Jó 29

1 Jó continuou seu discurso nestes termos:

2 "Quem me dera tornar-me tal como antes, como nos dias em que Deus me protegia,

3 quando a sua lâmpada luzia sobre a minha cabeça e à sua luz me guiava nas trevas!

4 Tal como era nos dias de meu outono, quando Deus velava como um amigo sobre minha tenda!

5 Quando o Todo-poderoso estava ainda comigo e os meus filhos, em volta de mim!

6 Quando os meus pés se banhavam no creme e o rochedo em mim derramava ondas de azeite.

7 Quando saía para ir à porta da cidade e me assentava na praça pública.

8 Viam-me os jovens e se escondiam e os velhos levantavam-se e ficavam de pé.

9 Os chefes interrompiam suas conversas e punham a mão sobre a boca.

10 Calava-se a voz dos príncipes e sua língua se colava ao céu da boca.

11 Quem me ouvia me felicitava, quem me via dava testemunho de mim.

12 Livrava o pobre que pedia socorro e o órfão, que não tinha apoio.

13 A bênção do moribundo vinha sobre mim e eu alegrava o coração da viúva.

14 Revestia-me de justiça e a equidade era para mim como uma roupa e um turbante.

15 Era os olhos do cego e os pés daquele que manca.

16 Era o pai dos pobres e examinava a fundo a causa dos desconhecidos.

17 Quebrava o queixo do perverso e arrancava-lhe a presa de entre os dentes.

18 E dizia: ‘Morrerei no meu ninho e meus dias serão tão numerosos quanto os da fênix’.

19 Minha raiz atinge a água e o orvalho ficará durante a noite sobre meus ramos.

20 Minha glória sempre se renovará e meu arco se reforçará em minha mão.

21 Escutavam-me, esperavam e recolhiam em silêncio meu conselho.

22 Quando acabava de falar, não acrescentavam nada e minhas palavras eram recebidas como orvalho.

23 Esperavam-me como se espera a chuva e abriam a boca, como se fosse para a chuva de primavera.

24 Sorria para aqueles que perdiam coragem; ante o meu ar benevolente, deixavam de estar abatidos.

25 Quando ia ter com eles, tinha o primeiro lugar, era importante como um rei no meio de suas tropas, como o consolador dos aflitos.

Jobin loppupuhe: Hän muistelee entisiä onnellisia aikoja, jolloin hän nautti kaikkien kunnioitusta sorrettujen auttajana ja murheellisten lohduttajana.

1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

2 "Oi, jospa olisin,

niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina,

niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,

3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä

ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä,

jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani

ja poikani minua ympäröivät,

6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa

ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle,

kun asetin istuimeni torille,

8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut,

vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

9 päämiehet lakkasivat puhumasta

ja panivat kätensä suulleen. 10 Ruhtinasten ääni vaikeni,

ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

11 Sillä kenen korva minusta kuuli,

hän ylisti minua onnelliseksi,

kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

12 *2. Moos. 22:22; Ps. 72:12minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi,

ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni,

ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

14 *Jes. 59:17; Ef. 6:14Vanhurskaudella minä vaatetin itseni,

ja se verhosi minut;

oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

15 *4. Moos. 10:31Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

16 Minä olin köyhien isä,

ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

17 Minä särjin väärintekijän leukaluut

ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla,

ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

19 Onhan juureni vedelle avoinna,

ja kaste yöpyy minun oksillani.

20 Kunniani uudistuu alati,

ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

21 He kuuntelivat minua ja odottivat,

olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet,

vihmana vuoti puheeni heihin.

23 He odottivat minua niinkuin sadetta

ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat,

ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen,

niin minä istuin ylinnä,

istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä,

niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."