1 Samuel 20

Discours de David et Jonathan.

1 Et David s’enfuyant de Najoth qui est en Rama, s’en vint, et dit devant Jonathan : Qu’ai-je fait ? Quelle est mon iniquité, et quel est mon péché devant ton père, qu’il recherche ma vie ? 2 Et Jonathan lui dit : A Dieu ne plaise ! tu ne mourras point. Voici, mon père ne fait aucune chose, ni grande, ni petite, qu’il ne me la découvre ; et pourquoi mon père me cacherait-il cette chose-là ? il n’en est rien. 3 Alors David jurant, dit encore : Ton père sait certainement que je suis dans tes bonnes grâces, et il aura dit : que Jonathan ne sache rien de ceci, de peur qu’il n’en soit attristé ; mais l’Eternel est vivant, et ton âme vit, qu’il n’y a qu’un pas entre moi et la mort. 4 Alors Jonathan dit à David : Que désires-tu que je fasse ? Et je le ferai pour toi. 5 Et David dit à Jonathan : Voici, c’est demain la nouvelle lune, et j’ai accoutumé de m’asseoir auprès du Roi pour manger, laisse-moi donc aller et je me cacherai aux champs, jusqu’au troisième soir. 6 Si ton père vient à s’informer de moi, tu lui répondras : On m’a demandé instamment que David allât en diligence à Bethléhem sa ville, parce que toute sa famille fait un sacrifice solennel. 7 S’il dit ainsi : A la bonne heure ; cela va bien pour ton serviteur. Mais s’il se met fort en colère, sache que sa malice est venue à son comble. 8 Use donc de gratuité envers ton serviteur, puisque tu as fait entrer ton serviteur en alliance avec toi, le nom de l’Eternel y étant intervenu ; que s’il y a quelque iniquité en moi, fais-moi mourir toi-même ; car pourquoi me mènerais-tu à ton père ? 9 Et Jonathan lui dit : A Dieu ne plaise que cela t’arrive ; car si je puis connaître en quelque sorte que la malice de mon père soit venue à son comble pour se décharger sur toi, ne te le ferai-je point savoir ? 10 Et David répondit à Jonathan : Qui me fera entendre quelle réponse fâcheuse t’aura faite ton père ? 11 Et Jonathan dit à David : Viens et sortons aux champs. Ils sortirent donc eux deux aux champs. 12 Alors Jonathan dit à David : Ô Eternel ! Dieu d’Israël, quand j’aurai sondé mon père demain, environ cette heure ou après demain, et qu’il y aura du bien pour David, si alors je n’envoie vers toi, et si je ne te le découvre ; 13 Que l’Eternel fasse ainsi à Jonathan, et ainsi y ajoute ; que si mon père a résolu de te faire du mal, je te le ferai savoir, et je te laisserai aller, et tu t’en iras en paix, et l’Eternel sera avec toi comme il a été avec mon père. 14 Mais n’est-il pas ainsi, que si je suis encore vivant, n’est-il pas, dis-je ainsi, que tu useras envers moi de la gratuité de l’Eternel, en sorte que je ne meure point ? 15 Et que tu ne retireras point ta gratuité de ma maison à jamais, non pas même quand l’Eternel retranchera tous les ennemis de David de dessus la terre ? 16 Et Jonathan traita alliance avec la maison de David, en disant : Que l’Eternel le redemande de la main des ennemis de David. 17 Jonathan fit encore jurer David par l’amour qu’il lui portait ; car il l’aimait autant que son âme. 18 Puis Jonathan lui dit : C’est demain la nouvelle lune, et on s’informera de toi ; car ta place sera vide. 19 Or ayant attendu jusqu’au troisième soir, tu descendras en diligence, et tu viendras au lieu où tu t’étais caché le jour de cette affaire, et tu demeureras auprès de la pierre d’Ezel. 20 Et je tirerai trois flèches à côté de cette pierre, comme si je tirais à quelque but. 21 Et voici, j’enverrai un garçon, et je lui dirai : Va, trouve les flèches. Et si je dis au garçon en termes exprès : Voilà, les flèches sont au deçà de toi, prends-les, et t’en viens ; alors il va bien pour toi ; et il n’y aura rien ; l’Eternel est vivant. 