1 Este livro regista as palavras que Moisés comunicou ao povo de Israel, quando estavam acampados no vale de Arabá, no deserto de Moabe, do lado nascente do rio Jordão; e que era a região das cidades de Sufe, Parã, Tofel, Labã, Hazerote e Di-Zaabe.

2 Estas falas foram-lhes dirigidas no dia 15 de Fevereiro , quarenta anos após terem deixado o Monte Horebe - ainda que haja apenas onze dias de viagem a pé do Monte Horebe até Cades-Barneia , indo pelo monte Seir!

4 Na altura em que estas palavras foram ditas, já o rei Siom dos amorreus tinha sido derrotado em Hesbom, e o rei Ogue de Basã também já fora vencido em Astarote, perto de Edrei.

5 Esta é pois a fala que Moisés fez a Israel, expondo todas as leis que Deus lhe mandara comunicar-lhes:

6 Foi há quarenta anos, no Monte Horebe, que Jeová o nosso Deus nos disse: 'Ficaram aqui já bastante tempo. Agora vão e ocupem as colinas dos amorreus, o vale de Arabá, o Negueve e toda a terra de Canaã e do Líbano - toda a área que vai do Mediterrâneo até ao rio Eufrates. Dou-vos todo este território. Possuam-na, pois que se trata da terra que o Senhor prometeu aos vossos antepassados Abraão, Isaque e Jacob, e a todos os seus descendentes.'

9 Por essa altura eu disse ao povo: 'Preciso de ajuda. Vocês são um fardo grande demais para eu levar sozinho, porque o Senhor vos multiplicou como as estrelas. E que ele possa multiplicar-vos mil vezes ainda mais, e abençoar-vos tal como vos prometeu. Mas que pode um só homem fazer perante todas as vossas disputas e os vossos problemas? Por isso escolham alguns homens de cada tribo que sejam pessoas de bom senso, compreensivas e com experiência da vida, e nomeá-los-ei como vossos chefes.'

14 Eles concordaram com isso; tomei os homens que seleccionaram, alguns de cada tribo, e designei-os para assistentes administrativos por escalões de mil, de cem, de cinquenta e de dez pessoas, para deliberarem quanto às questões que lhes fossem apresentadas, e para prestarem assistência em geral cada dia. Instruiu-os para que fossem sempre perfeitamente justos, mesmo para os estrangeiros. 'Quando tomarem decisões

18 Aliás, dei-lhes até mais outras instruções nessa altura.

19 Deixámos então o Monte Horebe e atravessámos o grande e terrível deserto, tendo finalmente chegado às colinas dos amorreus, para onde o Senhor nos tinha dirigido. Estávamos em Cades-Barneia e disse ao povo:

21 'O Senhor Deus deu-nos esta terra. Vão e conquistem-na. Nada receiem e não duvidem!'

22 Mas eles replicaram: 'Primeiramente, enviemos espias para descobrirem o melhor caminho para lá entrar, e para escolherem as cidades que devemos capturar primeiro.'

23 Isto pareceu ser uma boa ideia. Por isso escolhi doze espias, um de cada tribo.

24 Atravessaram as colinas e vieram até ao vale de Escol, tendo regressado com amostras dos frutos da terra. Bastava vê-los para nos convencermos de que se tratava na verdade de uma óptima terra, essa que o Senhor nosso Deus nos dera!

26 Mas o povo recusou ir conquistá-la, e rebelaram-se contra a ordem do Senhor. Lamentaram-se e murmuraram nas suas tendas: 'O Senhor deve odiar-nos, trazendo-nos do Egipto até aqui para sermos assassinados por estes amorreus. Porque é que precisamos de ir para lá? Os nossos irmãos que foram observar a terra aterrorizaram-nos com o seu relato; dizem que o povo da terra é forte e de alta estatura, e que tem cidades fortificadas com muralhas altíssimas até ao céu! Até viram lá gigantes, dos descendentes de Anaquim!'

29 Mas disse-lhes: 'Não estejam com medo! O Senhor Deus é o vosso chefe, e lutará por vós com o seu poder divino, tal como o viram fazer no Egipto. E vocês sabem como ele cuidou de vocês dia após dia aqui no deserto, e que foi como um pai para cada um!'

32 Mas de nada serviu tudo o que eu disse. Recusaram crer no Senhor nosso Deus que os tinha conduzido momento após momento, seleccionando-lhes os melhores lugares para acamparem, guiando-os clara e seguramente por meio duma nuvem de fogo durante a noite e duma nuvem branca de dia.

34 O Senhor ouviu os lamentos deles e ficou muito irado. Garantiu então que nem uma só pessoa de toda aquela geração viveria tempo bastante para poder ver a boa terra que prometera aos seus antepassados, com excepção de Calebe filho de Jefoné, o qual, pelo facto de ter seguido inteiramente o Senhor, haveria de receber como sua herança pessoal uma parte da terra na qual já tinha penetrado.

