1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

1 Alors Éliphaz, de Théman, prit la parole, et dit:

2 Si l'on tente de te parler, te fâcheras-tu? Mais qui pourrait retenir ses paroles?

3 Voici, tu as souvent instruit les autres, et tu as fortifié les mains affaiblies;

4 Tes paroles ont relevé ceux qui chancelaient, et tu as raffermi les genoux qui pliaient.

5 Et maintenant que le malheur t'arrive, tu te fâches; et parce qu'il t'a atteint, tu es tout éperdu!

6 Ta piété ne fait-elle pas ta confiance? Ton espérance, n'est-ce pas l'intégrité de tes voies?

7 Cherche dans ta mémoire; quel est l'innocent qui a péri, et où des justes ont-ils été exterminés?

8 Pour moi, j'ai vu que ceux qui labourent l'iniquité et qui sèment la peine, la moissonnent.

9 Ils périssent par le souffle de Dieu, et ils sont consumés par le vent de sa colère.

10 Le rugissement du lion, le cri du grand lion cesse, et les dents du lionceau sont anéanties;

11 Le lion périt faute de proie, et les petits de la lionne sont dispersés.

12 Une parole m'est furtivement arrivée, et mon oreille en a saisi le murmure.

13 Au milieu de mes pensées, pendant les visions de la nuit, quand un profond sommeil tombe sur les humains,

14 Une frayeur et un tremblement me saisirent, et effrayèrent tous mes os.

15 Un esprit passa devant moi, et fit hérisser le poil de ma chair.

16 Il se tint là et je ne reconnus pas son visage; une figure était devant mes yeux. Il y eut un silence; et j'entendis une voix:

18 Voici, il ne se fie pas à ses serviteurs, il trouve des défauts à ses anges.

19 Combien plus chez ceux qui habitent des maisons d'argile, qui ont leurs fondements dans la poussière, qu'on écrase comme des vermisseaux!

20 Ils sont détruits du matin au soir; sans qu'on y prenne garde, ils périssent pour toujours.