1 Dem Vorsänger. Ein Psalm Davids. Gott, den ich rühme, schweige nicht!
2 Denn sie haben ihr gottloses und falsches Maul wider mich aufgetan; sie sagen mir Lügen ins Gesicht,
3 sie bieten gehässige Worte über mich herum und bekämpfen mich ohne Grund.
4 Dafür, daß ich sie liebe, sind sie mir feind; ich aber bete.
5 Sie beweisen mir Böses für Gutes und Haß für Liebe.
6 Bestelle einen Gesetzlosen über ihn, und ein Ankläger stehe zu seiner Rechten!
7 Wenn er gerichtet wird, so möge er schuldig gesprochen werden, und sein Gebet werde ihm zur Sünde!
8 Seiner Tage seien wenige, und sein Amt empfange ein anderer!
9 Seine Kinder sollen Waisen werden und sein Weib eine Witwe!
10 Seine Kinder müssen umherwanken und betteln, hilfesuchend aus ihren Ruinen hervorkommen!
11 Der Gläubiger nehme ihm alles weg, und Fremde sollen plündern, was er sich erworben.
12 Niemand gebe ihm Gnadenfrist, und keiner erbarme sich seiner Waisen!
13 Seine Nachkommenschaft falle der Ausrottung anheim, ihr Name erlösche im zweiten Geschlecht!
14 Seiner Väter Missetat müsse gedacht werden vor dem HERRN, und seiner Mutter Sünde werde nicht ausgetilgt!
15 Der HERR habe sie beständig vor Augen, daß ihr Gedächtnis von der Erde vertilgt werde,
16 weil er nicht daran dachte, Barmherzigkeit zu üben, sondern den Elenden und Armen verfolgte und den Niedergeschlagenen, um ihn in den Tod zu treiben.
17 Da er den Fluch liebte, so komme er über ihn; und da er den Segen nicht begehrte, so sei er fern von ihm!
18 Er zog den Fluch an wie sein Gewand; so dringe er in sein Inneres wie Wasser und wie Öl in seine Gebeine;
19 er sei ihm wie das Kleid, das er anzieht, und wie der Gurt, damit er sich ständig umgürtet!
20 Das sei der Lohn meiner Ankläger vonseiten des HERRN, derer, welche Arges wider meine Seele reden!
21 Du aber, o HERR, mein Herr, handle mit mir um deines Namens willen; denn deine Gnade ist gut; darum errette mich!
22 Denn ich bin elend und arm, und mein Herz ist verwundet in meiner Brust.
23 Wie ein Schatten, wenn er sich neigt, schleiche ich dahin; ich werde verscheucht wie eine Heuschrecke.
24 Meine Knie wanken vom Fasten, mein Fleisch magert gänzlich ab;
25 und ich bin ihnen zum Gespött geworden; wer mich sieht, schüttelt den Kopf.
26 Hilf mir, o HERR, mein Gott! Rette mich nach deiner Gnade,
27 so wird man erkennen, daß dies deine Hand ist, daß du, HERR, solches getan hast.
28 Fluchen sie, so segne du; setzen sie sich wider mich, so müssen sie zuschanden werden; aber dein Knecht müsse sich freuen.
29 Meine Ankläger müssen Schmach anziehen und in ihre Schande sich hüllen wie in einen Mantel.
30 Ich will den HERRN laut preisen mit meinem Munde und inmitten vieler ihn rühmen,
31 weil er dem Armen zur Seite steht, ihn zu retten von denen, die ihn verurteilen.
1 Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. Jumala, sinä jota ylistän, älä enää vaikene!
2 Minun vainoojani ovat avanneet suunsa, nuo jumalattomat ja petturit! He puhuvat minulle valheita.
3 Joka puolelta he sinkoavat ilkeitä sanoja ja hyökkäävät syyttä minua vastaan.
4 He palkitsevat ystävyyteni syytöksin. En ole tehnyt mitään pahaa!
5 He maksavat hyvän pahalla, ystävyyteni vihalla.
6 Pane ankara syyttäjä vastustajani kimppuun, pane armoton mies todistamaan häntä vastaan!
7 Kun hänen asiansa on oikeudessa, hänet tuomittakoon syylliseksi, hänen rukouksensakin katsottakoon pahaksi teoksi.
8 Vähiin jääkööt hänen elämänsä päivät, toinen ottakoon hänen työnsä ja toimensa.
9 Jääkööt hänen lapsensa orvoiksi, jääköön hänen vaimonsa leskeksi.
10 Joutukoot hänen lapsensa kerjuulle, mieron tielle kotinsa raunioilta.
11 Riistäköön koronkiskuri hänen omaisuutensa, ryöstäkööt vieraat hänen työnsä hedelmät.
12 Älköön kukaan osoittako hänelle armoa, älköön kukaan säälikö hänen orpoja lapsiaan.
13 Sammukoon hänen sukunsa, jo toisessa polvessa kadotkoon hänen nimensä.
14 Hänen isiensä synnit pysykööt Herran muistissa, hänen äitinsä rikkomukset älkööt unohtuko,
15 pysykööt ne aina Herran edessä. Hävittäköön Herra heidän muistonsa maan päältä!
16 Tuo mies ei ajatellutkaan tehdä hyvää. Hän vainosi köyhää ja avutonta, ajoi murtuneen ihmisen kuolemaan.
17 Hän syyti kirouksia - saakoon itse ne päälleen! Ketään hän ei siunannut - jääköön itse siunauksetta!
18 Kietokoon kirous hänet kuin vaate, menköön se hänen sisäänsä kuin vesi, hänen luihinsa kuin liukas öljy.
19 Olkoon se viittana hänen yllään, vyönä hänen lanteillaan.
20 Näin tehköön Herra niille, jotka minua syyttävät, niille, jotka puhuvat minusta pahaa.
21 Herra, minun Herrani, tule avukseni nimesi kunnian tähden! Sinä olet hyvä ja uskollinen, pelasta minut!
22 Minä olen köyhä ja avuton, sydämeni on haavoilla.
23 Minä katoan kuin väistyvä varjo, minut huitaistaan pois kuin heinäsirkka.
24 Polveni horjuvat paastoamisesta, olen pelkkää luuta ja nahkaa.
25 Vainoojani pilkkaavat minua, nyökyttelevät päätään, kun minut näkevät.
26 Auta minua, Herra, Jumalani! Sinä, joka olet uskollinen, pelasta minut!
27 Tulkoot he tuntemaan sinun kätesi voiman, saakoot tietää, että sinä, Herra, autat.
28 Kirotkoot vain -- sinä siunaat. Nouskoot minua vastaan -- heidän käy huonosti, mutta palvelijasi saa iloita.
29 Olkoon pilkka syyttäjieni vaatteena, häpeä heidän viittanaan.
30 Suureen ääneen minä kiitän Herraa, kansan keskellä minä häntä ylistän.
31 Hän seisoo sorretun vierellä ja pelastaa hänet niiden käsistä, jotka tahtovat hänet tuomita.