37 Mesmo comigo o Senhor ficou também zangado, por causa de vocês, e disse-me: 'Não entrarás na terra prometida! Será antes o teu assistente, Josué filho de Num, quem lá fará entrar o povo. Anima-o a preparar-se para tomar a liderança. A terra será dada às crianças de quem eles agora dizem ter medo que venham a morrer no deserto. Mas quanto a vocês, os mais velhos, voltem para trás, e tornem a atravessar o deserto em direcção do Mar Vermelho.'

41 Então confessaram: 'Pecámos! Estamos agora decididos a entrar na terra e a lutar por ela, tal como o Senhor nosso Deus nos disse.' Pegaram nas armas e pensaram que seria fácil conquistar o território.

42 Mas o Senhor ordenou-me: 'Diz-lhes para não fazerem isso, porque não irei com eles; serão vencidos pelos seus inimigos.'

43 Comuniquei-lhes esse aviso, mas não quiseram ouvir. Desobedeceram novamente às ordens do Senhor e insistiram em penetrar na terra para lutar. Os amorreus, que lá viviam, vieram ao encontro deles, perseguiram-nos como se fossem um bando de abelhas e feriram-nos; isto passou-se entre Seir e Horma. Regressaram então e choraram perante o Senhor, sem que este contudo os escutasse. Ficaram assim naquele sítio, em Cades, durante muito tempo.

1 Nämä ovat ne sanat, jotka Mooses puhui kaikelle Israelille, tuolla puolella Jordanin, erämaassa, Aromaassa, vastapäätä Suufia, Paaranin, Toofelin, Laabanin, Haserotin ja Dii-Saahabin välillä.

2 Hoorebista on yksitoista päivänmatkaa, Seirin vuoriston tietä, Kaades-Barneaan.

3 Neljäntenäkymmenentenä vuotena, yhdennessätoista kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, Mooses puhui israelilaisille kaiken, mitä Herra oli käskenyt hänen heille puhua.

4 Tämä tapahtui sen jälkeen, kuin hän oli voittanut Siihonin, amorilaisten kuninkaan, joka asui Hesbonissa, ja Oogin, Baasanin kuninkaan, joka asui Astarotissa, Edrein luona.

5 Tuolla puolella Jordanin, Mooabin maassa, Mooses alkoi selittää tätä lakia, sanoen:

7 kääntykää toisaalle, lähtekää liikkeelle ja menkää amorilaisten vuoristoon ja kaikkien heidän naapuriensa tykö Aromaahan, Vuoristoon, Alankomaahan, Etelämaahan ja Merenrannikolle, kanaanilaisten maahan ja Libanoniin, aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan, saakka.

8 Katso, minä annan maan teidän valtaanne; menkää ja ottakaa omaksenne se maa, jonka Herra teidän isillenne, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut antaa heille ja heidän jälkeläisillensä.'

9 Ja minä puhuin teille silloin sanoen: 'Minä en jaksa yksin kantaa teitä.

10 Herra, teidän Jumalanne, on antanut teidän lisääntyä, ja katso, teidän lukunne on tänä päivänä niinkuin taivaan tähtien.

11 Lisätköön Herra, teidän isienne Jumala, teitä vielä tuhatkertaisesti ja siunatkoon teitä, niinkuin hän on teille puhunut.

12 Mutta kuinka minä voin yksin kantaa sitä kuormaa ja taakkaa, joka minulla on teistä ja teidän riitelemisistänne?

13 Tuokaa tänne viisaita, ymmärtäväisiä ja tunnettuja miehiä jokaisesta sukukunnastanne, niin minä asetan heidät teidän päämiehiksenne.'

14 Te vastasitte minulle ja sanoitte: 'Se on hyvä, mitä sinä ehdotat tehtäväksi'.

15 Silloin minä otin teidän sukukuntienne päämiehet, jotka olivat viisaita ja tunnettuja miehiä, ja asetin heidät teidän päämiehiksenne, tuhannen-,sadan-,viidenkymmenen-ja kymmenenjohtajiksi, ja päällysmiehiksi sukukuntiinne.

16 Ja silloin minä käskin teidän tuomareitanne sanoen: 'Kuulustelkaa veljiänne ja tuomitkaa oikein, jos jollakulla on riita-asia veljensä tai luonaan asuvan muukalaisen kanssa.

17 Älkää katsoko henkilöön tuomitessanne, vaan kuulkaa pientä yhtä hyvin kuin suurtakin; älkää peljätkö ketään ihmistä, sillä tuomio on Jumalan. Mutta asia, joka on teistä liian vaikea, lykätkää minulle, kuullakseni sen.'

18 Ja silloin minä annoin teille käskyt kaikesta, mitä teidän oli tehtävä.

19 Niin me lähdimme liikkeelle Hoorebilta ja kuljimme koko sen suuren ja peljättävän erämaan kautta, jonka te olette nähneet, amorilaisten vuoriston tietä, niinkuin Herra, meidän Jumalamme, oli käskenyt meitä, ja tulimme Kaades-Barneaan.