22 Mais si je dis ainsi au jeune garçon : Voilà, les flèches sont au delà de toi ; va-t’en, car l’Eternel te renvoie. 23 Et quant à la parole que nous nous sommes donnée toi et moi ; voici, l’Eternel est entre moi et toi à jamais. 24 David donc se cacha au champ ; et la nouvelle lune étant venue, le Roi s’assit pour prendre son repas. 25 Et le Roi s’étant assis en son siège, comme les autres fois, au siège qui était près de la paroi, Jonathan se leva, et Abner s’assit à côté de Saül ; mais la place de David était vide. 26 Et Saül n’en dit rien ce jour-là, car il disait en soi-même : Il lui est arrivé quelque chose ; il n’est point net, certainement il n’est point net. 27 Mais le lendemain de la nouvelle lune, qui était le second jour du mois, la place de David fut encore vide ; et Saül dit à Jonathan son fils : Pourquoi le fils d’Isaï n’a-t-il été ni hier ni aujourd’hui au repas ? 28 Et Jonathan répondit à Saül : On m’a instamment prié que David allât jusqu’à Bethléhem. 29 Même il m’a dit : Je te prie, laisse-moi aller ; car notre famille fait un sacrifice en la ville, et mon frère m’a commandé de m’y trouver ; maintenant donc si je suis dans tes bonnes grâces, je te prie que j’y aille, afin que je voie mes frères. C’est pour cela qu’il n’est point venu à la table du Roi. 30 Alors la colère de Saül s’enflamma contre Jonathan, et il lui dit : Fils de la méchante rebelle, ne sais-je pas bien que tu as choisi le fils d’Isaï à ta honte ; et à la honte de la turpitude de ta mère ? 31 Car tout le temps que le fils d’Isaï vivra sur la terre tu ne seras point établi, ni toi, ni ton Royaume ; c’est pourquoi envoie sur l’heure, et amène-le moi, car il est digne de mort. 32 Et Jonathan répondit à Saül son père, et lui dit : Pourquoi le ferait-on mourir ? qu’a-t-il fait ? 33 Et Saül lança une hallebarde contre lui pour le frapper. Alors Jonathan connut que son père avait conclu de faire mourir David. 34 Et Jonathan se leva de table tout en colère, et ne prit point son repas le second jour de la nouvelle lune ; car il était affligé à cause de David, parce que son père l’avait déshonoré. 35 Et le lendemain matin Jonathan sortit aux champs, selon l’assignation qu’il avait donnée à David, et il amena avec lui un petit garçon. 36 Et il dit à son garçon : Cours, trouve maintenant les flèches que je m’en vais tirer. Et le garçon courut, et Jonathan tira une flèche au delà de lui. 37 Et le garçon étant venu jusqu’au lieu où était la flèche que Jonathan avait tirée, Jonathan cria après lui, et lui dit : La flèche n’est-elle pas au delà de toi ? 38 Et Jonathan criait après le garçon : Hâte-toi, ne t’arrête point ; et le garçon amassa les flèches, et vint à son Seigneur. 39 Mais le garçon ne savait rien de cette affaire ; il n’y avait que David et Jonathan qui le sussent. 40 Et Jonathan donna son arc et ses flèches au garçon qu’il avait, et lui dit : Va, porte-les dans la ville. 41 Et le garçon s’en étant allé, David se leva du côté du Midi, et se jeta le visage contre terre, et se prosterna par trois fois, et ils se baisèrent l’un l’autre, et pleurèrent tous deux ; jusques-là que David pleura extraordinairement. 42 Et Jonathan dit à David : Va-t’en en paix ; selon que nous avons juré tous deux au Nom de l’Eternel, en disant : L’Eternel soit entre moi et toi, et entre ma postérité et ta postérité à jamais. David donc se leva, et s’en alla ; et Jonathan rentra dans la ville.

Joonatanin ja Daavidin sopimus ja liitto.

