1 Daavidin psalmi. Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.
2 Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
3 Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.
4 Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
5 Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.
6 Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille.
7 Hän osoitti tiensä Moosekselle ja näytti Israelille suuret tekonsa.
8 Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri.
9 Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa.
10 Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet.
11 Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
13 Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
14 Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua.
15 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa,
16 ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
17 Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa
18 kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan.
19 Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
20 Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
21 Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa täytätte.
22 Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni!
1 (102:1) Псалом Давида. Благослови, душа моя, Господа, и вся внутренность моя – святое имя Его.
2 (102:2) Благослови, душа моя, Господа и не забывай всех благодеяний Его.
3 (102:3) Он прощает все беззакония твои, исцеляет все недуги твои;
4 (102:4) избавляет от могилы жизнь твою, венчает тебя милостью и щедротами;
5 (102:5) насыщает благами желание твое: обновляется, подобно орлу, юность твоя.
6 (102:6) Господь творит правду и суд всем обиженным.
7 (102:7) Он показал пути Свои Моисею, сынам Израилевым – дела Свои.
8 (102:8) Щедр и милостив Господь, долготерпелив и многомилостив:
9 (102:9) не до конца гневается, и не вовек негодует.
10 (102:10) Не по беззакониям нашим сотворил нам, и не по грехам нашим воздал нам:
11 (102:11) ибо как высоко небо над землею, так велика милость [Господа] к боящимся Его;
12 (102:12) как далеко восток от запада, так удалил Он от нас беззакония наши;
13 (102:13) как отец милует сынов, так милует Господь боящихся Его.
14 (102:14) Ибо Он знает состав наш, помнит, что мы – персть.
15 (102:15) Дни человека – как трава; как цвет полевой, так он цветет.
16 (102:16) Пройдет над ним ветер, и нет его, и место его уже не узнает его.
17 (102:17) Милость же Господня от века и до века к боящимся Его,
18 (102:18) и правда Его на сынах сынов, хранящих завет Его и помнящих заповеди Его, чтобы исполнять их.
19 (102:19) Господь на небесах поставил престол Свой, и царство Его всем обладает.
20 (102:20) Благословите Господа, [все] Ангелы Его, крепкие силою, исполняющие слово Его, повинуясь гласу слова Его;
21 (102:21) благословите Господа, все воинства Его, служители Его, исполняющие волю Его;
22 (102:22) благословите Господа, все дела Его, во всех местах владычества Его. Благослови, душа моя, Господа!