20 Silloin minä sanoin teille: 'Te olette tulleet amorilaisten vuoristoon, jonka Herra, meidän Jumalamme, meille antaa.

21 Katso, Herra, sinun Jumalasi, antaa maan sinun valtaasi. Mene ja ota se omaksesi, niinkuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle puhunut; älä pelkää äläkä arkaile.'

22 Silloin te astuitte kaikki minun eteeni ja sanoitte: 'Lähettäkäämme miehiä edellämme tutkimaan maata ja antamaan meille tietoja tiestä, jota meidän on sinne mentävä, ja kaupungeista, joihin me tulemme'.

23 Tämä puhe oli minun silmissäni hyvä, ja minä otin kaksitoista miestä teidän keskuudestanne, yhden jokaisesta sukukunnasta.

24 Nämä lähtivät ja nousivat vuoristoon ja tulivat Rypälelaaksoon ja vakoilivat maata.

25 Ja he ottivat mukaansa maan hedelmiä ja toivat meille ja antoivat meille tietoja ja sanoivat: 'Maa, jonka Herra, meidän Jumalamme, antaa meille, on hyvä'.

26 Mutta te ette tahtoneet mennä sinne, vaan niskoittelitte Herran, teidän Jumalanne, käskyä vastaan.

27 Ja te napisitte teltoissanne ja sanoitte: 'Sentähden että Herra vihaa meitä, vei hän meidät pois Egyptin maasta, antaakseen meidät amorilaisten käsiin ja tuhotakseen meidät.

28 Mihin me menemme? Veljemme ovat saattaneet meidän rohkeutemme raukeamaan, sillä he sanovat: Siellä on meitä suurempi ja kookkaampi kansa, siellä on suuria, taivaan tasalle varustettuja kaupunkeja; näimmepä siellä anakilaisiakin.'

29 Niin minä vastasin teille: 'Älkää säikähtykö älkääkä peljätkö heitä.

30 Herra, teidän Jumalanne, joka käy teidän edellänne, taistelee itse teidän puolestanne, aivan niinkuin hän teki teille Egyptissä teidän silmienne edessä

31 ja erämaassa, jossa sinä olet nähnyt, kuinka Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin mies kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet, kunnes tulitte tähän paikkaan.'

32 Mutta sittenkään te ette uskoneet Herraan, teidän Jumalaanne,

33 joka kävi teidän edellänne tiellä katsoakseen teille leiripaikat: yöllä tulessa, valaistakseen teille tien, jota teidän oli kuljettava, ja päivällä pilvessä.

34 Kun Herra kuuli teidän puheenne, vihastui hän ja vannoi sanoen:

35 'Totisesti, ei kukaan näistä miehistä, tästä pahasta sukupolvesta, saa nähdä sitä hyvää maata, jonka minä valalla vannoen olen luvannut antaa teidän isillenne,

36 ei kukaan, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika; hän saa sen nähdä, ja hänelle ja hänen lapsillensa minä annan sen maan, johon hän on astunut, sentähden että hän on uskollisesti seurannut Herraa'.

37 Myöskin minuun Herra vihastui teidän tähtenne ja sanoi: 'Et sinäkään sinne pääse.

38 Joosua, Nuunin poika, joka sinua palvelee, hän pääsee sinne; vahvista häntä, sillä hän on jakava maan Israelille perinnöksi.

39 Ja teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, ja teidän poikanne, jotka eivät vielä tiedä, mikä on hyvä, mikä paha, ne pääsevät sinne; heille minä annan maan, ja he ottavat sen omaksensa.

40 Mutta te kääntykää takaisin ja lähtekää liikkeelle erämaahan, Kaislameren tietä.'

41 Silloin te vastasitte ja sanoitte minulle: 'Me olemme tehneet syntiä Herraa vastaan. Me menemme ja taistelemme, aivan niinkuin Herra, meidän Jumalamme, on meitä käskenyt.' Ja te vyöttäydyitte kaikki sota-aseisiinne ja lähditte kevytmielisesti nousemaan vuoristoon.

42 Mutta Herra sanoi minulle: 'Sano heille: Älkää nousko sinne älkääkä antautuko taisteluun, sillä minä en ole teidän keskellänne; älkää tehkö niin, etteivät vihollisenne voittaisi teitä'.

43 Ja minä puhuin teille, mutta te ette kuulleet, vaan niskoittelitte Herran käskyä vastaan ja lähditte ylimielisesti vuoristoon.

44 Ja amorilaiset, jotka asuvat siinä vuoristossa, lähtivät teitä vastaan ja ajoivat teitä takaa, niinkuin mehiläiset tekevät, ja hajottivat teidät Seirissä, ja aina Hormaan asti.

45 Niin te palasitte ja itkitte Herran edessä. Mutta Herra ei kuullut teidän huutoanne, ei kuunnellut teitä.