1 Mutta Daavid pakeni Raaman Naajotista, tuli ja puhui Joonatanille: "Mitä minä olen tehnyt? Mitä vääryyttä, mitä syntiä minä olen tehnyt sinun isääsi vastaan, kun hän väijyy henkeäni?" 2 Tämä vastasi hänelle: "Pois se! Et sinä kuole. Katso, isäni ei tee mitään, suurta eikä pientä, ilmoittamatta minulle. Miksi sitten isäni salaisi minulta tämän? Ei ole niin." 3 Mutta Daavid vielä vakuutti vannoen ja sanoi: "Isäsi tietää, että minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä; sentähden hän ajattelee: 'Älköön Joonatan saako tietää tätä, ettei hän tulisi murheelliseksi'. Mutta niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä itse elät: on vain askel minun ja kuoleman välillä." 4 Niin Joonatan sanoi Daavidille: "Mitä sinä vain lausut toivovasi, sen minä sinulle teen". 5 *4. Moos. 10:10; 4. Moos. 28:11; Ps. 81:4Daavid sanoi Joonatanille: "Katso, huomenna on uusikuu, ja minun pitäisi istua aterioimassa kuninkaan kanssa; mutta salli minun mennä ja kätkeytyä ulos kedolle ylihuomeniltaan asti. 6 Jos isäsi kaipaa minua, niin sano: 'Daavid pyysi minulta, että saisi käväistä kaupungissaan Beetlehemissä, sillä koko suvulla on siellä jokavuotiset teurasuhrit'. 7 Ja jos hän sanoo: 'Hyvä on', niin voi palvelijasi olla rauhassa. Mutta jos hän vihastuu, niin tiedä, että hänellä on paha mielessä. 8 *1. Sam. 18:3; 1. Sam. 23:18Tee siis laupeus palvelijallesi, koska olet ottanut palvelijasi Herran liittoon kanssasi. Mutta jos minussa on vääryys, niin surmaa sinä minut; sillä miksi sinä veisit minut isäsi eteen?" 9 Joonatan sanoi: "Pois se! Jos huomaan, että minun isälläni on paha mielessä sinua vastaan, niin minä sen varmasti sinulle ilmoitan." 10 Mutta Daavid sanoi Joonatanille: "Kunpa sitten joku ilmoittaisi minulle, antaako isäsi sinulle kovan vastauksen". 11 Joonatan sanoi Daavidille: "Tule, menkäämme ulos kedolle". Niin he menivät molemmat ulos kedolle. 12 Ja Joonatan sanoi Daavidille: "Minä vakuutan Herran, Israelin Jumalan, kautta, että koetan huomenna tai ylihuomenna tähän aikaan päästä selville isästäni; ja jos Daavidin asiat ovat hyvin, niin minä varmasti lähetän siitä tiedon ja ilmoitan sen sinulle. 13 Herra rangaiskoon Joonatania nyt ja vasta, jollen minä, jos isäni mielii tehdä sinulle pahaa, ilmoita sitä sinulle ja päästä sinua menemään rauhassa. Herra olkoon sinun kanssasi, niinkuin hän on ollut minun isäni kanssa. 14 Etkö sinäkin, jos minä silloin vielä elän, etkö sinäkin tee Herran laupeutta minulle, niin ettei minun tarvitse kuolla? 15 Ethän koskaan kiellä laupeuttasi minun suvultani, et silloinkaan, kun Herra hävittää Daavidin vihamiehet kaikki tyynni maan päältä?" 16 *1. Sam. 18:3; 1. Sam. 23:18Niin Joonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa. Ja Herra vaati koston Daavidin vihamiehiltä. 17 *1. Sam. 18:1; 1. Sam. 19:1Ja Joonatan vannotti vielä Daavidin heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti häntä niinkuin omaa sieluansa. 18 Ja Joonatan sanoi hänelle: "Huomenna on uusikuu, ja sinua kaivataan, kun paikkasi on tyhjä. 19 *1. Sam. 19:2Mutta ylihuomenna mene nopeasti siihen paikkaan, johon kätkeydyit sinä päivänä, jona se teko tapahtui, ja istuudu Eselin kiven ääreen. 20 Niin minä ammun kolme nuolta sen laitaa kohti, niinkuin ampuisin maaliin. 21 Sitten minä lähetän palvelijan sanoen: 'Mene ja hae nuolet'. Jos minä silloin sanon palvelijalle: 'Katso, nuolet ovat takanasi, tännempänä, ota ne', niin tule kotiin, sillä silloin voit olla rauhassa eikä mitään ole tekeillä; niin totta kuin Herra elää. 22 Mutta jos minä sanon sille nuorelle miehelle näin: 'Katso, nuolet ovat edessäsi, sinnempänä', niin lähde, sillä Herra lähettää sinut pois. 23 Ja mitä minä ja sinä olemme keskenämme puhuneet, sen todistaja meidän välillämme, minun ja sinun, on Herra iankaikkisesti."

