1 {Dem Vorsänger. Von den Söhnen Korahs, ein Psalm.}

2 Höret dies, ihr Völker alle; nehmet es zu Ohren, alle Bewohner der Welt;

3 Sowohl Menschensöhne als Männersöhne, Reiche und Arme allzumal!

4 Mein Mund soll Weisheit {Eig. Weisheiten... Einsichten} reden, und das Sinnen meines Herzens soll Einsicht {Eig. Weisheiten... Einsichten} sein.

5 Neigen will ich zu einem Spruche mein Ohr, mein Rätsel {Eig. Verschlungenes, d.h. rätselhafte, verschlungene Rede} eröffnen bei der Laute.

6 Warum sollte ich mich fürchten in Tagen des Übels, wenn die Ungerechtigkeit derer, die mir auf der Ferse sind, mich umringt.

7 Welche auf ihr Vermögen vertrauen und der Größe ihres Reichtums sich rühmen?

8 Keineswegs vermag jemand seinen Bruder zu erlösen, nicht kann er Gott sein Lösegeld {Eig. seine Sühne} geben,

9 (Denn kostbar ist die Erlösung ihrer Seele, und er muß davon abstehen auf ewig)

10 Daß er fortlebe immerdar, die Grube nicht sehe.

11 Denn er sieht, daß die Weisen sterben, daß der Tor und der Unvernünftige miteinander umkommen und anderen ihr Vermögen lassen.

12 Ihr Gedanke {W. Ihr Inneres} ist, daß ihre Häuser stehen in Ewigkeit, ihre Wohnungen von Geschlecht zu Geschlecht; sie nennen Ländereien nach ihrem Namen.

13 Doch der Mensch, der in Ansehen ist, bleibt nicht; er gleicht dem Vieh, das vertilgt wird.

14 Dieser ihr Weg ist ihre Torheit; {O. ihre Zuversicht. O. Dies ist ihr Weg, derer, die Torheit haben} und die nach ihnen kommen, haben Wohlgefallen an ihren Worten. {Eig. an ihrem Munde} (Sela.)

15 Man legt sie in den Scheol wie Schafe, der Tod weidet sie; und am Morgen herrschen die Aufrichtigen über sie; und ihre Gestalt wird der Scheol verzehren, fern von ihrer Wohnung. {O. ohne daß sie eine Wohnung hat}

16 Gott aber wird meine Seele erlösen von der Gewalt des Scheols; denn er wird mich aufnehmen. {O. hinwegnehmen; wie 1. Mose 5,24} (Sela.)

17 Fürchte dich nicht, wenn ein Mann sich bereichert, wenn sich vergrößert die Herrlichkeit seines Hauses.

18 Denn wenn er stirbt, nimmt er das alles nicht mit; nicht folgt ihm hinab seine Herrlichkeit.

19 Ob er auch seine Seele segnete in seinem Leben, - und man wird dich loben, wenn du dir selbst Gutes tust -

20 Sie wird kommen zu dem Geschlecht seiner Väter; nimmermehr werden sie das Licht sehen.

21 Der Mensch, der in Ansehen ist und keine Einsicht hat, gleicht dem Vieh, das vertilgt wird.

1 Laulunjohtajalle. Korahilaisten psalmi. (H49:2)Kuulkaa tämä, kaikki kansat, kuunnelkaa, maan asukkaat,

2 (H49:3)niin alhaiset kuin ylhäiset, rikas ja köyhä yhtä lailla!

3 (H49:4)Suuni puhuu tiedon sanoja, sydämeni pohtii viisautta.

4 (H49:5)Minä tahdon tutkistella mietelauseita, ratkoa arvoituksia lyyraa soittaen.

5 (H49:6)Miksi pelkäisin pahana päivänä, kun petturien kavaluus saartaa minut?

6 (H49:7)He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan.

7 (H49:8)Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.

8 (H49:9)Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta.

9 (H49:10)Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.

10 (H49:11)Viisaatkin kuolevat, se on nähty, yhtä lailla kuin tyhmät ja typerät. Heidän omaisuutensa jää muille.

11 (H49:12)Hauta on ikuisesti heidän kotinsa, heidän asuntonsa ajasta aikaan, vaikka he eläessään omistivat maat ja mannut.

12 (H49:13)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.

13 (H49:14)Tämä on heidän tiensä, mielettömien tie, ja yhä uudet ihmiset mieltyvät heidän puheisiinsa. (sela)

14 (H49:15)Kuin lammaslauma he vaipuvat tuonelaan, kuolema paimentaa heitä siellä. Jo seuraavana päivänä oikeamieliset kulkevat heidän ylitseen. Tuonela on heidän asuinsijansa, se kuihduttaa heidät.

15 (H49:16)Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. (sela)

16 (H49:17)Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.

17 (H49:18)Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.

18 (H49:19)Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa ja toiset kiittävät hänen menestystään,

19 (H49:20)hänen täytyy mennä isiensä luo, paikkaan, jossa ei valoa nähdä.

20 (H49:21)Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.