteur, il ne m'a pas répondu; de ma propre bouche, j'ai dû le supplier.

17 Mon haleine est insupportable à ma femme, et ma prière aux fils de ma mère.

18 Les petits enfants eux-mêmes me méprisent: si je veux me lever, ils parlent contre moi.

19 Tous mes intimes m'ont en abomination, et ceux que j'aimais se sont tournés contre moi.

20 Mes os se sont attachés à ma peau et à ma chair, et je me suis échappé avec la peau de mes dents.

21 Ayez pitié de moi, ayez pitié de moi, vous, mes amis! Car la main de Dieu m'a frappé.

22 Pourquoi me persécutez-vous comme Dieu, et ne pouvez-vous vous rassasier de ma chair?

23 Oh! je voudrais que mes paroles fussent écrites quelque part! Je voudrais qu'elles fussent inscrites dans un livre;

24 Qu'avec un burin de fer et avec du plomb, elles fussent gravées sur le roc, pour toujours!

25 Pour moi, je sais que mon Rédempteur est vivant, qu'à la fin il se lèvera sur la terre,

26 Et qu'après cette peau qui se détruit, et hors de ma chair, je verrai Dieu;

27 Moi, je le verrai, à moi propice; mes yeux le verront, et non un autre. Mes reins se consument en mon sein!

28 Si vous dites: Comment le poursuivrons-nous, et trouverons-nous en lui la cause de son malheur?

29 Craignez l'épée pour vous-mêmes, car la fureur est un crime digne de l'épée, afin que vous sachiez qu'il y a un jugement.