24 Niin Daavid kätkeytyi kedolle. Ja kun uusikuu tuli, istuutui kuningas aterialle. 25 Kuningas istui tavallisella istuimellansa, istuimella seinän vieressä. Ja Joonatan nousi seisomaan, ja Abner istuutui Saulin viereen. Mutta Daavidin paikka oli tyhjä. 26 *3. Moos. 7:19; 3. Moos. 11:24; 3. Moos. 15:16Saul ei kuitenkaan sanonut mitään sinä päivänä, sillä hän ajatteli: "Jotakin on hänelle tapahtunut: hän ei liene puhdas; varmaankaan hän ei ole puhdas". 27 Mutta kun Daavidin paikka oli tyhjä seuraavanakin päivänä, toisena uudenkuun päivänä, sanoi Saul pojallensa Joonatanille: "Miksi ei Iisain poika ole eilen eikä tänään tullut aterialle?" 28 Joonatan vastasi Saulille: "Daavid pyysi minulta, että saisi mennä Beetlehemiin; 29 hän sanoi: 'Salli minun mennä, sillä meillä on suvun teurasuhrit kaupungissa, ja veljeni itse on käskenyt minut sinne; jos minä siis olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin päästä minut katsomaan veljiäni'. Sentähden hän ei ole tullut kuninkaan pöytään." 30 Silloin Saul vihastui Joonataniin ja sanoi hänelle: "Sinä säädyttömän naisen poika! Tiesinhän minä, että sinä olet mieltynyt Iisain poikaan, häpeäksi itsellesi ja häpeäksi äitisi hävylle. 31 *1. Sam. 15:28Sillä niin kauan kuin Iisain poika elää maan päällä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole turvassa. Lähetä nyt noutamaan hänet minun luokseni, sillä hän on kuoleman oma." 32 *1. Sam. 19:4Joonatan vastasi isälleen Saulille ja sanoi hänelle: "Miksi hänet on surmattava? Mitä hän on tehnyt?" 33 *1. Sam. 18:11; 1. Sam. 19:10Silloin Saul heitti keihään häntä kohti surmataksensa hänet. Niin Joonatan ymmärsi, että hänen isänsä oli päättänyt tappaa Daavidin. 34 Ja Joonatan nousi pöydästä, vihasta hehkuen, eikä syönyt mitään toisena uudenkuun päivänä, sillä hän oli murheissaan Daavidin tähden, koska hänen isänsä oli häväissyt tätä. 35 Seuraavana aamuna Joonatan lähti ulos kedolle, niinkuin hän oli sopinut Daavidin kanssa, ja hänellä oli mukanaan pieni poikanen. 36 Ja hän sanoi pojalle: "Juokse noutamaan nuolet, jotka minä ammun". Ja pojan juostessa hän ampui nuolen hänen ylitsensä. 37 Ja kun poika oli tulemassa siihen paikkaan, missä Joonatanin ampuma nuoli oli, huusi Joonatan pojalle ja sanoi: "Nuoli on edessäsi, sinnempänä". 38 Ja Joonatan huusi vielä pojalle: "Riennä nopeasti, älä seisahtele!" Niin Joonatanin poikanen otti nuolen ja tuli herransa luo. 39 Eikä poika tiennyt asiasta mitään; ainoastaan Joonatan ja Daavid tiesivät sen. 40 Ja Joonatan antoi aseensa pojalle, joka hänellä oli mukanaan, ja sanoi hänelle: "Mene ja vie nämä kaupunkiin". 41 Ja kun poika oli mennyt, nousi Daavid ylös etelän puolelta; ja hän lankesi kasvoilleen maahan ja kumartui kolme kertaa; ja he suutelivat toisiansa ja itkivät yhdessä; Daavid itki hillittömästi. 42 Ja Joonatan sanoi Daavidille: "Mene rauhassa. Niin on, kuin me molemmat olemme vannoneet Herran nimeen ja sanoneet: 'Herra on todistaja meidän välillämme, minun ja sinun, ja minun jälkeläisteni ja sinun jälkeläistesi välillä iankaikkisesti'." 43 (21:1) Sitten Daavid nousi ja lähti, mutta Joonatan palasi kaupunkiin.