Jó 19

1 Jó respondeu, então, nestes termos:

2 "Até quando afligireis a minha alma e me atormentareis com vossos discursos?

3 Eis que já por dez vezes me ultrajastes. Não vos envergonhais de me insultar?

4 Mesmo que eu tivesse verdadeiramente pecado, minha culpa só diria respeito a mim mesmo.

5 Se vos quiserdes levantar contra mim, convencendo-me de ignomínia,

6 sabei que foi Deus quem me afligiu e me cercou com sua rede.

7 Se clamo: ‘Violência!’, ninguém me responde; levanto minha voz, e não há quem me faça justiça.

8 Ele fechou meu caminho para que eu não possa passar. E espalhou trevas pelas minhas veredas.

9 Despojou-me da minha glória, tirou-me a coroa da cabeça.

10 Demoliu-me por inteiro e pereço. Ele desenraizou minha esperança como uma árvore.

11 Acendeu a sua cólera contra mim, tratando-me como um inimigo.

12 Suas milícias se concentraram, construíram aterros para me assaltarem e acamparam em volta de minha tenda.

13 Meus irmãos foram para longe de mim, e meus amigos de mim se afastaram.

14 Meus parentes e meus íntimos desapareceram, os hóspedes de minha casa esqueceram-se de mim.

15 Minhas servas olham-me como um estranho, sou um desconhecido para elas.

16 Chamo meu escravo e ele não responde, apesar de suplicá-lo com minha própria boca!

17 Minha mulher tem horror de meu hálito, sou repugnante aos meus próprios filhos.

18 Até as crianças caçoam de mim. Quando me levanto, troçam de mim.

19 Meus íntimos me abominam e até aqueles que eu amava voltam-se contra mim.

20 Meus ossos estão colados à minha pele e à minha carne. E fujo com a pele de meus dentes.

21 Compadecei-vos de mim, compadecei-vos de mim, ao menos vós, que sois meus amigos, pois a mão de Deus me feriu.

22 Por que me perseguis como Deus e vos mostrais insaciáveis de minha carne?

23 Quem dera se minhas palavras pudessem ser escritas! Quem dera fossem elas consignadas num livro,

24 gravadas por estilete de ferro em chumbo, esculpidas para sempre numa rocha!

25 Eu sei que meu vingador está vivo e que aparecerá, finalmente, sobre a terra.

26 Por detrás de minha pele, que envolverá isso, na minha própria carne, verei Deus.

27 Eu mesmo o contemplarei, meus olhos o verão, e não os olhos de outro. Meus rins se consomem dentro de mim.

28 Pois, se dizes: ‘Por que o perseguimos e como encontraremos nele uma razão para condená-lo?’.

29 Temei o gume da espada, pois a cólera de Deus persegue os maus e sabereis que há uma justiça!".

Jobin vastaus: Hän torjuu ystäväin häväistyksen ja uudistaa väitteensä, että Jumala on tehnyt hänelle vääryyttä; hän on kurjassa tilassaan kaikkien hylkäämä, mutta tietää, että hänen lunastajansa elää.

1 Job vastasi ja sanoi:

2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani

ja runtelette minua sanoillanne?

3 *Job 16:20Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet,

häpeämättä te minua rääkkäätte.

4 Olenko todella hairahtunut,

yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan

ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6 Tietäkää siis,

että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä

ja on kietonut minut verkkoonsa.

7 *Job 30:20Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!'

enkä saa vastausta;

huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8 *Job 3:23; Valit. 3:5Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse,

ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9 Hän on riisunut minulta kunniani

ja ottanut kruunun minun päästäni.

10 Hän repi minut maahan joka puolelta,

niin että olen mennyttä,

ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11 *Job 13:24; Job 16:9; Job 33:10; Valit. 2:5Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan

ja piti minua vihollisenansa.

12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä

ja tekivät tiensä minua vastaan

ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13 *Ps. 31:12; Ps. 38:12; Ps. 88:9,19Veljeni hän on minusta loitontanut;

tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14 Läheiseni ovat minusta luopuneet,

ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni

pitävät minua muukalaisena,

minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa;

minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni,

hajuni on äitini pojista ilkeä.

18 *Job 30:1Poikasetkin halveksivat minua;

kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19 *Ps. 41:10; Ps. 55:13; Ps. 88:9Kaikki seuratoverini inhoavat minua,

ja ne, joita minä rakastin,

ovat kääntyneet minua vastaan.

20 *Job 30:30; Ps. 102:6Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni,

eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni,

sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala,

ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,

jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24 rautataltalla ja lyijyllä

hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25 *Jes. 41:14; Hoos. 13:14Mutta minä tiedän lunastajani elävän,

ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26 *1. Kor. 13:12Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu

ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27 *Ps. 17:15; 1. Joh. 3:2Hänet olen minä näkevä apunani;

minun silmäni saavat nähdä hänet — eikä vieraana.

Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!'

— minusta muka löydetään asian juuri —

29 *Matt. 5:22niin peljätkää miekkaa,

sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä,

tietääksenne, että tuomari on."