1 Tie trys vyrai liovėsi atsakinėti Jobui, nes jis laikė save teisiu.
2 Barachelio sūnus Elihuvas, buzitas iš Ramo giminės, supyko ant Jobo, nes jis teisino save, o ne Dievą.
3 Jis supyko ir ant jo trijų draugų, nes jie nesurado atsakymo, tačiau kaltino Jobą.
4 Jobui kalbant, Elihus laukė, nes jie buvo vyresni už jį.
5 Kai Elihus pamatė, kad tie trys vyrai nesurado atsakymo, užsidegė jo pyktis.
6 Barakelio sūnus Elihus, buzitas, atsakydamas tarė: "Aš dar jaunas, jūs senesni amžiumi, todėl bijojau ir nedrįsau jums pareikšti savo nuomonės.
7 Aš galvojau: ‘Amžius tegul kalba, metų skaičius tepamoko išminties’.
8 Tačiau dvasia yra žmoguje ir Visagalio įkvėpimas duoda jam supratimą.
9 Seniai ne visados išmintingi ir ne amžius leidžia suvokti, kas teisinga.
10 Todėl pasiklausykite manęs. Aš irgi pareikšiu savo nuomonę.
11 Aš laukiau jūsų žodžių, klausiau jūsų svarstymų, kai ieškojote, ką atsakyti.
12 Aš atidžiai jus stebėjau, tačiau nė vienas iš jūsų neįtikino Jobo ir neatsakė į jo žodžius.
13 Nesakykite, kad atsakėte išmintingai: ‘Dievas jį įveiks, ne žmogus’.
14 Jis nesikreipė savo žodžiais į mane, ir aš jam neatsakysiu jūsų žodžiais.
15 Jie nustebę stovi, netekę žado, nebežino, ką sakyti.
16 Kai aš laukiau, o jie stovėjo tylėdami ir nieko nesakė,
17 aš nusprendžiau atsakyti ir pareikšti savo nuomonę.
18 Aš turiu žodžių pakankamai, o dvasia mane ragina.
19 Mano pilvas kaip vynas, nerandąs išėjimo, plėšantis naujas odines.
20 Aš turiu kalbėti, kad man būtų lengviau; praversiu savo lūpas ir atsakysiu.
21 Nebūsiu šališkas ir niekam nepataikausiu.
22 Jei pataikaučiau, mano Kūrėjas greitai pašalintų mane".
1 Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.
2 Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,
3 ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.
4 Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.
5 Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.
6 Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: -- Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän.
8 Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.
9 Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.
10 Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.
11 Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja.
12 Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä.
14 Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te.
15 Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.
16 Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan?
17 Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.
18 Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua,
19 olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.
20 Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.
21 En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi,
22 en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois.