Jó 14

1 O homem nascido de mulher vive pouco tempo e é cheio de misérias.

2 É como a flor que germina e logo fenece, uma sombra que foge sem parar.

3 E é sobre ele que abres os olhos, e o chamas a juízo contigo!

4 Quem fará sair o puro do impuro? Ninguém!

5 Se seus dias estão contados, se em teu poder está o número dos seus meses, e fixado um limite que ele não ultrapassará,

6 afasta dele os teus olhos e deixa-o, até que acabe o seu dia como o operário.

7 Para a árvore há esperança: cortada, pode reverdecer e os seus ramos brotam.

8 Quando sua raiz tiver envelhecido na terra e seu tronco estiver morto no solo,

9 ao contato com a água, reverdece e distenderá ramos como uma planta nova.

10 Mas quando o homem morre, fica inerte; o mortal expira, e o que é feito dele?

11 As águas podem faltar nos lagos, o rio pode secar e sumir,

12 assim o homem se deita para não mais levantar. Durante toda a duração do céu, ele não despertará, jamais sairá de seu sono.

13 Quem me dera que me escondesses na região dos mortos, ao abrigo, até que tua cólera tivesse passado, e me fixasses um limite em que te lembrasses de mim!

14 O homem, uma vez morto, porventura tornará a viver? Todo o tempo de meu combate eu esperaria, até que me vies sem substituir.

15 Tu me chamarias e eu te responderia; estenderias a tua destra para a obra de tuas mãos.

16 Mas agora contas os meus passos e observas todos os meus pecados.

17 Tu selaste como numa bolsa os meus crimes, puseste um sinal sobre minhas iniquidades.

18 Mas a montanha desmorona e cai, e o rochedo muda de lugar;

19 as águas escavam as pedras, o aluvião leva a terra móvel: assim aniquilas a esperança do homem.

20 Tu o pões por terra, e ele se vai embora para sempre; tu o desfiguras e o expulsas.

21 Estejam os seus filhos honrados, e ele não o sabe; sejam eles humilhados, mas ele não faz caso.

22 É somente por ele que sua carne sofre, e sua alma só se lamenta por ele".

Jobin puheen jatkoa: Lyhyt on ihmisen elämä, ja kuolemaan loppuu kaikki; jos olisi jotakin toivoa tuonelassa, niin jaksaisi kestää elämän vaivat, mutta tuonela on täydellisen toivottomuuden paikka, jossa ihminen on yksin oman kipunsa ja surunsa kanssa.

1 "Ihminen, vaimosta syntynyt,

elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

2 *Job 8:9; Ps. 90:9; Ps. 103:15; Ps. 144:4; Jes. 40:6; Hebr. 13:14kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu,

pakenee kuin varjo eikä pysy.

3 Ja sellaista sinä pidät silmällä

ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

4 *Ps. 14:3Syntyisikö saastaisesta puhdasta?

Ei yhden yhtäkään.

5 Hänen päivänsä ovat määrätyt,

ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi;

sinä olet asettanut hänelle määrän,

jonka ylitse hän ei pääse.

6 *Ps. 39:14Niin käännä katseesi pois hänestä,

että hän pääsisi rauhaan

ja että hän saisi iloita

niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

7 Onhan puullakin toivo:

vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen,

eikä siltä vesaa puutu.

8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa

ja sen kanto kuolee multaan,

9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen

ja tekee oksia niinkuin istukas.

10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana;

kun ihminen on henkensä heittänyt,

missä hän on sitten?

11 *Jes. 19:5Vesi juoksee pois järvestä,

ja joki tyhjenee ja kuivuu;

12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse.

Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä

eivätkä havahdu unestansa.

13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan,

piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut,

panisit minulle aikamäärän

ja sitten muistaisit minua!

14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?

Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät,

kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle,

sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni,

et pitäisi vaaria minun synnistäni;

17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon,

ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa,

ja kallio siirtyy sijaltansa,

19 vesi kuluttaa kivet,

ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan;

niin sinä hävität ihmisen toivon.

20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee;

sinä muutat hänen muotonsa

ja lähetät hänet menemään.

21 *Jes. 63:16Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan —

ei hän sitä tiedä,

vaipuvatko vähäisiksi —

ei hän heitä huomaa.

22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun,

vain oman sielunsa murheen."