1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. (H49:2) Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,2 (H49:3) sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.3 (H49:4) Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.4 (H49:5) Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.5 (H49:6) Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?6 (H49:7) He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.7 (H49:8) Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.8 (H49:9) Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,9 (H49:10) että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.10 (H49:11) Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.11 (H49:12) He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.12 (H49:13) Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.13 (H49:14) Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.14 (H49:15) Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.15 (H49:16) Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.16 (H49:17) Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.17 (H49:18) Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.18 (H49:19) Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,19 (H49:20) täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.20 (H49:21) Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

1 Ao mestre de canto. Salmo dos filhos de Coré. Escutai, povos todos; atendei, todos vós que habitais a terra,2 humildes e poderosos, tanto ricos como pobres.3 Dirão os meus lábios palavras de sabedoria, e o meu coração meditará pensamentos profundos.4 Ouvirei, atento, as sentenças inspiradas por Deus; depois, ao som da lira, explicarei meu oráculo.5 Por que ter medo nos dias de infortúnio, quando me cerca a malícia dos meus inimigos?6 Eles confiam em seus bens, e se vangloriam das grandes riquezas.7 Mas nenhum homem a si mesmo pode salvar-se, nem pagar a Deus o seu resgate.8 Caríssimo é o preço da sua alma, jamais conseguirá9 prolongar indefinidamente a vida e escapar da morte,10 porque ele verá morrer o sábio, assim como o néscio e o insensato, deixando a outrem os seus bens.11 O túmulo será sua eterna morada, sua perpétua habitação, ainda que tenha dado a regiões inteiras o seu nome,12 pois não permanecerá o homem que vive na opulência: ele é semelhante ao gado que se abate.13 Este é o destino dos que estultamente em si confiam, tal é o fim dos que só vivem em delícias.14 Como um rebanho serão postos no lugar dos mortos; a morte é seu pastor e os justos dominarão sobre eles. Depressa desaparecerão suas figuras, a região dos mortos será sua morada.15 Deus, porém, livrará minha alma da habitação dos mortos, tomando-me consigo.16 Não temas quando alguém se torna rico, quando aumenta o luxo de sua casa.17 Em morrendo, nada levará consigo, nem sua fortuna descerá com ele aos infernos.18 Ainda que em vida a si se felicitasse: Hão de te aplaudir pelos bens que granjeaste.19 Ele irá para a companhia de seus pais, que nunca mais verão a luz.20 O homem que vive na opulência e não reflete é semelhante ao gado que se abate.