1 Job jatkoi puhettaan:

2 -- Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni:

3 niin kauan kuin henkeni on tallella, niin kauan kuin sieraimissani liikkuu Jumalan henkäys,

4 minun suuni ei totisesti puhu vääryyttä eivätkä huuleni kuiskaile petosta!

5 Ei! Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa! Puolustan syyttömyyttäni vaikka kuolemaan saakka.

6 Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt.

7 Käyköön vihollisilleni niin kuin käy pahantekijöille, käyköön vastustajilleni niin kuin käy rikollisille!

8 Mitä toivoa on Jumalasta luopuneella, kun hänen elämänsä päättyy, kun Jumala ottaa hänen elämänsä pois?

9 Ei Jumala kuule hänen huutoaan, kun hän on ahdingossa.

10 Ei hän voi riemuita Kaikkivaltiaasta, ei vapaasti kääntyä Jumalan puoleen!

11 Minä kerron teille, miten mahtava on Jumalan voima, kerron, miten Kaikkivaltias toimii.

12 Olettehan kyllä jo kaiken nähneet. Miksi siis puhutte joutavia?

13 Tällainen on Jumalasta luopuneen osa, tällaisen palkan Kaikkivaltias maksaa armottomalle miehelle:

14 Olipa hänellä lapsia miten paljon tahansa, heidän kohtalokseen tulee miekka, hänen lapsenlapsensa näkevät nälkää.

15 Eloon jääneet surmaa rutto, lesket eivät saa viettää valittajaisia.

16 Jumalattomalla on hopeaa kuin maan tomua ja vaatteita kuin meren mutaa --

17 hän hankkii ne itselleen, mutta vanhurskas ne pukee ylleen, ja hopean jakavat viattomat keskenään.

18 Talo, jonka hän rakentaa, on hatara, kuin seitti tai kuin vartijan maja pellolla.

19 Rikkaana miehenä hän menee nukkumaan -- kun hän avaa silmänsä, kaikki on mennyttä.

20 Kauhu tavoittaa hänet kuin tulva-aalto, myrskynpyörre tempaa hänet mukaansa yöllä.

21 Itätuuli riuhtaisee hänet ilmaan, vie hänet pois, sinkoaa hänet oudolle seudulle.

22 Säälimättä se riepottelee häntä, turhaan hän pyrkii pakoon.

23 Pilkaten se paukuttaa hänelle käsiään ja viheltää viedessään hänet pois.

1 And Job continued his parable and said,

2 {As} *God liveth, who hath taken away my right, and the Almighty, who hath embittered my soul,

3 All the while my breath is in me, and the spirit of +God is in my nostrils,

4 My lips shall not speak unrighteousness, nor my tongue utter deceit!

5 Be it far from me that I should justify you; till I die I will not remove my blamelessness from me.

6 My righteousness I hold fast, and will not let it go: my heart reproacheth {me} not one of my days.

7 Let mine enemy be as the wicked, and he that riseth up against me as the unrighteous.

8 For what is the hope of the ungodly, when {God} cutteth him off, when +God taketh away his soul?

9 Will *God hear his cry when distress cometh upon him?

10 Doth he delight himself in the Almighty? will he at all times call upon +God?

11 I will teach you concerning the hand of *God; what is with the Almighty will I not conceal.

12 Behold, ye yourselves have all seen {it}; and why are ye thus altogether vain?

13 This is the portion of the wicked man with *God, and the heritage of the violent, which they receive from the Almighty: -

14 If his children be multiplied, it is for the sword, and his offspring shall not be satisfied with bread;

15 Those that remain of him shall be buried by death, and his widows shall not weep.

16 Though he heap up silver as the dust, and prepare clothing as the clay;

17 He may prepare it, but the just shall put it on; and the innocent shall divide the silver.

18 He buildeth his house as the moth, and as a booth that a keeper maketh.

19 He lieth down rich, but will do so no more; he openeth his eyes, and he is not.

20 Terrors overtake him like waters; a whirlwind stealeth him away in the night.

21 The east wind carrieth him away and he is gone; and as a storm it hurleth him out of his place.

22 And {God} shall cast upon him and not spare: he would fain flee out of his hand.

23 {Men} shall clap their hands at him, and shall hiss him out of his place.