2 (H39:3)Niin minä pidin suuni kiinni, olin mykkänä, minä vaikenin, mutta turhaan: tuskani vain yltyi.

3 (H39:3)Sydämeni oli kuin tulessa, huokaukseni olivat kuumat kuin liekki. Minun täytyi avata suuni ja puhua.

4 (H39:5)Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen!

5 (H39:6)Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset, kaikki tyynni. (sela)

6 (H39:7)Ihminen tulee ja menee, katoaa kuin varjo. Turhaan hän hyörii ja kokoaa omaisuutta, ei hän tiedä, kenen käsiin se joutuu.

7 (H39:8)Herra, onko minulla vielä toivoa? Kaikki on sinun varassasi.

8 (H39:9)Päästä minut kaikista synneistäni, älä anna minun joutua houkkien häväistäväksi.

9 (H39:10)Minä olen nyt vaiti, en avaa suutani, sillä sinulta tulee kaikki.

10 (H39:11)Ota vitsauksesi minun päältäni, en kestä enää kätesi iskuja.

11 (H39:12)Kun sinä kuritat ja rankaiset ihmistä hänen syntiensä vuoksi, sinä teet lopun hänen kukoistuksestaan, niin kuin koi tuhoaa vaatteen. Vain tuulenhenkäys ovat kaikki ihmiset! (sela)

12 (H39:13)Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni. Älä ole kuuro minun itkulleni! Minä olen muukalainen, etsin sinulta turvaa, olen koditon niin kuin olivat isänikin.

13 (H39:14)Käännä pois syyttävä katseesi, jotta saisin jälleen iloita, ennen kuin menen pois eikä minua enää ole.

1 I said, I will take heed to my ways,

That I sin not with my tongue:

I will keep my mouth with a bridle,

While the wicked is before me.

2 I was dumb with silence, I held my peace, even from good;

And my sorrow was stirred.

3 My heart was hot within me;

While I was musing the fire burned;

Then spake I with my tongue:

4 Jehovah, make me to know mine end,

And the measure of my days, what it is;

Let me know how frail I am.

5 Behold, thou hast made my days as handbreadths;

And my life-time is as nothing before thee:

Surely every man at his best estate is altogether vanity. [Selah

6 Surely every man walketh in a vain show;

Surely they are disquieted in vain:

He heapeth up riches, and knoweth not who shall gather them.

7 And now, Lord, what wait I for?

My hope is in thee.

8 Deliver me from all my transgressions:

Make me not the reproach of the foolish.

9 I was dumb, I opened not my mouth;

Because thou didst it.

10 Remove thy stroke away from me:

I am consumed by the blow of thy hand.

11 When thou with rebukes dost correct man for iniquity,

Thou makest his beauty to consume away like a moth:

Surely every man is vanity. [Selah

12 Hear my prayer, O Jehovah, and give ear unto my cry;

Hold not thy peace at my tears:

For I am a stranger with thee,

A sojourner, as all my fathers were.

13 Oh spare me, that I may recover strength,

Before I go hence, and be no more.